
Keravan maamerkki siirtyy talviunille, joilta ei välttämättä enää herätä
Mikään ei ole parempi tapa saada tietoa pikkukaupungin ajankohtaisuuksista kuin paikallislehdet. Ilmaislehtiä saa itse kukin, mutta maineikkain julkaisu on Keski-Uusimaa, tuo Tuusula-Järvenpää-Kerava -akselin pitkäikäinen oma Hesari.
Keski-Uusimaan toimittajat pitävät ympäryskuntien asukkaat ajan tasalla ja osaavat tehdä tikusta asiaa: sivuilla saavat palstatilaa niin verot, talous ja paikallispolitiikka kuin “tavisten” arkipäivän ihmeetkin: Maire sai eläkelahjaksi villasukat; Kesällä syödään jätskiä ulkosalla.
Kolahtipa tuossa aamusella jälleen kerran näytenumero postiluukusta, ja mitäpä tulin tällä kertaa oppineeksi? Sen, että mammutitkin maatuvat.
Puolisentoista kuukautta sitten tulin sivunneeksi Aleksintorin kaupparakennuksen ja sitä myöten Kauppakaaren länsipään autioitumista. Rapistunut kauppakeskus on jo pitkään odottanut kuolemantuomiota, mutta aamun “Keskari” paljasti, että vihdoin tuomio pistetään täytäntöön.
Mammuttii mä metsästän
Aleksintori pistetään täysin uusiksi ensi vuonna, ja esimerkiksi yksi kaupungin pahamaineisimmista juottokaukaloista, Tinatuoppi, pistää lapun luukulle tammikuussa 2012. Tinatuopin lähdöllä on varmasti isokin symbolinen merkitys paikallisille: pitkäikäinen pubi on sen verran vakiintunut osa katukuvaa ja monille jonkinlainen majakka synkillä keravalaisilla vesillä. Kantikset ovatkin kuulemma jopa keränneet adressia paikan säilyttämiseksi.
Myös muut yritykset lähtevät pian maanpakoon, mutteivät aivan kaikki. Keskarin mukaan ainakin keilahalli, Kotipizza ja valokuvaliike Kuva-Rane jatkavat toimintaansa normaalisti.
Keski-Uusimaan artikkelissa yllätyksenä tuli tieto siitä, ettei Aleksintoria laiteta kokonaan maan tasalle vaan se remontoidaankin vain sisältäpäin. Kaipa se periaatteessa riittää, mutta toisaalta koko kortteli on niin sanoinkuvaamattoman ruma laattakasa, että myös julkisivu olisi ehdottomasti kaivannut kasvojenkohotusta.
Keravan kaupunki haluaa sijoittaa omia toimintojaan liikekeskuksen toiseen kerrokseen. Tiloihin aiotaan sijoittaa hammashoitola, sosiaalityö, perheneuvola, Keravan opisto, nuorisotila ja eläkeläisjärjestön kokoustilat.
Kauppakaaren länsipää jatkaa kuihtumistaan, kun K-kauppa Kahveri himmailee itsensä pois kartalta. Mutta yksi vielä säilyy, ja markkinaperiferian tuhkasta nousee uusi Feeniks-lintu: S-Market on tajunnut jäävänsä kauppakadun yläpään pormestariksi ja sen kunniaksi rempannut koko putiikin uuteen loistoon.

2 comments