Keravan lähiössä kaivataan jengitoimintaa – tai sitten ei

Kesä Keravan lähiössä

Kevään taittuessa kesäksi Kerava, tuo kohuttu pieni suuri kaupunki, muuttuu kuin taikaiskusta puolikuolleesta tuppukylästä kuhisevaksi auringonpaisteiseksi keitaaksi.

Talvisaikaan kaupungin keskustassa hiipuu viimeinenkin elonmerkki iltapäivän kello kahteen mennessä, kun taas kesällä meininkiä on kaupungilla aamusta iltahämärille asti. Ja miten vehreää kaikkialla onkaan!

Kerava on oikeasti viihtyisä kesäkaupunki, muttei kuitenkaan toimi hyvänä kesälomakaupunkina – se on liian lähellä pääkaupunkia soveltuakseen “kesäloman kunniaksi maalla mökkeilyyn”.

Ollakseen pieni kaupunki Kerava jakautuu tehokkaan moneen kaupunginosaan. On Kurkelat ja Kalevat ja muut. Viimeisen villin tusinan vuoden aikana koko kaupunki on katukuvaltaan muuttunut paljon modernimpaan ja viihtyisämpään suuntaan – jopa niin, että syntynyt kokonaan uusia kaupunginosia ja lähiöitä.

Tiettyjen alueiden stereotypiat kuitenkin säilyvät muutoksista huolimatta. Keskusta on tietenkin kaupungin sydän, joka ylpeilee tiettävästi Suomen pisimmän kävelykadun tittelillään.

Kävelykatu rakennettiin joskus ennen 90-luvun puoltaväliä. Muistan edelleen rakennustyöt, joiden myötä keskustan läpi kulkenut autotie haudattiin. Siitä on edelleen nähtävissä jäänteitä Prisman edustalla, jossa kadun poikki kulkee edelleen vanha autotien kanttari.

Kävelytien jälkeen keskustan katukuvassa ei ole vastaavaa mullistusta nähty. Toki Aurinkomäkeä on rempattu, tavaratalot  ovat laajentuneet ja niin edespäin. Aleksintori, kaupungintalo, vanha Kesportin kiinteistö ja moni muu keskustan maamerkki jatkaa kuitenkin “vanhassa ajassa” elämistä. Kävelykadun reunamilla tapahtuu ja kasvaa uutta, mutta itse keskustan sydän kaipaisi elvytystoimenpiteitä.

Kuten itse paikkakunta, Keravan kaupunginosat ladotaan helposti alueellisten stereotypioiden alle: Kaleva on rivareiden ja lapsiperheiden luvattu maa, Sompio on high societylle, viereinen Kilta on taas ghettoa. Sorsakorpi on… liian kaukana.

Haluaisin tietää, mistä Killan ghetto-maine on tarkalleen peräisin. Etenkin Kankurinpolulla sijaitseva kerrostaloklusteri Kievari-räkälöineen on huonossa maineessa. Muutamassakin asunnossa käyneenä olen kuitenkin huomannut, että kauneus voi olla sisäistäkin. Ehkä stigma johtuu alueelle “sijoitetuista” ulkomaalaisasukkaista (näin ainakin eräs tuttu joskus arvioi). Mene tiedä.

Sitten on kaksi monelle mystistä aluetta: Ylikerava ja Alikerava. Mitä ne ovat? “Keskiajalle asti Kerava oli erämaata, kunnes Keravanjoen varteen syntyi kaksi kylää, Ylikerava ja Alikerava”, Wikipedia taustoittaa. Nykynuorelle alueet jakautuvat junaradan eri puolille – Ylikerava on Prismalta keskustan suuntaan, Alikerava radanvarren Alepan kulmalta Jaakkolan suuntaan.

Itselleni Alikerava tarkoittaa taloa, jonka isovanhempani rakensivat. Parintuhannen neliön tontilla vaklattiin Vaaria ruohikolla ryömien ja piilotettiin vuosikausiksi piiloon jääneitä viestilappuja seinien listojen väliin. Myöhemmin autioituneessa talossa on vietetty useammatkin nuorisobileet, ja sittemmin talossa on asustanut niin Äiti kuin siskokin.

Onko Keravalla rikollisuutta?

Sanovat, että Kerava on varsinainen rikollisten pesä. Eräs päihdevalistusta pitänyt poliisi esitelmöi, että Kerava on toiseksi helpoin kaupunki saada huumeita käsiinsä – päihteitä on kourassa alta kahden minuutin, kun junasta astuu ulos. Muka. Ehkä sitten, mutta kohta 20 vuotta täällä asuttuani ei minulle ole vieläkään pössyteltävää tai piikkiä tarjottu.

Rikollisuutta täällä varmasti on, no doubt about it. Arjessa se jää kuitenkin yleensä piiloon (jos unohdetaan suuremmat mediaspektaakkelit), eikä Kerava tunnu yhtään pääkaupunkia turvattomammalta – kenties jopa toisinpäin. Rikollinen maine on muutamasta kohutapauksesta huolimatta ylimitoitettu, ja johtunee osaltaan myös Keravan pienestä väkiluvusta (pienessä kaupungissa pienikin määrä rikoksia vaikuttaa suurelta luvulta).

Keravalla ei kuitenkaan tunnu olevan samanlaista jengikulttuuria kuin Jenkkilässä tai Ruotsin puolella: ei eri värejä tunnustavia gangstoja, jotka häiriköitsisivät lähiön arkea. Niin kovin usein olen haaveillut GTA-tyylisen Kerava-videopelin suunnittelusta, mutta näillä näkymin sen kummempia jengisotia ei saataisi juoneen mukaan. Minipelinä voisi ajaa p***urallia vanhalta torilta juna-aseman bussilaitureiden mutkaan ja takaisin.

Oma taipaleeni Keravalla jatkuu keskustan vuosien jälkeen Kurkelaan, johon muutto koittaa muutaman viikon päästä. Vaikka nykyasuntomme on lähellä kauppoja, juna-asemaa ja palveluita, olen iloinen päästessäni perheeni kanssa muihin maisemiin. Olen kuitenkin asunut tässä pihassa jonkun 16 vuotta keravalaisuudestani.

Pian olenkin peruskeravalainen isukki, jonka naapurissa treenaa yksi paikallisen nappulaliigan kärkijoukkueista. Eri kaupunginosiin sijoittuvat futisjoukkueet ovatkin lähin jengitoimintaan verrattava ilmiö tässä kaupungissa.

Cripsejä, Hell’s Angelsejä ja muita jengejä odotellessa päätän tämän kirjoituksen täältä tähän. Kerava-aihe jatkunee blogissa lähikuukausina, joten lisää kiertelyä pienessä suuressa kaupungissa on luvassa vastakin.