Release Notes

Satuin kaivelemaan blogiarkistoa ja törmäsin kirjoitukseen, joka on kirjoitettu näinä päivinä viisi vuotta sitten.

Ei tekstissä mitään sen mullistavampaa sisällön puolesta ole, mutta tuli vaan paljon muistoja mieleen.

Oli tosiaan aika lailla eri elämäntilanne 19.11.2006 kuin tänään 22.11.2011. Blogin tyylikin on todella muuttunut putkimaisesta tapahtumakirjaamisesta vähän järkevämpään ja helppolukuisempaan suuntaan. Huomaa, että tuolloin kirjoitin näitä ensisijaisesti itselleni, eikä kovinkaan moni palstaa sen alkukuukausina aktiivisesti seurannut. Ei tullut luettavuuteen paljoakaan panostettua.

Intouduin vähän korjailemaan ikivanhan bloggauksen kirjoitusasua ja yhden kuvankin lisäsin, mutta sisältöön ja kieleen päätin olla kajoamatta. Mieli kyllä teki, mutta sisältö on sen verran retroa ja muistojen maustamaa etten kuitenkaan halua. Anyway, täältä löytyy ajatuksia marraskuulta 2006.

Retroilu sopii tähän väliin oivasti, sillä ensi viikolla on jälleen aika Kuukauden Digilluusion. Tällä kertaa onkin luvassa erikoisempaa digi-ihmettelyä, kun esiin kaivetaan jo ikiajoiksi kadonneeksi luultu vanha Reaktori-nettilehden artikkeli. Lisää aiheesta siis ensi viikolla…

Jos tässä nyt vielä vähän mehutellaan, niin ensi vuoden alkupuolelle on yksi isompi proggis suunnitteilla. Täytyy vaan toivoa aikataulujen natsaavan niin, että saan suunnitelmat realisoitua sopivalla tyylillä.

Vielä yksi release note: jokin aika sitten intouduin piiitkästä aikaa musisoimaan koneellisesti. Jamittelun tuloksena syntyi yksinkertaisen svengaava Blogging. Enjoy!

Posted by hurraakerkko

Vastaa