Kesän merkit XVI: Elokuvissa…taas

Suorittaessani kielenhuoltoa parin vuoden takaisille Kesän Merkeille en voinut olla huomaamatta, että kesäleffoja käsittelevän Merkin(nän) lisäksi selittelin elokuvajuttuja niin monta kertaa, että huhhuh…and here we go again!

Heti alkuun luu kurkkuun: elokuvakesä on ollut hemmetin hyvä.

Kesän leffoissa oltiin aivojen sisällä tai pistettiin vaan aivot narikkaan.

Elokuvateatterissa on tullut käväistyä kolmasti, eikä yksikään näytös ole paljastunut hukkareissuksi. Sex & The City II, Inception ja viimeisimpänä The Expendables olivat kaikki rautaa. Valkokangaselämykset kulkivat sukupuoli-identiteettien suhteen kyllä totisesti Venuksesta Marsiin.

Huvittavaa, että myös kaksi vuotta sitten Kesän merkeissä puhuttiin Sinkkuelämistä – tuolloin julkaistiin kaupunkiseksittelyelokuvien ykkösosa. Taidan pitää jatko-osasta kuitenkin huomattavasti enemmän yksinkertaisesti siitä syystä, että se on paljon edeltäjäänsä hauskempi. Se ei myöskään ole niin pitkää aikaväliä ja useita lähes yhtä ”tärkeitä” ihmissuhdejuonia rinnakkain käsittelevä mammutti, vaan virtaviivainen iloittelu.

The Expendables
Ei hemmetti. Arnold, Sly, Bruce, Dolph ja nippu muita muskelimasoja nähtiin viikonloppuna revittelemässä suoralla kasariasenteella. Odotukset olivat korkealla, ja oli ilo huomata, että niihin myös totisesti vastattiin. Testosteronia pumpattiin, oli verta ja suolenpätkiä, ja juonentapainen oli tosiaan niin suuri hatunnosto actionin kultakaudelle, ettei voinut olla nauraa räkättämättä. Täyttä aivot narikkaan -väkivaltaviihdettä.

Elokuva suurin herkku etukäteen oli tieto kohtauksesta, jossa Sylvester, Arnold ja Bruce esiintyisivät yhdessä. Pojat kettuilevat toisilleen rennosti, ja syy kohtaukselle oli fiksusti keksitty. Kohtaus oli tietysti eeppinen, muttei onneksi se koko elokuvan kohokohta. Arnold sai taputukset ilmestyessään elokuvayleisön eteen ja Sly kuittasi lopuksi hyvät naurut kettuilemalla Arskan poliitikonuralle. Kaiken kaikkiaan Expendaabelit oli loistava päätös kesälle teatteripenkillä.

Oldies But Goldies
Myös kaksi vuotta sitten katsottiin siis Sinkkuelämiä. Kaksi vuotta sitten katsottiin Christopher Nolanin ohjaustyö. Kaksi vuotta sitten tsekkasin ekaa kertaa Dirty Harryn. Kaksi vuotta sitten mainitsin Suomi-filmin, jossa Tauno Palo flirttailee perunamyyjäpamfletin avulla.

Melodramaattisia eleitä, merellistä suspensea – ja perunanviljelypamfletteja.

Viimeisellä viittaan yhteen lapsuuteni lempileffoista. Olenkin jo selittänyt, mistä Viikon tyttö (1946) suunnilleen kertoo, joten ei siitä sen enempää. Mutta hehkutanpa männä juhannusta, jolloin elokuva tuli Teemalta täysin out of the blue kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ei ole varmaankaan 90-luvun alun jälkeen esitetty tuota kadonnutta romanttista sillitehdaskomediaa näköraadiossa.

Ja tekipä Teema kesän aikana toisenkin suuren kulttuuriteoksen esittämällä tieteisklassikon, jonka näkemisestä olen unelmoinut jo lukiopojasta lähtien: saksalainen Metropolis vuodelta 1927 oli täyttä, täyttä, totaalista upeutta. Mykkäelokuva lumosi musiikillaan, visionäärisellä dystopiamaailmallaan ja tietysti saksalaisilla väliteksteillä. Elokuva on tällaiselle scifi-teutoni-fanittavalle nörtille vavahduttava kokemus.

Kauhuklassikot Dracula (1931) ja Creature Of The Black Lagoon (1954) kuuluvat myös Kerkon tämän kesän ohjelmistoon. Jälkimmäisen muistan nähneeni joskus 10-11-vuotiaana, ja päivien ajan rakentelin Legoista omaa laguunimonsteria. Veden alla kuvatut uiskentelut ovat edelleen vaikuttavaa katseltava. Eeppistä luontokuvaa kaipaaville suosittelen myös hömppäkomedian ja luontodokkarin risteytystä Hatari! (1962), pääosassa John Wayne.

Tsekkasin taannoin ekaa kertaa Terminator Salvationin. Sain sen CDONista alle eurolla, enkä voinut vastustaa sokkona ostamista. Ei ihan oldie mutta suht goldie. Yllätyinkin positiivisesti – vaikkeai elokuva tietenkään kahden ekan tasolle nousekaan. Muutaman osuvan viittauksen avulla onnistutaan luomaan toimiva itsenäinen elokuva. Ja onpahan Arskalla jälleen sormensa pelissä…

Sure Bets
Arnoldin kanssa ei kesäleffailtaa suunnitellessa voi mennä vikaan, ei ainakaan miehen kasarileffojen. Expendablesiin valmistaudui katsomalla vanhan kunnon Commandon. Sama kesäkelpoisuus pätee Clint Eastwoodiin, oli leffan vuosiluku mikä tahansa. Vanhat Tähtien Sodat sopivat kesään nekin – ja oikeastaan kesään kuuluukin juuri vähintään sen parikymmentä vuotta vanhojen leffojen tsiigaaminen.

Kuten jo kaksi vuotta sitten sanoin, kunnon kesäleffat tarjoavat naurua ja toimintaa, pientä pintaliitoa, pientä mielikuvitusmaailmaan sukeltamista. Kesäleffojen maailmassa säännöt ovat vapaammat, mutta niiden sopii tuoda kaikille jotain.

Tämän kesän parhaat filkat? Varaa on valita, mutta nostetaan kolmen kärkeen Metropoliksen, Inceptionin ja Expendablesin (eri syistä) nostattamat suuret tunnekuohut.

Ulkoilma, aurinko, hellerajan rikkomiset – who cares????

Posted by hurraakerkko

1 comment

[…] kiitettävästi myös kulturelleihin rientoihin. Elokuvateatterin pimiössä nähtiin Inception, The Expendables, Sinkkuelämää Deux, Machete ja Tron: […]

Vastaa