Minä, robotti?

Tiedättekö ne sellaiset jätsitikun näköiset kahvin sekoitukseen tarkoitetut pienet puukapulat? Sorruin perjantaina koulussa ostamaan kolmannen kahvikupin tänä vuonna. Olen pyrkinyt vähentämään kouluostoksia rahanmenon takia ja myös siksi, ettei jokapäiväinen kahvinlutkuttelu vaan ole hyvä tapa pitemmän päälle. Kuitenkin, avustin maitoa sekoittumaan kuumaan juomaan sekoittimen avulla. Kahvikupin tyhjetessä huomasin näpräilleeni tikun hajalle ja taitelleeni tikun erikoiseen muotoon. Pyörittelin outoa mallia kädessäni ja tajusin muotoilleeni kepukasta jonkinlaisen abstraktin origamin. Sain mielettömät Blade Runner-flashbackit ja aloin heti epäillä: olenko minä replikantti?

Kuluneella viikolla huomasin seuraavani muutamaa tv-ohjelmaa lähes koukuttuneena. Ensimmäisenä Nelosen Tanssi Jos Osaat. Kyseessä on energinen tanssiohjelma, jossa nuoret eri tanssilajien taitajat kisaavat Jenkkilän parhaan tanssijan tittelistä. Harmillista kyllä, vaikka onkin kiva katsoa lähes joka arkipäivä ohjelmaa, alunperin tunnin mittaiset jaksot on Suomessa leikattu puolen tunnin pätkiin. Niinpä tulee olo, ettei ohjelma etene lainkaan. Ärsyttää.

Hyvinä puolina ohjelmassa on se, ettei tippumisia ja epäonnistumisia ole mehutettu liikaa, ja kisasta tippujatkin ottavat uutiset positiivisella, nöyrällä asenteella. Juontaja Cat Deeley on vanha britti-MTV:n juontaja, ja hoitaa hommansa jämptisti vaikka onkin matkannut rapakon taakse. Tunnusbiisissä lauletaan ohjelman englanninkielistä nimeä (So You Think You Can Dance?), mutta laulu kuulostaa toteavan "shubidubi can dance".

Toinen koukuttava ohjelma on none other than Salatut hemmetin elämät. Oltiin appivanhemmilla käymässä ja jäätiin katsomaan jaksoa, jonka lopussa paljastui, että vanha kiero Aaro on tehnyt videon Lauralle. No pakkohan sitä oli sitten katsoa seuraavana päivänä. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Ennen tätä illan viihdeputkea saattoi katsoa pilke silmäkulmassa ja lapsinäyttelijöille naureskellessa (ei se vanhempikaan Niko mikään erityinen ole…). Mutta pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa seurata sitä sisältöä?

Kesätyöasioista on tipahdellut ikäviä uutisia pitkin
viikkoa. Voice pärjää nykyisellä miehityksellä, ja huhu kiertää
Sanomienkin jo päättäneen kesätoimittajista. Hitto, tarttis tehdä
jotakin. No, muutama paikka on vielä vetämässä, täytyy pitää koivet
ristissä.

Olinpa hassusti ymmärtänyt supertiistain aikataulun, olin nimittäin mielessäni siirtänyt jenkkilän äänestyksen viikkoa aiemmaksi. Tällä viikolla saatiin sitten oikeasti tuloksia, vai saatiinko? Barackin ja Hillaryn tilanne on edelleen tasaväkinen, McCain sai oman firman äänet haltuun. Suosikillani taisi olla valitsijamiehiä pari enemmän, mutta siltikin lopullisen ehdokkaan etsintää jatketaan. Bidetään Barackille beukut bystyssä!

Nyt lähden taas uneksimaan yksisarvisista…Se on moro!

Posted by hurraakerkko

Vastaa