Kerava Connection – kyllä keravalainen toisen tuntee

Sanaa ‘yhteisö’ voi soveltaa monella tavalla

Keravalaiset muodostavat noin 32 000 ihmisen yhteisön [Toim. huom. 2010 tieto], paikalliset maahanmuuttajat (pientä oksymoronin tynkää) ehkä joidenkin satojen. Keravalaisspurgut muodostavat useita alle kymmenen ihmisen nurkkakuntia, tornitalojen designistä tykkääjät ehkä viiden ihmisen ja yhden koiran kokoisen yhteisön.

Reilun 30 000:n asukkaan kaupungissa tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan viihtyvien ihmisten kasvot alkavat melko nopeasti tulla tutuiksi. Alueelliset ja kellonajallistet tekijät  muodostavat yhteisöjä de facto. Varsinaisia sääntöjä näissä yhteisöissä ei ole, mutta tuttuutta ja tiettyä ennalta-arvattavuutta kuitenkin.

Lähtiessäni joka aamu klo 07.49 lähtevällä junalla Helsinkiin tiedän, että laiturilla kanssani odottavat se yksi kolmekymppinen äiti kouluikäisen pojan ja rattaissa viihtyvän vauvan kanssa, se yksi nyrpeän näköinen teini-irma, joka jää Pasilassa pois ja se nelikymppinen toimistotantta, joka käyttää vesirajahameita kesät talvet. Samat ihmiset päivästä toiseen samalla kohdalla asemalaituria passissa.

Vedä naamat, muista kasvot

Kirjoitin paikallisista julkisuuden henkilöistä jo kesän kynnyksellä.

Vaikken ole koskaan pitänyt itseäni julkimona, muutaman kerran olen julkkiselämää saanut maistaa. Tai ainakin yhden keravalaisen silmissä olen edelleen julkkis. Paikallisspuge tuli kerran juttusille, että “oletko sä se chat-juontaja?” Lauseenvaihdon jälkeen olemme vielä parinkin vuoden jälkeen moikkailleet.

Juna-aseman kasvoille en tervehdi, mutta esimerkiksi puistoissa tapaamilleni vanhemmille tulee kaupungilla helposti moikattua. On hauskaa morjestaa ihmisiä, joiden nimiä ei edes tiedä. Vanhoja Lidlin kantiksia morjestan vielä vuosien jälkeen. Siinä heijastuu pienen suuren kaupungin henki. Tuttuja ollaan vaikkei tunnetakaan.

Pienessä suuressa kaupungissa etenkin nuorilla on pienet suuret piirit. Suhteet ovat solmussa 2-4 peräkkäisen syntymävuoden ryppäissä, joissa about kaikki tuntevat toisensa. Otetaanpa esimerkkinä vanhan kotimme rappukäytävä.

Puolisoni A:n kanssa muutettiin samaan asuntoon, jossa kaverini B asui aiemmin. Seinänaapurissa asui vuosia sitten kaverin C isä. Ensimmäisessä kerroksessa asustaa naapuri D, joka on kaveri E:n ex-poikaystävän serkku. Naapuri D on myös pelannut samassa futisjoukkueessa kuin minä ja kaveri C. Naapuri D:n viereisessä asunnossa asuu naapuri F, joka on ollut pikkusena riparillani. Naapuri F:n isosisko G taas oli koulukaverini, joka on antanut paljon vaatteita lapselleni H. G on myös A:n ja tämän veljen I:n kampaaja ja hänen aviomiehensä J on ollut samassa futisjoukkueessa kuin C, D ja minä. Olen asunut samassa taloyhtiössä “pienenä”, ja äitini K asustaa pihapiirissä edelleen. Myös J:n pikkusisko L on ollut pikkusena riparillani.

Eivätkä tuokaan kattanut kaikkia mahdollisia yhteyksiä, joita olisin voinut listata. Keravan kokoinen paikkakunta on siis 6 Degrees of Separation -periaatteen tyyssija. Yhteyksiä voisi jopa tiivistää parilla askeleella.

Tiedän olevani omassa “ryppäässäni” vain yksi monista, mutta olen huomannut harvinaisen etunimeni jääneen yllättävän monelle mieleen. Tai sitten se on se harvinainen typeryys.

Hahmogalleria

Rehellisyyden nimissä aiemmin mainitun spugen lähestyminen oli aikanaan ensin vähän vaivaannuttava. Itse keskustelu sujui hyvässä hengessä, ei siinä mitään.

Tyyppi oli kuitenkin pärstäkertoimeltaan jo tuttu ennen juttelutuokiotamme. Olin moneen kertaan nähnyt tämän lapsenkasvoisen laitapuolen kulkijan känniräyhäämässä naispuoleiselle kumppanilleen milloin missäkin kadunkulmassa. “Joutuessani” itse dialogiin miehen kanssa olin siis varuillani, mutta hyvin kävi.

Itse asiassa en ole keskustelumme jälkeen nähnyt hänen riitelevän kenenkään kanssa. Yes, I’m awesome. Anyway, viettäessään paljon aikaa ulkosalla – etenkin keskustan ympäristössä – kyseinen kaveri kuuluu aika kiinteästi Keravan katukuvaan. Kaupunki on nimittäin täynnä jos jonkinlaisia “hahmoja”.

Tässä valikoima hahmoja, jotka ovat kaikille tuttuja, joskaan eivät välttämättä näillä kuvauksilla. Insert “anteeksipyynnöt kaikille” here. Tällaiset hahmot kannattaa yleensä kiertää tietyn välimatkan päästä, mikäli Keravalle harhautuu. Haluan kuitenkin painottaa, ettei tämä hahmogalleria edusta tyypillistä keravalaista.

• Alituiseen vahvasti kumarassa kulkeva vanhaherra, joka nähdään kaupungilla ahkerasti keräämässä tyhjiä pulloja. Kulkee kavereiden kesken lempinimellä ‘Klassikko’.
• Neljääkymppiä lähestyvä aavistuksen rokonarpinen mies, jonka ystävälliseltä vaikuttavan ulkokuoren alta paljastuu itsekseen höpisevä, aggressiivinen moottoriturpa.
• Kossu-pullonpohjalaseihin verhoutunut vanhempi mies. Äkkipikainen ukko, jonka usein kuulee sadattelevan keskustelukumppaneilleen. Tunnistettavissa myös lipallisesta koppalakista, joka talvella vaihtuu komeaan karvalakkiin. Viihtyy keskustassa ja kirjaston lukusalissa. Haisee pahalle.

Kerava-kaveruus ei kaikille kelpaa

Tuttujen ja puolituttujen morjestamisessa on toki myös miinuksensa. Moni nuori keravalainen pitää kotikaupunkiaan tuppukylänä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Siihen vielä lisäksi heikosti nuorisoa palvelevat vaate- ja viihdepalvelut, niin ei olekaan ihme, että monet vaikkapa lukiokavereista ovat ottaneet hatkat muille maille (eli Helsinkiin tai Espooseen).

Vaikken olekaan natiivi, en ole enkä ole ollut karkaamassa Keravalta kotikulmilleni Helsinkiin (tai muuallekaan). Yhteys töihin on hyvä, ja esimerkiksi asumisen hintataso edullisempi kuin pääkaupungissa.

Siinä heijastuu pienen suuren kaupungin henki. Tuttuja ollaan vaikkei tunnetakaan.

Ymmärrän kuitenkin tarpeen karistaa pikkukaupungin pölyt jaloista ja suoriutua kohti sivistystä. Muuttohalut tuntuivat yleisesti olevan kovimmillaan lukion jälkeen, kun jatko-opinnot toivat hyvän syyn vaihtaa maisemaa.

Onkin mielenkiintoista huomata, miten sitä tulee välillä ajatelleeksi ihmisistä, jotka ovat jääneet Keravalle asustamaan. Nopeasti tulee ajateltua, että “ai toikin on jämähtänyt tänne” – mikä on tietysti hassu ajatus aiempien Kerava-puolustelujeni jälkeen. Sitten tulee mietittyä, että “ajattelevatkohan muut samoin nähdessään minut Keravalla?“

Kaikesta häpeästä huolimatta muista, että Kerava säilyy sielussa, vaikka minne menisit.