”I Got 28 Problems But My Age Ain’t One”

On jälleen yksi vuoden lempparipäivistäni – synttärit, yeah! Vuosi numero 27 päättyy ja 28 alkaa. Avast ye, I’m olde… But lo, I’m a king for a day nonetheless!

Numerossa 27 on jo vuosien ajan ollut tiettyä henkilökohtaista symboliikkaa, ja olenkin tulkinnut numeron positiivisen kautta jonkinlaiseksi onnennumeroksi. Numeron merkitys pohjaa tietystikin siihen, että kyseessä on vanha pelaajanumeroni KP-75-futisseuran riveissä. Joka tapauksessa numero kummittelee edelleen, ja joka paikassa tunnun törmäävän numeroon 27.

Gentlemanni jo 80-luvulla.

Niinpä kuluneen vuoden 27-vuotiaana nuorena kuivana miehenä oli määrä olla jotenkin suuri, merkittävä ja kohtalokas. Muistan hyvin ajatelleeni vuosi sitten, miten alkavana elinvuotena tapahtuu jotain suurta (tai ainakin pitäisi).

Ei se ihan niin mennyt, ei ainakaan alkuun – oli jatkuvaa sairaskierrettä perheessä ja kaikkea muutakin. Kesän kynnyksellä rytmi kellossa kuitenkin muuttui, kun varmistui uusi kämppä ja uusi duuni. Vuosi 27 alkoi lunastaa ”lupauksiaan”.

Vaikka väitetty onnenvuosi jää taa, ei elämä ole luisumassa henkiseen alamäkeen. Päinvastoin suunta on aina eteen- ja ylöspäin! Joten mikäs tässä on ollessa. Bisnekset menee hyvin ja kuntokin on vallan mainio.

Kyllä 28:kin on hyvä luku, se on siinä 27:n ja 29:n välissä. Toki vuosien karttuessa alkaa kolmekymppisyys muka-uhkaavasti lähestyä. Se tarkoittaa aika lailla sitä, että nyt pitäisi olla oikeasti aikuinen. Mutta onko olo sen kummempi nyt kuin eilen? Isäkin totesi eräänä päivänä puhelimessa, että ”alkaa ikää kertyä, entä viisautta?”

Sitähän ei koskaan tiedä. Viisastelussa kyllä piisaa. Mutta vakavasti puhuttuna on edelleen silloin tällöin vaikea mieltää itseään aikuiseksi. Ball & Chainistä tulee kylillä puhuttua alvariinsa, mutta aina vaimosta puhuminen tuntuu vaan perin hupsulta. Työsuhde-etuna saatuja Reinoja käytän suurella innolla, koska ukulisisäpopojen jalkaan laitto on olevinaan mukamas ah niin hyvä läppä.

Kakaroitahan tässä siis vasta ollaan…Vai hei, oman lapsen 3-vuotissynttäreihin on vain muutama kuukausi, asuntolainaakin pitäisi taas lyhentää ja lukiosta valmistuttiin kohta kymmenen vuotta sitten.

Kaikesta huolimatta askel on iästä riippumatta kepeä, eikä ikäkriisejä ole missään vaiheessa ollut. Ehkä oman aikuisuuden vähemmän vakavasti ottaminen on hyvä juttu. Ei se ikä loppupeleissä mitään merkkaa. Jokaisesta vuodesta pitää tietysti olla kiitollinen.

Entä olenko oppinut viime vuoden aikana jotain merkityksellistä? Ainakin yhden suuren viisauden.

Tässä välissä haluan kiittää kaikkia synttäreiden johdosta onnitelleita. Olette rautaa, olette hienoja! Isompi kiitos heille, jotka ovat lahjontaan sortuneet. Buhah, läppä. Perinteisesti tuli hankittua myös Ittelle-lahja. Itsensä lahjomisen myötä päästäänkin kiitolliseen viisauteen, jonka olen kuluneen vuoden aikana oppinut: ”Itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt!”

Kiitos kiitos kiltit lapset ja muutkin muistamisesta! You Rock!

Posted by hurraakerkko

Vastaa