Remontti-Reiska

Käsivarret ovat valkoisessa maalissa ja lihakset huutaa leipää. On nimittäin taas tullut sykittyä remontin merkeissä, kun laitettiin appiukon kanssa kylppäriä uuteen uskoon. Pienehköltä urakalta aluksi vaikuttanut operaatio venyikin aikasten monimutkaiseksi neljän päivän maalin-, purun-, kitin- ja silikoninkatkuiseksi sessioksi. Mutta mitäs tässä ollaan siis tarkemmin duunattu?

Noh, nyt on kylppärissä pesukoneen ja hasardimaisen istuma-ammeen sijaan komea suihkukoppi ja pesutorvi eli pesukone ja kuivausrumpu. Homman piti olla helpohko nakki, mutta jotenkin kaikki mikä saattoi mättää, mätti: Aina unohtui joku työkalu; sitten kun oli vihdoin mitat selvillä, huomattiin että pitää siirtää vesihana ja katkaista peili; sitten piti raijata pirun raskaita kodinkoneita kolme kerrosta ilman hissiä ylös alas; kaiken lisäksi uudet koneet eivät mahtuneet kylppärin ovesta, joten ovenkarmi oli pakko repiä irti, kiinnittää sitten takaisin ja maalata…Huaa, sanoi Al Pacino. Mutta miehen pitää tehdä, mitä miehen pitää tehdä.

Remppaaminen on kivaa. En toki voi väittää olevani erityisen etevä, mutta uskon ainakin olevani avuksi, hehe. Tulee tietysti äijä olo, kun ruuvaa, vasaroi, maalaa, ja ensimmäistä kertaa käyttää silikonipyssyä. Pausseilla ruisleipä ja remonttikahvi ja -nisu maistuvat. Ja vatupassihan on aina hieno vehje. Itse asiassa tässä tuli muutamiakin uusia juttuja tuon silikoninlaiton lisäksi. First of all, tulin ensimmäistä kertaa vaihtaneeksi sulakkeen omatoimisesti. For real, näin pumpulissa on eletty. Sitten vähän taiteellisemman remppailmiön tulin hoksanneeksi tuossa eilen, kun maalailin ovenpokia uuteen uskoon. Uuden nettirakkauteni, musapalvelu Spotifyn kautta nimittäin tuli pari tuntia kuunneltua legendaarisen torventööttääjän Miles Davisin klassikko-jazz-tuotantoa – ja voi vallaton mikä tunne!

Jazz on sinänsä aina maistunut, siis sellainen "vanha", fiilistelevä jazz; ei ehkä niinkään sellainen moderni skipidiskuppaandadamu-jazz, josta ei saa selvää. Sittemmin myös tällainen tajunnanvirta-jazz on alkanut iskeä. Ja Miles on kyllä kingi. Myös Kyoto Jazz Massiven tuotanto iskee, se on vähän tuoreempaa settiä, johon Mikko joskus tutustutti. Sen parin tunnin aikana, kun jazzailin Milesin tahtiin, hoksasin ensin, että jazz on aikasten älykästä musiikkia. Tovin päästä huomasin, että se on myös hyvin maanista melodianryskettä. Ja siis parhaimmillaan pirun kiehtovaa. Hassua – vähän aikaa sitten oli todella kova klassisen musiikin kausi, ja nyt on sitten jazz-fiilikset. Onkohan seuraavaksi joku kantri-kausi luvassa 🙂

Remonttia puuhasivat siis appi ja vävy, Maria keitrasi ja tulkitsi rakennusohjeita, ja villinä korttina Ingrid oli Remontti-Rakkina. Jälkimmäisen apu oli lähinnä symbolista tosin, aina oli uteliaan pakko olla juuri siellä missä tapahtui (eli yleensä tiellä). Tällä kokoonpanolla saatiin sitten homma kondikseen, viimeiset maalaamiset tuli hoidettua lauantaina. Keskiviikosta lähtien kun on pitkää ja fyysistä päivää tehnyt niin kyllä remonttisauna kelpasi. Ainoana miinuksena, että näkyvät muistot remontoinnista – maalitahrat käsivarsissa – häviävät löylyn mukana.

Posted by hurraakerkko

Vastaa