Zen-hetki

Viime päivinä olen huomannut ajan hidastuvan niin, että aika riittää muuhunkin kuin vain hektiseen hösäämiseen ja kiireellä kasaan kursimiseen.

Aivan kuin aika-avaruus -jatkumo olisi muuttunut, venynyt, laajennut – niin, että ehdin välillä huoahtaa ja olla miettimättä deadlineja ja muita aikarajoja. Keskittyä ja nauttia siitä hetkestä, jossa eletään. Minuutit venyvät tunneiksi lähelle lakipistettä, jolloin aikaa on jopa lähes liikaa.

Koska viime aikoina on tuntunut, ettei koko ajan ole henkisessä aikataulussa ruuhkaa, minua harmittaa ajatusteni hajanaisuus. Tai ei ehkä hajanaisuus vaan se, etten saa konkretisoitua monia suunnitelmiani paperille tai tietokoneelle. Suunnitelmia on, muttei potkua ja ryhtiä saada niitä toteutettua.

Siitäkin huolimatta on nautittava hetki siitä, että harvinaislaatuisesti ymmärtää, ettei aina tarvitse kiirehtiä.

Voi vain olla, tehdä muutakin kuin vain suorittaa. Katsoa ikkunasta ja nähdä. Seistä hetki ja kokea.

Olenko saavuttanut uuden tietoisuuden tason – jonkinlaisen uskonnollisen transsitilan, joka mahdollistaa aika-avaruusjatkumon taivuttamisen? Viimein olen kuin jedi, joka tutkiskelee tunteitaan saavuttaakseen havaitsemaansa maailmaa muokkaavan tasapainon ja rauhan. Aikuistunut niin, että tunnistan arkielämän zeitgeistin vangitakseni sen tarkasteltavaksi. Oppinut taian, jolla voin tarttua hetkeen ja pyöritellä sitä käsissäni, nähdä sen kolmiulotteisena metafyysisenä objektina; olentona, jonka vain tarkkaavainen, avoin ja itsensä ajalle altistava näkee.

Tai sitten minulla on vaan h**vetin tylsää.

Posted by hurraakerkko

Vastaa