Vuosi 2010 – In Memoriam

HurraaKerkko muistelee bloggaamista ja muita aktiviteetteja vuonna 2010.

It Was A Very Good Year…

Vuosi vaihtui iloisissa mutta silti tavallaan haikeissa tunnelmissa

Vuosi 2010 tuntuu kestäneen pitkään – hyvällä tavalla – ja paljon onkin mahtunut tapahtumia ja temmellyksiä yhteen pyörähdykseen. On siis aika nostaa muutamia muistoja vielä kerran esiin. Ehkäpä jotain uuttakin paljastuu…

Kaikki vaimoni hotellit

En ole koskaan viettänyt niin paljon aikaa hotellissa kuin viimeisen vuoden aikana. Jos oikein venytetään aikasuhteita, niin hotelleissa ramppaaminen alkoi jo seireenin 25-vuotisjuhlinnalla hotellin hoteissa syyskuussa 2009, mutta pelkästään viime vuonna yövyimme neljässä eri hotellissa. Osallistuminen hotelliöihin: vaimo 100%, Taika 50%, appivanhemmat 50%, lanko 25%.

Kaksi kertaa yövyimme Kauhavalla, jossa ensimmäisellä kerralla majoituimme paikallisen Pickwick-kopion yhteydessä oleviin huoneisiin. Lämpimänä kevätkesän iltana räkälän terassilla oli lokoisaa tunnelmaa, mutta aamulla valkeni karu totuus siitä, ettei viikonloppuvieraille tarjota aamiaista, tuota hotelliöiden pistettä iin päälle.

Toisella Kauhava-reissulla vahinko otettiin takaisin, kun kesäksi oli avattu tilavampi ja aavistuksen muutenkin viihtyisämpi hotelli (joka oli siis joku kesäksi rahastuskäyttöön muutettu opiston soluasuntola).

Toki syy vierailulle vei maun monestakin ateriasta, kun saatoimme Marian isoisän haudan lepoon. En kovinkaan montaa kertaa ehtinyt Einoa tavata, mutta 96-vuotiaana menehtynyt herra oli täyttä rautaa. Vaikka kuulo oli jonkin verran heikennyt, lanttu leikkasi edelleen terävästi – ja vielä vähän ennen suruun johtanutta sairastumistaan hän oli ajanut itse autoa ja rakennellut tuulimyllyjä. Eino oli hieno mies, joka…hmm, jolla oli sydäntä.

Kämppämme Kämpissä

Aikahyppäämme marraskuuhun, jolloin juhlistimme yksivuotishääpäiväämme viiden tähden maineikkaassa ökylässä Hotel Kämpissä. Hotelli oli toki pramea ja majoitus ylellistä, muttei se viiden tähden luokitus ihan kaikkea hyväksi takaa. En esimerkiksi tavannut Leo Jokelaa laulamassa Palmulle ja kirjailija Laihoselle.

Pakettiin kuului vaahtokylpy vaaleanpunaisine samppanjoineen. Kellonajan kylvyn laskemiselle saimme päättää itse, ja olisimme voineet vaihtoehtoisesti tilata ruusunterälehtikylvyn. Lisäksi hintaan sisältyi huoneeseen toimitettava aamiainen, joka oli ylellinen lämpimine ruokalajeineen, mysleineen, leipineen, jogurtteineen ja hedelmineen. Todella hienoa – mutta miinukseksi on pakko listata haaleaksi ehtinyt kahvi. Pientä hämmästystä aiheutti myös se, että henkilökunta puhui lähtökohtaisesti englantia. Valinta on tietysti tehty pääasiallisen asiakaskunnan mukaan ja kielimiehiähän tässä ollaan, mutta silti.

Kylpylelu talon (Kämpin) puolesta. That’s some five star luxury!

Viimeisin hotellikeikka onkin sitten ihan parin päivän takaa, kun suuntasimme juhlistamaan Uutta Vuotta romanttiseen Järvenpäähän. Tämäkin reissu tehtiin häälahjaksi saadun lahjakortin turvin, ja kokemuksena oli aika lailla yhtä hieno reissu kuin Kämpikin. Lahjakortti oli vanhenemassa, ja ainoa tapa saada lisäaikaa oli suostua käyttämään Scandic-yö tuossa pohjoisessa naapurikaupungissamme.

Hinta-laatu-suhteeltaan pettymyksen tuottaneen, Casa Toscanassa puolinautitun juhlaillallisen jälkeen olimme iltakahdeksalta jo nukkumassa.

Herätyskello piippasi pari tuntia myöhemmin, ja akut ladanneina suuntasimme Järvenpään yöhön. Hyvät pommit, hotellista pääsi Heveniin ilmaiseksi, hyvät yöpizzat. Ja aamulla vielä maukas aamiaisbuffet.

Vaikka vuodenvaihde oli tavallaan pelkistettyä touhua, oli reissu rentouttava ja mukava.  Ehdimme paremman puoliskon kanssa oikeasti keskustella eri asioista, mikä joskus nuorten työssäkäyvien vanhempien arjessa tavallaan unohtuu. Tulipa todistettua, ettei se ole se paikka tai matkakohteen pituus, vaan se seura ja ajanviettotapa, joilla on väliä.

Culture Vulture

Vuoden aikana ehdin kiitettävästi myös kulturelleihin rientoihin. Elokuvateatterin pimiössä nähtiin Inception, The Expendables, Sinkkuelämää Deux, Machete ja Tron: Legacy.

Erittäin hyvä oli tuo teatterivuosi. Ehkäpä heikoimmaksi jää tosimiesten kanssa tarkastettu Machete. Toki se oli viihdyttävä action-pläjäys monine herkullisine koukkuineen, mutta juonen puolesta elokuva jäi vähän yhdeksi pitkitetyksi vitsiksi. Oli kuitenkin verta ja suolenpätkiä, Steven Seagal, paljasta pintaa ja puhelimia oikeissa paikoissa. Seura oli jälleen kerran kohdallaan, ja henkisesti sukulaista poikaporukkaa tuli muutenkin nähtyä vuoden mittaan ilahduttavan usein.

Yksi vuoden ehdottomista kohokohdista oli Aten ja Elisen häät. Kuva vie tekemääni polttarivideoon.

Vain päiviä ennen vuodenvaihdetta kävin tsekkaamassa ensimmäisen 3d-elokuvani, kulttiklassikko Tronin jatko-osan. Mehutan sitä koiranpentua myöhemmin, mutta tieteisseikkailu potki kovaa persiille ja upposi kuin mikäkin virus tietokantaan. Todella, todella hyvä.

Mutta olihan tuota muutakin kulturellia rientoa: Pablo Picasso -näyttely, erittäin hauska Ismo Leikolan keikka Keravalla sekä Gotan Projectin tunnelmallinen ilta Kulttuuritalolla.

Henkilökohtainen kulttuuri kohdistui kirjoittamiseen ja videoihin, mutta toki olen parinkin biisin kanssa paininut ja jokusen taulun hutaissut. Etenkin omien biisien teko on syvästi fiilis- ja inspisvetoista hommaa (eikä aika keskittyä ole koskaan pahitteeksi), joten niitä ei voi liukuhihnalla tuottaa. Silti vähän harmittaa ajan puute välillä.

Kirjoja olen ehtinyt lukea perinteikkäästi junassa ja Taikaa nukuttaessa. Tämä kirjallisuuteen liittyvä blogimerkintä lämmittää sydäntä edelleen.

Hoitosuhteita

Taika täytti vuoden, kohta jo kaksi. Kehitys on ollut puheen ja liikkeen suhteen vuoden täyttymisen jälkeen huimaa. Nyt tulee jo monen sanan lauseita ja komeita hyppyjäkin.

”Meillä on käynyt suuri onni: Taika sattuu olemaan maailman paras lapsi.” Merkinnästä 29.3.

Syksyn tullen ehdin ilokseni paljonkin viettää tyttären kanssa aikaa kahden, kun lapsen sanoin Äiti meni ”neuvomaan” töihin. Ah Taikaa…mutta jottei ihan imeläksi taas mennä, kuvitelkaa jotain pinkkejä hattaroita, yksisarvisia poneja ja jotain niin saadaan hempeät tunnelmat esiin. Tai sitten kaivatte sen YleX:n Korjaussarjan, jossa kerroin isyyden tuomista muutoksista elämään.

Toinen hoidokkimme, Inkku-koira sai tosiaan lähtöpassit. Tässä otetta merkinnästä 26.1.2010: ”Käymme pienen käytöskoulutuksen, joka kestää about kuukauden. Kulunut viikko on kulunut jääkauden merkeissä, eli olemme kohdelleet Ingridiä kuin sitä ei olisikaan olemassa. Ei katsekontaktia, ei nimen käyttöä sen kuullen, ei rapsutuksia – ei mitään – – – Parannusta on jo nähtävissä, tai ainakin oppi tuntuu menevän ihan mukavasti perille.”

Tuon viimeisen lauseen voi lukea vaikka kuinka monta kertaa harmissaan, sillä lopulta koulutus ei purrut, vaan koiran käytös ainoastaan paheni ja paheni. Kesällä teimme vaikean päätöksen luopua karvakasasta, ja saimmekin annettua sen sukulaisille. Jotka eivät sitten voineet Inkkua pitää. Sitten annettiin sukulaisten vanhemmille. Hekään eivät voineet Inkkua pitää. Joten annettiin sitten koira jo neljänteen ”vakituiseen” kotiin vuoden sisällä: siskopuolen pojan vaimon äidin kotiin.

Mutta huh, siellä koira on nyt elämänsä kunnossa, pari kertaa olemme tavanneet. Syyllisyyden tunnetta lievittää onni siitä, että niin koira kuin uudet omistajatkin ovat todella onnellisia yhdessä. Emme olisi varmasti parempaa kotia löytäneet: voimme edelleen tavata Inkkua, ja koira on hyvässä hoidossa.

Lessons

Keväällä valmistuin hieman alle neljän vuoden sykkimisen medianomi AMK:ksi. Kesällä purin tuntojani taakse jäävistä ystävistä Digilluusio-merkinnässä 29.6.2010: ”Onkin näin jälkikäteen hauska miettiä, miten ensivaikutelmat ovat karisseet ja vaikutukset muuttuneet aivan toisiksi. Muutaman kanssa tulin hyvin juttuun jo ekasta päivästä eteenpäin. Yhdestä tuli parhaita ystäviäni, vaikka aluksi olinkin hyvin epäluuloinen. Muutaman kanssa kesti jopa pari vuotta, että välit lämpenivät oikein kunnolla. Joka tapauksessa sain monta läheistä ystävää, joiden kanssa toivottavasti yhteystellään vastakin.”

En ala nyt kaikkia koulumuistoja ’jälleen kerran’ kertaamaan, mutta tuo yhteydenpito on kyllä aika hyvin pysynyt. Ollaan soiteltu ja netissä kirjoiteltu kiitettävästi, vaikken ole yhdenkään kanssa ehtinyt varta vasten kasvotusten tapaamaan; muutamia ohimennen.

Mutta olenpa ehtinyt tehdä minicomebackin koulun penkille – joskin syksyinen paluu Metropoliaan kestikin vain pari tuntia ja penkki olikin tarkoitettu opettajalle. Käväisin siis verkkokirjoittamisen kurssilla luennoimassa työstäni ja multimediatuottamisesta. Oli kivaa, voisi joskus ottaa uusiksikin.

Opiskelijan ura kulminoitui opinnäytetyöhön, joka onnistui kiitettävästi. Aihepiiri sai pohtimaan paljon omankin blogin sisältöä 19.4. julkaistussa merkinnässä: ”–Aihetta sopii siksikin miettiä, että olen ylläpitänyt palstaa kohta viidettä vuotta. Onko tyylini hyvää? Onko sen sisällössä tarpeeksi vaihtelua, jotta homma pysyy sekä kirjoittajan että oletetun yleisön puolesta mielenkiintoisena?”

Näistä ajatuksista pääsemmekin seuraavaan.

STATE OF THE BLOG ADDRESS

Mennyt vuosi oli murroksen ja mullistuksen aikaa Space: Kerkolle.

What’s Going On?

Blogisisältöjä käsittelevän opinnäytteen myötä alkoi tosiaan prosessi omankin verkkopäiväkirjan sisällön monipuolistamiseksi. Vuoden mittaan olenkin paljon julkaissut valokuvia ja videoitakin, kirjoittanut niin faktaa kuin fiktiota, laittanut linkkejä ahkerammin kuin koskaan. Monista photoshoppailuista, etenkin syksyn kuvamontaaseista, olen eri ylpeä.

Tyyliltään tekstit ovat muuttuneet yhtenäisemmiksi ja toivottavasti selkokielisemmiksi. Aiheiden puolesta olen pureutunut aiempaa enemmän henkilökohtaisuuksiin, asioihin, joita en ole aiemmin julkisesti käsitellyt. Onko se sitten aikuistumista tai vanhenemista, että alkaa kaivella muistojen arkkua?

”Olen nörtti. Aikuiseen ikään tultuani olen hyväksynyt tuon tosiasian – and embraced it to the full”, analysoin eräässä Digilluusiossa, jossa muutenkin oli aika henkilökohtaista asiaa introna. Ja onhan tuota muutakin tilitetty ja sekä kuvannollisista että konkreettisista arkistoista kaivettu. Kesällä kerroin muistivihkoistani, joista osa on laatikossa, jonka täyttä sisältöä en ole kellekään paljastanut. Niijasiis en vihkojenkaan sisältöjä ole kellekään avannut.

Vuoden aikana tuli muutenkin terävöitettyä omia mielipiteitä, siinä missä monasti aiemmin olen pyöristellyt kulmia ja ollut vähän molempaa mieltä: ”Pakko myöntää, etten kerjäämisestä tykkää. Kannatan mahdollista kerjäämiskieltoa niin ulkomaisilta kuin kotimaisiltakin ’yrittäjiltä’.” (Merkinnästä 24.9.2010)

State of the Blog, pt.2

”Heittäydytäänpä kohtalokkaaksi. On alkamassa bloggaamisen uusi aika.” Merkinnästä 3.10.2010.

R.I.P Windows Live

Näkyvin muutos tällä palstalla on tietenkin url-osoitteen ja koko blogipalvelimen muuttuminen. Olisin voinut pitkittää siirtymistä Livestä WordPressiin tulevalle maaliskuulle, mutten viitsinyt odotella kohtaloa.

Suhtauduin muutokseen varauksella. Kokemukseni WordPressistä olivat pääosin positiivisia, ja tiesin sen olevan Liveä joustavampi käyttöliittymä. Siltikin korvieni välissä kihisi, kiristi ja stressasi siirron aikana.

Live oli tosiaan todella jäykkä systeemi, jonka kanssa taistelin jatkuvasti. Eri elementtien järjestäminen ja muokkaaminen oli todella todella vaikeaa, aina piti kikkailla ja tehdä uudelleen uudelleen uudelleen. Sain käyttää aikas lailla aikaa ja mielikuvitusta tavoitellessani visioimiani tyylilajeja. Siltikään kaikki ei onnistunut: vasta uudistuksen jälkeen sain sivulle Twitter- ja Last.fm-syötteet.

Kaiken vaivannäön jälkeen oli tosiaan hyvin turhauttavaa heittää koko konsepti romukoppaan, vaikka oletettavasti muutos olisi parempaan. Ruljanssin jälkeen voin varmasti sanoa tykkääväni WP:stä, mutta on siinäkin huonot puolensa. Hyvänä asiana pidän sitä, että kaikki haluamani tekstinmuokkaustyökalut ovat selaimessa – toisin kuin Livessä, jonka parhaat ominaisuudet sai esiin erikseen koneelle ladattavalla kirjoitusohjelmalla. Nyt blogiin pääsee tasa-arvoisesti sisään mistä vain osoitteesta, fontit ovat aina samat selaimesta riippumatta (saattaisin vaihtaa tämän isohkon oletusfontin johonkin toiseen, mikäli se olisi mahdollista), ja luonnoksetkin ovat aina mukana. Kommentointi ja jakaminen ovat helpompaa. Olen jopa saanut yhden kommentin sivustolle, yeah!

Olen uudistuksen myötä myös valjastanut käyttöön eri kategoriat, sivut ja muut kivat pikkukikat. Eniten olen panostanut Digilluusio-merkintöihin, joiden tekeminen joka kuukausi on oma haasteensa. Pääosin olen erittäin tyytyväinen digimaailman ilmiöitä käsitteleviin juttuihin, on monipuolista sisältöä monista eri aiheista. Aivan kaikkia ideoita en ole ehtinyt toteuttaa, joten toivottavasti toisella kaudella ehdin suunnitelmien päälle.

Tässä muutamia Digilluusio-lemppareitani vuodelta 2010:

Videoita tekisin varmasti enemmän, jos olisi vähän paremmat resurssit. Aika on oma asiansa, mutta eniten ”haittaa” (vähän huono sana) se, etten voi editoida omalla tietokoneella. Se on jo sen verran vanha, ettei ole tarpeeksi vääntöä videotuotantoon, eikä myöskään FireWire-liitäntää. Nämä löytyvät siis Marian koneesta, mutten halua omia toisen tietokonetta jatkuvasti, se on kuin toisen miehen kalsareissa pitäisi kulkea.

Ehkäpä tänä vuonna rikastun sen verran, että voin sijoittaa uuteen tietokoneeseen. En kylläkään haluaisi heittää heippoja koneelle, joka toimii perushommissa hyvin; ajoittain tahmeasti mutta hyvin.

Muitakin kategorioita olen blogiuudistuksen myötä listannut. Eri Merkkien ja sekalaisten Culture Vulture -kulttuurikokemusten lisäksi laitoin yhdeksi kategoriaksi Useless Thought -tagin. Merkintöjä ei ole erityisen paljon, mutta tarvitseeko aina. Tekstien konsepti on kuitenkin panna muistiin lyhyet sattumanvaraiset tilanteet, joista tulee leffajutut mieleen.

Otsikko Useless Thought numeroineen tulee Planet Terror -elokuvasta, jossa Cherry alituiseen luettelee tarpeettomia taitojaan. Culture Vulture -otsake taasen tulee Donkey Kong Country -pelistä, jossa on yhtenä pelikenttänä vaihe nimeltä Vulture Culture. Nokkelaa sanaleikkiä niin Rare-yhtiöltä kuin Kerkoltakin.

State of the Blog, pt. 3 – A Touch Of Life

Elämä jatkuu, blogissa ja oikeastikin

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen blogin uuteen muotoon, ja toki myös sisältöön jo muutosta ennen.

Kaikenlaista on ehtinyt vuoden aikana tapahtua niin palstalla kuin sen ulkopuolellakin. On ollut luovaa vimmaa ja ajoittain myös sen puutetta. Olen kuitenkin aina halunnut ja osannut pitämään kiinni siitä, että uutta sisältöä sivustolle tulee – jos ei säntillisesti niin ainakin jollain aikataululla vuoden ympäri.

Rutiinit ovat hyviä, mutta aika ajoin pitää antaa aikarajojen ja säntillisen tekemisen joustaa. Siinä, missä 2010 tarjosi yleisesti paljon vakautta, oli myös kiitettävästi arkea rikkovia irtiottoja. Vuodelta 2011 toivon muutamaa asiaa, joista yksi on ajan riittäminen perheelle ja omalle itselle. Samalla toivon taloudellista vakautta ja etenkin varantojen kasvua. Toki tässä ei puilla paljailla olla, mutta olisi mukava voida pitkästä aikaa myös säästääkin vähän.

Olen aina ollut optimistinen ihminen, ja haluan ajatella ihmisistä ja asioista hyvää.  En halua uskotella, että elämäni olisi tällaisenaan täydellistä, mutta vaikka elämään kuuluu paljon stressiä ja epävarmuutta, katson tulevaisuuteen toiveikkaana.

Vuosi 2010 oli blogille herkullisen monimediainen, toivotaan saman jatkuvan luontevasti vastakin. Panostan bloggaamiseen sopivasti vaivaa nähden – sen verran, että puurtaminenkin tuntuu hauskalta. Kielenhuolto on lähellä sydäntä, vaikka kuinka riman ali mentäisiin huumorin puolella. Bloggaaminen on hauska harrastus, jonka otan vakavasti. Ärsyttää edelleen, kun monet bloggaajat lopettavat alkuinnostuksen jälkeen nopeasti (nimimerkillä ’Tekopyhällä kohta jo viisi vuotta blogia täynnä’).

Muutamia vähän ”merkityksellisempiä” otsikoita vuoden varrelta:

Ennen kaikkea toivon, että myös vuosi 2011 tarjoaa päiviteltävää ja että ehdin toteuttaa ne muutamat suunnitelmat, joita takataskussa on.

Vuosi sitten kohkasin vuoden 2010 olevan Tiedostamisen vuosi, jonka aikana tulisi painotettua niin globaalisti kuin henkilökohtaisesti terveellisempiä elämänarvoja: energiansäästöä, kierrätystä ja terveellisempiä ruokatottumuksia. Erityisdieettiä emme kotona sinällään aloittaneet, mutta kaikki tuotteet on pyritty vaihtamaan terveellisempiin, esimerkiksi kaapin pastavalikoima on nykyään tumma täynnään. Sattumalta ne harvat oluset, jotka olen vuoden aikana nauttinut, ovat olleet tummia nekin. Muuta tiedostavampaa; oman kahvikupin tuominen töihin kertakäyttöisten pahvimukien sijaan sekä joululahjan ostaminen Pelastakaa Lapset ry:ltä.

Innolla vuoteen 2011

Mikä onkaan sitten vuoden 2011 teema? Edellisten vuosien ”teemat” ovat toki aina jääneet elämään, joten mitään radikaaleja muutoksia ei sinällään tule tehtyjä. Mutta viimeaikaisten säätöjen pohjalta voidaan uutta vuotta kuvata teknologiahypen, innovaatioiden, median ja futurismin vuodeksi. Kyberneettisiä implantteja, gadgetteja ja elämää virtuaalimatriisissa!

Toivottavasti Space: Kerkko tarjoaa edelleen (?) yleisölleen jotain nautintoa – olenhan jo ties kuinka usein toitottanut sitä, miten teen tätä periaatteessa itselleni mutta niin, että palsta tarjoaisi muillekin jotain todellista viihdettä, pohdittavaa ja tarkoitusta. Toivottavasti siis oma kirjoittamisen iloni välittyy lukemisen iloksi. Joka tapauksessa kiitos kaikille lukijoille – hope you keep reading, watching and listening!

Posted by hurraakerkko

1 comment

[…] In Memoriam -julkaisut ovat muodostuneet jo perinteeksi. Vuosi sitten ennustin vuoden 2011 olevan teknologiahypen, innovaatioiden, median ja futurismin vuosi. Teeman […]

Vastaa