Bye Bye Doggy Style

En koskaan kertonutkaan, miten Ingridin koulutus tuotti hedelmää.

Paukkupakkasilla käyty käytöskoulu tuntui aluksi auttavan ainakin jonkin verran. Sanotaanko näin, että joitain kulmia saatiin hiottua – kävely alkoi sujua paremmin, eikä koira räksyttänyt joka äänestä. Koulutukseen kuuluva huomioimattomuus kuitenkin ajoi koiran pikku hiljaa ahdinkoon, ja huomiota haettiinkin häiriökäyttäytymisellä.

Inkku edelleen vetää tai ainakin yrittää, etenkin rattaiden kanssa liikkuessa. Koko porukan lähtiessä matkaan koira sekoaa täysin. On tietysti kiva, että on syy ulkoilla ja liikkua, mutta ilo hautautuu unholaan tappi otsassa kuljeksiessa.

Ongelmat ovat lisääntyneet ja välit valitettavasti viilenneet. Emme ole voineet jättää koiraa lapsen kanssa, koska Inkku murisee Taikalle, jos tämä tekee liikaa tuttavuutta. Eläin ei kuitenkaan osaa mennä kauas piiloon, vaikka haluaisikin olla rauhassa.

Jokin aika sitten jouduimme tekemään päätöksen Inkun antamisesta pois. Ajatusta kypsyteltiin pitkään. Onneksi löysimmekin koiralle uuden kodin Lohjalta siskonpojalta, niin ei tarvinnut luovuttaa ADHD-pötkylää tuntemattomille tai “viedä erityiselle farmille”.

Vaikka hurtta onkin hermoja koetellut, matka koiran uuteen kotiin rouhaisi. Maanantaina vein siis koiran koeajalle uuteen perheeseen, johon inehmojen ohella kuuluu koira ja kissa. Yllättävän hyvin on sopeutuminen viestien mukaan sujunut, pientä uhittelua ja mustasukkaisuuskohtauksia on tietty ollut. Kehujakin on kuitenkin Inkun käytöksestä kuultu, jee! Uudessa kodissa olisi kyllä tilan puolesta erinomaiset puitteet – ei se Ingrid kyllä kerrostalokoira ole. Uusilla isännillä on myös kokemusta aktiivisista koirista.

Arki ilman Inkkua on ollut vähän outoa ensi alkuun. Kävelimme ulkona sulassa sovussa ja naureskellen, kun tajusimme, ettei tarvinnut nykiä metrin välein hihnaa ja huutaa “Ei! Ei Ei!!”

Saa nähdä, jääkö Ingrid uuteen kotiinsa. Ikävä kuitenkin tulee varmasti jossain vaiheessa. Omalla tavallaan koira oli todella hauska ja hellyttävä, vaikka olikin yksi pain-in-the-ass.

Katsotaan, miten hän sopeutuu. Bof-Bof.


Posted by hurraakerkko

Vastaa