Niin monta valvottua yötä

Viime aikoina olen jäänyt kaipaamaan kunnolla nukuttuja öitä ja pitkään nukuttuja aamuja.

Pitkään kestänyt sairaskierre on viikon sisään saanut siihen tahtiin lisää kierroksia, että omien sairastumisten ohella henkilökohtaisesti terveitä öitä on muiden perheenjäsenten kunnosta huolehtiminen haitannut.

Viime torstaina tunsin pientä painetta silmässä, joten tiesin jo varata lääkäriajan seuraavalle päivälle. Silmätulehdus oli tulossa.

Stridaaks mua öögaan?
Seuraavana aamuna lääkärin vastaanotolla odotti tuttu tuomio: värikalvontulehdus se on, mutta erikoislääkärin todennettava. Matka Helsinkiin päivystävälle silmälääkärille, jolle ilmoittautuessa kerrottiin, että jonoa on monta tuntia. Me soitetaan.

Kun sovittuun aikaan mennessä ei ollut kutsua tullut, aloin itse soitella perään. Jono kuulemma venyi ja venyi. Me soitetaan.

Kutsu tuli lopulta perjantai-iltana noin 23:57, ja niin alkoi öinen matka kohti Meilahtea appiukon kyydillä. Jonotusta oli luvassa vielä vastaanotollekin päästyämme ja aamukolmelta avautui kotiovi.

Varoitus: seuraavassa oksennusta
Seuraavaa yötä rassasi Taikan saama vatsatauti, joka seuraavina päivinä Viikatemiehen tavoin sivalsi tiensä läpi muunkin perheen. Omalle kohdalle vatsatauti osui tiistain vastaisena yönä, hieman ennen aamuviiden työvuoroa, jota olin menossa hoitamaan hälytyksenä – joku oli siis tiettävästi sairastunut.

Mitä ironiaa. Nukkumaan mentiin harvinaisen ajoissa, mutta unen saaminen oli vaikeaa. Vatsassa möyri mitä erikoisimmalla tavalla. Tunnin valveilla kärvistelyn jälkeen luovuin kyllä tämä huono olo nukkumalla ohi menee -mentaliteetista ja suuntasin vessaan tuottamaan oraalista materiaa.

Sama toistui suunnilleen tasatunnein siihen asti, kunnes oli lähdettävä töihin. En kehdannut soittaa tuottajalle sairastumisestani keskellä yötä – kenetpä hän saisi minua paikkaamaan aamuviideksi? Lisäksi olin jo perjantain poissa silmäjuttujen takia. Myöskin, viimeinen kerta laatoitusta remppaamassa tuntui piristävän siihen malliin, että uskoin selviäväni nettihommista kunnialla.

Vartti työvuoroa mennyt: hoipertelin kohti lämpiötä vettä tai kahvia hakemaan ripeydellä tyrävaivaisen vanhuksen. Työkaverinkin todetessa, että onpa virkeä näky, kerroin hänelle, miten olin viime yön viettänyt. Vastauksena tietenkin kauhisteluita koko uutishuoneen laajuudelta (lähenymeneesiitäsäootihankalpeehyi!), joten otin hatkat ja jätin nettihommat muiden paikattavaksi.

Use Your Fist And Not Your Mouth, lauloi Manson
Päivän aikana noussut kuume laski kuin salamaniskusta, kun kuulin vatsan vellovan paremmalla puoliskolla.

Kaikilla oli kuitenkin seuraavana aamuna jo parempi olo, joten ehkäpä vähitellen elämä voittaa; ehkäpä vähitellen vitsailemme vaimon kanssa muustakin kuin siitä, että ’milloinkas koko perhe on täysin terve ensi kertaa pitkään aikaan’.

Täytyy vaan antaa rispektit rouvalle, joka on viimeksi ollut terveiden kirjoissa helmikuussa mutta silti jaksanut käydä töissä urhoollisesti.

Faster Harder Stronger Better
Lopuksi on pakko hehkuttaa Within Temptationin uutta The Unforgiving -levyä. Se iskee todella kovaa, ajoittain meno on jopa The Silent Forcea vetävämpää ja elinvoimaisempaa.  Sharon den Adelin ääni on loistovedossa ja bändi tuntuu kokonaisuudessakin vetävän hyvällä intohimolla. Välissä julkaistu studioalbumin The Heart Of Everything oli vähän pettymys.

Samaan hengenvetoon joudun kehaisemaan Britney Spearsin uutta albumia, joka parin kuuntelun jälkeen iskee yllättävän kivasti, vaikka klubihumppaa onkin. Sairasta?

Posted by hurraakerkko

1 comment

[…] väitin, että perheen sairasteluun oli näkysällä helpotusta. Ich habe rumgelabert! Kirjoittamisen jälkeen ollaan nähty flunssaa ja muutamaakin kuumetta, joista eräs vei jopa […]

Vastaa