Flat Beats

Pari kuukautta sitten törmäsin hyvään yläaste- ja lukioaikaiseen kaveriini. Viime tapaamisesta oli vuosia, kunnes eräänä aamuna yövuorosta palatessani hän tallusti kaupungilla vastaan.

Tässä vielä tuo viikonloppuna tehty lumiukko, kun en edelliseen merkintään saanut kuvaa teknisestä säädöstä johtuen laitettua.

Unenpöpperöisenä en tajunnut tehdä muuta, kuin vain moikata hajamielisesti. Kaveria, josta olen aika ajoin pohtinut: ”Onkohan se vielä elossa?” Viimeksi on tavattu joskus vuonna 2000-2001…

Tosiaan, morjestin etäältä ja selvästi oli havaittavissa, että kaveri olisi halunnut vaihtaa kuulumisia. Tottakai tunne olisi ollut molemminpuoleinen, mutta jostain törtöstä työkrapulaisesta epäsosiaalisuudesta johtuen vain käännyin pois ja jatkoin matkaa. Ai että, miten jäikin harmittamaan.

Noh, Markuskin on vielä elossa. Sattumalta sain revanssin tuossa viikonloppuna, kun törmäsimme uudelleen kaupassa. Pähkinänkuoressa Markukselle kuuluu hyvää: on naimisissa, on lapsi + toinen tulossa, työskentelee logistiikkafirmassa esimiehenä. Kiva kuulla.

Mies on säilynyt aika lailla samanlaisena kuin oli vuosituhannen vaihteessa: ilmeet, eleet ja puheenparret olivat yhtä ”tasasta” kuin ennenkin.

Kerroin etsineeni häntä turhaan Facebookista herättyäni yötyön jälkeisiltä päiväunilta. Tämä nauratti niin Markusta kuin hänen vaimoaankin – ”minähän en Facebookiin liity!” Eipä kyllä tullutkaan yllätyksenä, ei istu Markuksen psykologiseen profiiliin, mutta virtuaalivesiperän vetäminen kuitenkin esti välittömän yhteydenoton.

Tässä btw Villeltä joululahjaksi saatu kustomoitu viinas, jota maar kelpasi maistaa Heebon antamasta shottilasista. Klikkaa isommaksi.

Legitim Fitzgerald Amanuens

Tästä päästäänkin toiseen vanhaan tuttuun, jonka kanssa on pitkästä aikaa vaihdettu kuulumisia. Tällä kertaa onnistui Facebookitse, kun yhteystelin haastattelua varten vanhan sotakaverin kansa.

Hänetkin olen armeijan jälkeen vain kerran pari nähnyt, ja itse asiassa toinen niistä sattui noin vuosi sitten lähes yhtä nololla käyttäytymisellä kuin tuon Markuksenkin kanssa. Molemmilla oli opinnot kesken, minulla Metropoliassa ja hänellä kouluni naapurissa TaiKissa, kun olimme kohtaavinamme oppilaitosten välissä sijaitsevassa kaupassa.

Katseemme kohtasivat, mutta selvästikään kumpikaan ei toistaan osannut sataprosenttisesti tunnistaa. Niinpä feidasimme toisemme sanattomassa yhteisymmärryksessä, jossa kumpikin olisi varmasti halunnut uskaltaa morjestaa. Ei sitten kumpikaan kehdannut heittää mahdollisesti vieraalle tyypille mitään. Tällainen sodan trauman jälkeen tapaaminen taitaa vaan olla miehille vaikea pala.

Anyway, otin yhteyttä Anttiin tehdessäni juttua tänään alkaneesta levyalesta. Antti on purkittanut materiaaliaan vinyylille ja muutamaa maistiaista olen mp3-muodossa fiilistellytkin. Todella jännittävää ja kokeellista materiaalia.

Vinyyliformaatista ollaan leipomassa levyalen keulakuvaa, ja niinpä heitettiin ilmoille vähän retrofiilistelyä. Antin levyn promoa tässä ja duuniin tekemäni juttu tässä. Lisäksi tästä voi kuunnella yhden elektro-ambient-sekoilun:

Posted by hurraakerkko

Vastaa