Vuosi 2011 – In Memoriam

What Happened In 2011?

Kulunut vuosi toi mukanaan paljon uutta sisältöä niin Kerkon blogiin kuin elämään palstan ulkopuolellakin. Aloittaessamme uuden vuoden jätämme menneelle hyvästit kertaamalla, mitä oikeastaan tapahtui vuonna 2011.

Taakse jäänyt 2011 tuntuu olleen varsin elämyksellinen vuosi, oli kyse sitten kirjojen tai elokuvien kautta kokemisesta tai sisäisen rauhan saavuttamisesta jossain tuolla kaukaisuudessa. Vuoden aikana tuli koettua monenmoista tunnetta ahdingosta iloon, mutta synkätkin hetket väistivät lopulta onnellisemman tulevaisuuden tieltä.

Kosmisia potkuja Seismiselle
Vuoden isoimmat muutokset olivat varmastikin työpaikan vaihtaminen ja muutto uuteen lukaaliin. Molempaa aihetta olen käsitellyt tällä palstalla sen verran, etten kaikkia yksityiskohtia ala enää kertailemaan. Summaan kevät-kesäisen muutosprosessin toteamalla, että kaikki palaset loksahtivat lopulta oikeaan muodostelmaan.

Lähtö Pöllölaaksosta oli iso muutos, koska olin työskennellyt Maikkarilla viisi vuotta eri tehtävissä. Uutisoinnin ja chattailun jälkeen pääsin kuitenkin vaihtamaan alaa, enkä ole uusia uria katunut. Työpaikan vaihtuminen tuntuu itse asiassa olleen varsinainen kosminen (onnen)potku, joka vahvisti epäilyksen uusien haasteiden ja itseä kiinnostavamman aihealueen etsimisestä. Ja työskentelenhän edelleen eläimellisessä työpaikassa: Pöllölaakso vaan vaihtui lammastarhaan.

Exodus vallis strigidae kesäkauden kynnyksellä tuntui tuovan päätökseen sairasteluaallon, joka verotti koko perheen voimia talvesta kevääseen saakka. Koko ajan oli joku kipeänä, välillä kaksi kolmesta yhtä aikaa. Sairastelu sai kuitenkin jäädä, kun kesän ajan valmisteltiin muuttoa ja rempattiin uutta palatsia.

Vuoden kohokohtiin on ehdottomasti luettava kesän merelliset seikkailut. Appiukon synttärit Pärnun merenrantakaupungissa, tuossa idyllisessä eestiläiskaupungissa olivat todella hauskat. Hienoja hetkiä koettiin myös hieman arkisemmassa ympäristössä eli mökillä. Merkinnästä 5.8.2011: ”Soudettuani rauhaisasti aaltoilevalle merelle koin jonkinlaista pitkään kadoksissa ollutta mielenrauhaa; pientä filosofista kirkastumista tai jotain. Meressä liplattelu (niin pinnan alla kuin yllä) oli yllättävänkin raikastavaa ja rentouttavaa. Aina maihin saapuessani kaipasin jo takaisin.”

Muutaman vuoden kakku
Mutta koettiinpa keväälläkin myös varsin hienoja hetkiä. Taikan 2-vuotissynttäreiden  (synttärivideon löytyy Facebook-profiilistani) lisäksi juhlistettiin Space: Kerkon legendaarisia viisivuotispäivää. Blogin merkkipaalun kunniaksi tuli tehtyä videokin, jossa päivitellään palstan digitaalista ”voittokulkua”.

Ah, miten imelää 🙂 Kuten videossa mainitaan, sivustosta tulee (ainakaan tekijän näkökulmasta) tuskin koskaan täydellinen. Asiat kuitenkin hioutuvat ja kehittyvät, ja onkin mielenkiintoista nähdä, mitä vuosi 2012 tuo tullessaan. Sen verran haluan  omaa torvea töötätä, että kohta jo kuusivuotias palsta on kestänyt nettielämää varsin kiitettävästi – moni blogi tai sivusto pistää hanskat tiskiin viimeistään parin vuoden jälkeen.

Vertailen silloin tällöin omaa sivua toisten tuotoksiin. Suomalaisilla media-aiheisilla sivustoilla tuntuu olevan tyypillisempää keskittyä aina yhteen aiheeseen, esimerkiksi elokuviin. Keskittyminen voi tehdä blogista yleisön silmissä helpommin lähestyttävän. Vaikka käsittelenkin monia eri digimedia- ja kulttuuriaiheita omissa kategorioissaan, en kuitenkaan aio supistaa aihevalikoimaa turhaan. Yhteen asiaan keskittyminen rajoittaisi turhaan, ja haluan pitää kiinni siitä, että bloggaaminen on minulle mielekästä hommaa.

Korkeasti kulturellia
Aihevalikoima-arveluista siirrytään luontevasti katsastamaan palstan vakkarisisältöjä vuoden varrelta. Näin jälkikäteen olen jopa yllättynyt Culture Vulture -sarjan merkintöjen määrästä – en muistanutkaan, että niitä oli näinkin paljon. Merkinnöissä analysoitiin niin Britney Spearsin kuin Within Temptationin konsertteja, sekä leffoja ja kirjallisuuttakin.

Film February tulee myös tänä vuonna.

Määrästä viis, olen tyytyväinen myös merkintöjen laatuun. Helmikuussa oli hauskaa järjestää pienimuotoinen virtuaalinen leffafestivaali Film February, jonka yhteydessä esitettiin kaksi elokuvaa: uusioversio lankomiehen sotaelokuvasta Odotus ja mockumentaarinen sisäpiirin vitsi Back To The Present.

Leffoja oli hauska tehdä ja making of -tyylisesti repiä puhki videoiden yhteydessä olevissa blogi-merkinnöissä. Merkinnästä 6.2.2011: Dokkari valmistui lopulta aikamoisella sykkeellä: kuvaukset purkitettiin (kamera tuolilla tai pöydällä) muutamassa päivässä, ja ainoat kuvauspaikat olivat palatsimme olohuone ja kellaritila. Editissä meni myöskin vain muutama päivä, minkä kiitettävän pikkutarkka käsis mahdollisti. “Voin kertoo”, että Taikan päiväuniaika tuli hyödynnettyä todella  tehokkaasti.

Videoita tuli muutenkin tehtyä kiitettävästi, vaikka syksyn tullen ei aikaa tuotantohommiin erityisemmin ole ollutkaan. Digilluusiota varten tuli tehtyä pari videota, joista toinen käsitteli tuolloista DVD-kokoelmaani (aihe, joka oli muhinut päässä jo kuukausia ennen valmistumista) ja toinen erilaisia sanomalehtiä. Jälkimmäisestä aloin diggailla vasta näytettyäni sen isälleni kuukausia valmistumisen jälkeen – fiilis ei ollut ihan kohdillaan kuvaustilanteessa, mutta myöhemmin olen tykkäillyt tekeleen improvisaatiofiiliksestä.

Digilluusio-sarja jatkoi porskutustaan, ja toisen kautensa aikana sarja tuntui kehittyvän ainakin tietyin osin paljon journalistisempaan suuntaan. Pyrin aina mahdollisuuksien mukaan yhdistelemään muutamaa asiaa saman ilmiön alle ja käyttämään eri lähteitä monipuolisesti. Sisällöt vaihtelivat vuoden varrella leffa-aiheista esimerkiksi sosiaalisen median ilmiöihin. Peliaiheet jäivät melko vähälle, mutta niitä on varmasti tulossa vuoden 2012 varrella.

Muutaman kerran Digilluusio nosti hattua vanhoille merkinnöille. Kesällä koostettiin hyvisvastine vuotta aiemmin julkaistulle viihdyttävimpien pahisten listalle. Koostaminen oli hauskaa puuhaa, joten inspaannuin jopa hieman päivittämään vuotta aiemmin tehtyä pahis-topkymppiä. Marraskuussa kaivettiin maailmanlaajuisen verkon syövereistä vanha analyysi Michael Jacksonin levystä. Lisää Digi-lupauksia: toinenkin vanha kirjoitus kaivetaan hautaholvista ja herätetään uudelleen henkiin ihailun kohteita ruoskimaan.

The Kerk’s Speech

STATE OF THE BLOG ADDRESS
Vuoden 2011 aikana panostettiin sisällön laadukkuuteen ja ulkoasun selkeyteen. Tiedä sitten tuliko kummassakaan erityisen hyvin onnistuttua, mutta ainakin omasta mielestä isompia aiheita tuli käsiteltyä kiitettävän laajasti. Julkaisutahtiin olen ollut tyytyväinen. On voinut pitää välillä breikkiäkin jos ei ole ollut fiilistä kirjoittaa, mutta joka kuukausi on tullut kuitenkin kaksi tai useampi teksti valmiiksi.

Tietysti vähän harmittaa, että vaikka pidempien merkintöjen parissa menee välillä useampikin päivä, teksteihin jää silti typoja tai sanoja uupuu lauseiden keskeltä. Kuvitukseen olen tosiaan pyrkinyt panostamaan siinä, että kuvat olisivat suht yhtenäisellä tyylillä muokattuja ja asemoituja. Viimeisen puolentoista vuoden aikana on kuviin panostettu jatkuvasti enemmän, eli kuvia on tehty todella paljon varta vasten milloin mistäkin aiheesta – all with glorious free online tools.

Vuoden uusi konsepti, Kerava-sarja, onnistui mukavasti, vaikka aiheen oli määrä olla käsitelty vuoden aikana. Matkan varrella kehittyi kuitenkin uusia aiheita, enkä halunnut joka viikko uutta merkintää kirjoittaa. Tykkäsin siitä, että muutamat merkinnöistä syntyivät pikaisesti esimerkiksi jonkun lehtijutun inspiroimina. Viimeinen Kerava-keskiviikko tulossa lähiaikoina.

Nämä In Memoriam -julkaisut ovat muodostuneet jo perinteeksi. Vuosi sitten ennustin vuoden 2011 olevan teknologiahypen, innovaatioiden, median ja futurismin vuosi. Teeman tuominen blogiin onnistui hyvin: oli gadgetteja ja elämää virtuaalimatriisissa. Nörttimäisen elämänkatsomuksen myötä vuoden 2011 teema jäänee elämään vastakin, mutta sen lisäksi ajattelin vuonna 2012 panostaa myös – näin hieman ympäripyöreästi sanottuna – historiaan, tarinoihin, mytologioihin. Whatever that means.

Saakin nähdä, mitä kaikkea uutta alkanut vuosi tuo tullessaan. Digilluusiota ja muita jatkuvia teemoja varten on paljon aiheita varastossa, mahdollisesti luvassa on joitain muutoksia sivuston ulkoasuun – ja loput ajasta sitten mennään fiilispohjalta. Toivottavasti sisältö on viihdyttävää, asiantuntevaa ja kiinnostavaa; jotain, jossa on sydämen sivistystä. Kiitos kaikille lukijoille vuodesta 2011, suunnatkaamme innolla vuoteen 2012!

Posted by hurraakerkko

Vastaa