Jouluperinteiden next level

Pukki vaihtoi viimevuotisen turkkinsa punaiseen nuttuun. Jännää oli silti.

Sydämeeni joulun tein, mutta vähitellen on taas siirryttävä arkeen. Joulupyhät tarjosivat paljon naurua ja rauhaisaa yhdessäoloa. Muutamat jouluperinteet vietiin tänä vuonna täysin uusiin ulottuvuuksiin.

Kotona vietetyn aattoaamun kohokohta oli ehdottomasti Lumiukon katsominen ensimmäistä kertaa yhdessä Taikan kanssa. Osittain lähipiirin huvitukseksi olen katsonut piirretyn perinteisesti joka vuosi niin kauan kuin muistan (viimeisen parinkymmenen vuoden aikana leffa on jäänyt väliin vain kerran), ja varmasti jo vuosia ennen Taikan syntymää olen haaveillut ajasta, jolloin voisin katsoa joulupiirretyn yhdessä oman jälkikasvun kanssa.

Tänä vuonna haave viimein toteutui, vaikka veikkaan leffan juonen vähän menneen yleisön toiselta jäseneltä ohi. Myönnän, että elokuva liikuttaa edelleen, mutta tällä kertaa herkisti kyllä myös Taikan läsnäolo.

Joulupukin Kuumaa linjaakin tuli seurattua jonkin verran, mutta huikeampi Pukki-show koettiin illalla appivanhemmille, kun punanuttuinen lahjakuriiri saapui vieraaksemme. Harmi, että Taikan Pappa oli kellarissa joulusaunan jälkiä fiksaamassa eikä päässyt Pukkia tapaamaan.

Olihan Pukki myös viime vuonna käymässä, mutta oli kuitenkin vain pikavisiitillä. Tuolloin Taika nimittäin tuntui sen verran säikähtävän, että Pukki vain toi lahjasäkin ja lähti. Pukin lähdettyä Taika huokaisi syvään ja totesi: ”Sellainen juttu.” Kyllähän Taikaa tänäkin vuonna jännitti kyyryselkäisen Pukin vierailu, mutta pahemmitta draamoitta selvittiin.

Mutta olipahan silti varmasti hauskimpia Pukki-visiittejä, joissa olen ollut mukana. Pukin kanssa laulettiin ja vedettiin piirileikkiä. Saipa Pukki jopa talon emännän syliinsä. Naurua riitti – joskin meillä ”aikuisilla” ehkä Taikaa enemmän.

Sananen lahjoista
Tänä vuonna oli pakko huomata asennemuutos lahjojen suuntaan. Pienempänä ne olivat joulussa se juttu, muttei enää. Toiveita ei ollut kuin muutama, eikä lahjoja tullut avattua ihan hullun kiilto silmissä.

Lahjojen joukossa oli kuitenkin monta helmeä: Hits 2011 -nuottikirja tuo uutta intoutumista pianonsoittoon, ja Blade Runnerin alkuperäisversio DVD:llä toteuttaa vaivaiset about 18 vuotta eläneen toiveen. Wired-tilauksen jatkuminen lämmitttää sydäntä ja nörttisielua vielä vuoden ympäri.

Perinteisenä Ittelle-lahjana ostin itselleni vihdoin Spotify Premiumin. Useamman vuoden pärjäsin ilmaisversiolla, mutta viime kuukausina on käyttö ”vaikeutunut”. Rajoitukset paukkuvat ja biisien kuunteluoikeudet tulevat vastaan, kun uuden duunin myötä tulee kuunneltua musiikkia lähes jatkuvalla syötöllä.

Vaan ei enää, kiitos kympin kuukausimaksun. Hankin Premiumin aatonaattona toimiakseni työpaikan jouluralli-DJ:nä. Joka väliin tunkevat mainokset pilasivat julkista soitantaa, joten aikaistin ostopäätöstä muutamalla päivällä.

Samalla tuli vietyä vielä jouluperinne uudelle tasolle, nimittäin taloutemme virallinen ”joululevy”, joka pariinkymmeneen ralliin painottuvan CD:n sijaan onkin pilvestä striimattava virtuaalialbumi; eeppinen soittolista jouluisia ikivihreitä siis.

Kulunut joulu jäänee siis monesta syystä muistiin. Eniten se kuitenkin jää mieleen siitä, että sai innostua joulusta lapsen kanssa. Vaikkei juhlan idea tai Pukin syvin olemus vielä alle kolmevuotiaalle avaudukaan, oli aattoa kaikenlaisine tapahtumineen odotettu.

Posted by hurraakerkko

Vastaa