Digilluusio Metropolia Kerkko Laakso

Kuukauden Digilluusio: Miten minusta tuli medianomi

Muistoja ja oppeja neljön vuoden radio- ja televisioilmaisun opiskelusta Metropoliassa.
Metropolia viestintä opiskelu

Muistoja Metropolia-vuosilta vasemmasta ylänurkasta myötäpäivään: poikien kanssa Dinamitti-ohjelman kuvauksissa / RATV-porukka dokumenttikurssin loppunäytöksessä // TAVI-talon pihalla hengailemassa // Eläintarhan urheilukentällä ensimmäisessä ryhmäkuvassa // No More Stories -bändi purkittamassa musiikkivideota // Legendaarisen Arto Nybergin henkilökuvahaastista äänittämässä.

Se Acabo

Muutama aika on kulunut siitä, kun valmistuin Metropolia AMK:sta. On siis vihdoin aika katsoa taakseen ja muistella taivalta medianomi AMK:n opintiellä nyt, kun ”It’s Over”.

Pääsin kouluun toisella yrittämällä, ja oppia alettiin takoa kalloon syksyllä 2006. Pitkään tätä palstaa seuranneet ovatkin voineet seurata koulu-uran ylä- ja alamäkiä alusta asti. Tunnelmia koulun alkupuolelta voi lukea täältä.

Onkin näin jälkikäteen hauska miettiä, miten ensivaikutelmat ovat karisseet ja fiilikset muuttuneet aivan toisiksi. Muutaman kanssa tulin hyvin juttuun jo ekasta päivästä eteenpäin. Yhdestä tuli parhaita ystäviäni, vaikka aluksi olinkin hyvin epäluuloinen. Muutaman kanssa kesti jopa pari vuotta, että välit lämpenivät kunnolla. Joka tapauksessa sain monta läheistä ystävää, joiden kanssa toivottavasti yhteystellään vastakin.

Monet lämpimimmistä muistoista pyörivät eri projektien ympärillä. Vaikka olenkin loppupeleissä usein yksinpelin kannalla, oli koulussa kiva päästä tekemään hommia eri ihmisten kanssa. Pyrin usein sekoittamaan pakkaa sen suhteen, kenen kanssa mitäkin projua väänsin. Toki neljän vuoden aikana erottuivat ne ehdottomat luottohenkilöt, joiden kanssa työkemia natsasi tehokkaimmin.

En usko kaikkien luokkatovereitteni pitäneen minusta. Sehän olisi mahdottomuus. Tuntui kuitenkin siltä, että minusta tuli luotettu mies, henkilö, jonka puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. Musiikille oli usein tilausta. Joku myös välillä nauroi vitseilleni joskus.

Minä minä minä minä - who wouldn't like me?

Minä minä minä minä – who wouldn’t like me?

Haastavuuden ohella projektityöt olivat lähes aina todella hauskoja. Voisin luetella nautinnollisia projuja maailman tappiin. Ilmiselvän Radio Reaktori -päätoimittajuuden ohella hehkutettakoon Dinamiitti-makasiiniohjelmien sarjaa, Ammattina Viina -dokumenttia ja lähes koko luokan voimin tehtyä No More Stories -musiikkivideota.

Antoisien projektien lista ei tuohon tosiaankaan lopu. Koulussa sai kokeilla niin kuvaamista, leikkaamista, juontamista kuin ohjaamistakin. Oli studiot, kamerat, editit ja mikrofonit. Eräänä kuriositeettina mainitsen vielä pelisuunnittelukurssin, jonka kävin verkkoviestinnän tyyppien kanssa. Nerd Alert!!! Kurssilla oppi kuitenkin mielenkiintoista pelihistoriikkia, ja eritoten erilaiset ideointitavat pysyvät mukana vastakin. Oppi pohtimaan asioita eri vinkkelistä.

Miinusta annan koulutusohjelman katkonaisuudesta. Yhdellä kurssilla opeteltiin sitä, toisella tätä. Sitten, kun piti palata ensimmäisen aiheen pariin, oli välissä vuosi tai kaksi ja kaikki vanha oppi kadonnut päästä. Tästä olen käynyt opettajienkin kanssa dialogia.

Hypätäänpä tuosta negatiivisuudesta aasinsillalla positiivisuuteen. On nimittäin annettava opettajille plussaa siitä, että – vaikkei heitä aina saanut kiinni tai palaute ei ollut tarpeeksi yksityiskohtaista – asioista pystyi aina neuvottelemaan. Omia projekteja ja aikatauluja saattoi sovitella itselle parhaiten sopivaksi.

Miten minusta tuli medianomi?

Kovalla työllä ja hyvää fiilistä ylläpitämällä, tietenkin. Toki koulussa oli paljon vapauksia ja/tai puutteita resursseissa, mutta voin rehdisti sanoa pistäneeni itseni likoon ja panostaneeni työjälkeen. Hyvä fiilis säilyi kiitos puurtamisen ja luokkatovereiden kanssa hengailun. Vastuun kannoin vakavasti, mutta sisällön kanssa sai aina pitää hauskaa.

Mitä minusta tuli? Koulun alussa olin chat-juontajauran alussa oleva ruokakaupan vuoropäällikkö. Vuosien varrella minusta tuli tv-ohjaaja, radiojuontaja, päätoimittaja – ja lopulta uutistoimittaja. Henkilökohtaisemmalla puolella minusta tuli aviomies ja isä. Kasvu parempaan siis, tai ainakin tuntuu, että tietotaito ja persoona ovat kehittyneet aimo harppauksen.

Koulu oli hyvä paikka kasvaa. Virheitäkin sattui matkan varrella mutta pääosin voi olla omista jutuista ylpeä. Koulun loppuessa tunsin, että osasinkin jotain.

Entä mitä minusta tulee?

Saa nähdä. Yhtäältä toivon ”vakavaraisuutta” ja jatkuvuutta, toisaalta mahdollisuuksia kokeilla eri hommia. Ja lopussa olkoon kaikki vain digitaalista illuusiota.

Erityisisot kiitoset kaikille luokkatovereille upeista vuosista! Jokaiselle en ehtinyt neljässäkään vuodess kertoa kaikesta hyvästä, mitä heistä ajattelin. Suurimmalle osalle kuitenkin. Ryhmä täynnä osaajia, täynnä upeita tyyppejä. Kiitos.

Vielä tähän loppuun pätkä parin vuoden takaisest lyhytdokkarista: subjektiivisesti kännissä yökerhossa.

EasterEgg: Listataanpa huvin vuoksi (koulukaverin innoittamana) muutama hyvä klassisen puolelle pokkaava soundtrack-pätkä. Näitä voisi listata taas vaikka kuinka, mutta lyhyestä virsi kaunis. Tuore ote Inception-trailerista oli tiukka. The Ecstasy Of Gold on tietysti mieletön, samoin tämä Episodi VI:n kliimaksi. Ja viimeisenä otetaan huumorin vuoksi musiikkia hyvästä pelistä.

Posted by hurraakerkko

Vastaa