“Tahdon takoa sun markkinarakoa”
Syksy on virallisesti saapunut. Keravalla vuodenajan alkamisen tietää siitä, että kaupungin keskustan valtaa Suomen Tivoli ja markkinaväki. Viime viikonloppuna olikin keskustan alueella kovaa kuhinaa paikallisten kerääntyessä jälleen Kauppakaaren tukkivia myyntikojuja ihmettelemään.
Keravalla on ympäri vuoden jos jonkinmoisia häppeningejä, joista yksikään ei ole keravalaisempi juttu kuin markkinat: on syysmarkkinat, joulumarkkinat ja kevätmarkkinat. Tapahtumien kruunaamaton kuningas on kesäkauden päätöstä merkkaava jokavuotinen Valkosipulifestivaalit-tapahtuma.
Valkkarit, tuo paikallistapahtumien piste iin päälle, on tosiaan vähän merkillinen merkkipaalu kaupungin vuosikalenterissa. Tavallista markkinakojuasetelmaa maustetaan valkosipulein, joita tungetaankin sitten kaikkiin mahdollisiin myyntituotteisiin. On valkosipulileipää, valkosipuliolutta, jopa valkosipulijäätelöä.
Mutta miten on tällainen festivaali päätetty järjestää? Miksi haluamme ylläpitää imagoa valkosipulikaupunkina? Eikö kaupunkimme yleinen imago haise jo ihan tarpeeksi muutenkin?
Valkosipulimarkkinoiden järjestämisestä vastaa Valkosipulin ystävät – Allium Sativum ry. Heidän missionsa on “edistää valkosipulin nauttimista ja lisätä sen käyttöä niin paljon, että jokainen Suomen kansalainen voisi nauttia valkosipulia haluamanaan aikana kanssaihmisten kielteisiä reaktioita pelkäämättä”.
Näin kerrotaan yhdistyksen sivuilla, joilla lisäksi mainitaan seuran toimittavan omaa tiedotuslehteä jäsenilleen. Mitähän aviisissa kirjoitetaan? Näen otsikot “10 uutta tapaa nauttia valkosipulia” ja “Kotiäidin koskettava kertomus – valkosipulimuhennos paloi pohjaan!”
Vitsi vitsinä, ja paikallisperinteet kunniaan. Valkosipulifestivaalien syntyperä jää kuitenkin yhä mysteeriksi. Onko alueella ollut ammoin paljonkin sipuliviljelmiä? Olisihan luontaista antaa rispektiä Keravan agrikulttuuriselle perimälle. Tai sitten aluetta on terrorisoinut vampyyriheimo.
Valkosipulilla tai ilman, markkinoiden yleissisältö on aina aika lailla samaa huttua. Myyntikojut täyttyvät tilpehööristä, kuten vilttihatuista, imurin suuttimista ja pölypusseista. Paljon kaupataan myös home made -murkinaa. Pari poliittista puoluetta tai paikallisjärjestöä on edustamassa, intiaanit myyvät etnisiä pukimia ja soittavat mankalla pan-huilumusaa vähän tårta-på-tårtamaisen alleviivaavasti. Syötäväksi markkinoilta saa savustettuja muikkuja, kevätrullia ja makkaraperunoita; kaikkea, mitä voi paistaa muurinpohjalla.
“Welcome to Jazz Club – Great!”
Valkosipuloinnin ohella toinen merkkitapahtuma, jonka odotetaan houkuttavan myös ulkopaikkakuntalaisia, on kesän alussa järjestettävä Kerava Jazz -tapahtuma.
Musiikkijuhlalla on Valkosipulifestivaaleja selvempi kytkös Keravaan siinä, että kaupunkimme on päästänyt maailmalle montakin arvostettua säveltäjää ja muusikkoa.
Kerava nostaa jazzin avulla profiiliaan piskuisena kulttuurikeitaana: me keravalaiset ymmärrämme niinkin vaikean musiikkityylin päälle. Vaikken Jazzeihin ole koskaan aktiivisesti osallistunutkaan, nostan tempaukselle hattua.
Keravan kokoisessa kaupungissa kaikki hulabaloo on tervetullutta, ja ihmiset selvästi tykkäävät käydä näissä vuodesta toiseen itseään toistavissa tapahtumissa. Tungoksesta huolimatta on kiva tulla keskustaan, kun on jotain spessua luvassa. Erityisen kivaa on se, että Taika pääsee ihmettelemään ja kokeilemaan jotain uutta.
Joka tapauksessa oppi on tämä: keravalaiset ovat sofistikoituneita kulttuuri-immeisiä, jotka päivät pääksytysten kuuntelevat jazzia – ja syövät valkosipulia.
3 comments