Kuukauden Digilluusio: Television tulevaisuus

Yleisöt pirstaloituvat, sisältöjen laatu laskee ja nettivideot ovat aina vain suositumpia. Mutta televisio ei ole kuollut.

Televisio tekee comebackin, vaikkei poissa ollutkaan…

Televisio ei ole kuollut.

Huom. aiheesta jatkettiin kesäkuussa 2014.

Vaikka ohjelmatarjonnassa panostetaan enemmän määrään kuin laatuun ja vaikka netti pursuaa töllön tollottamisen korvaavaa ajanhaaskausmateriaalia, televisio ei ole kuollut.

Ensimmäistä väritelevisiota esiteltiin tänä päivänä jo tasan 83 vuotta sitten, mutta vielä oli televisiolla pitkä matka suureksi mediaksi. Vaivaisesta neljästä tv-kanavasta (Ylet, Maikkari, Nelonen) on kuitenkin jo aikaa sitten siirrytty kohderyhmät pirstaloivaan 24/7-ohjelmatarjontaan, jossa perinteisten kanavien kaverina on kymmenkunta erikoiskanavaa ja satamäärin maksullisia kanavia.

Tarjonnassa määrä on ajanut laadun edelle. Toki edelleen löytyy laadukkaita sarjoja, kuten The Walking Dead, Puumanainen tai (dare I say) Good Wife, mutta hitit hukkuvat uusintojen ja toisiaan kloonaavien lifestyle-, reality- ja rikossarjojen alle.

Homogeenisen ja ideoita kierrättävän ohjelmiston takia etenkin nuoriso etsiytyy helposti nettiin, jossa YouTuben ja Blip.tv:n tyyliset sivustot ovat kuin omia televisiokanaviaan. Jälkimmäinen jopa rohkaisee esiintyjiään tekemään sisällöistään sarjamuotoisia. Netissä television mediana hylänneet esiintyjät saavat haluamaansa tahtiin luoda juuri haluamiaan sisältöjä ilman, että joku tv-pomo hioisi särmää ja räävittömyyksiä pois (toki joissain tapauksissa oman tekemisen mielekkyyttä saattaa nakertaa se, ettei YouTube-videoilla kovinkaan helposti lyö rahoiksi).

  • ”There are people on YouTube who have more subscribers than top network sitcoms have viewers. – – The television industry may face a crisis of overhead when a large number of scrappy upstarts deliver comparable value with almost no fixed costs.” (Eric Spiegelman, All Thing Digital 2/2012)

Huolimatta yleisöjen fragmentoitumisesta ja omaperäisimpien sarjojen siirtymisestä nettiin ei televisiota voi kuitenkaan kuopata menneisyyden mediana, sillä television katselu ei Finnpanelin tilastojen mukaan ole viime vuosina ainakaan merkittävästi laskenut. Yleisöä siis edelleen on, mutta keskittymisongelmaisten nuorten pitämiseksi kotisohvalla tarvitaan jotain muuta kuin pelkkiä kokkausohjelmia ja Frendit-uusintoja.

Sovellukset tulevat televisioruudullesi

Ratkaisu on television yhdistäminen nettiin. Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö – ovathan Elisan ja Soneran viihdepalvelut kiinni laajakaistaliittymässä, minkä ansiosta digiboksille tallentaminen onnistuu niin television, tietokoneen nettiselaimen kuin älypuhelimeen ladattavan mobiilisovelluksenkin kautta.

Etätallennus on kuitenkin vain pieni osa modernia televisioteknologiaa. Samsungin vastikään julkaisema Smart TV vie jo tovin markkinoilla olleet älytelevisiot uudelle tasolle kiitos Smart Interaction -toiminnon, joka mahdollistaa television toimintojen ohjaamisen yksinkertaisten ääni- ja liikekomentojen avulla. En ole nähnyt ominaisuuden toimintaa käytännössä, mutta täytyy myöntää, että kiinnostuin.

Lisäksi Smart TV sisältää muiden älytelevisioiden tapaan erilaisia sovelluksia Skypestä nettiselaimeen ja (ymmärtääkseni) sosiaalisen median liitännäisiin. Sovelluksissa piileekin avain television tulevaisuuteen (joka siis käytännössä on jo täällä).

Älytelevisiot, nuo älypuhelimia matkivat näköradiot, kasvattavat varmasti suosiotaan huikeasti seuraavien parin vuoden aikana. Tosin suosion voi tuskin odottaa hypsähtävän tuosta vaan johtuen siitä, ettei televisioita yleensä vaihdeta samaan tahtiin kuin puhelimia. Ehkä vastikään julkistettu aikataulu, jolla kaikki Suomen TV-lähetykset siirretään teräväpiirtoon, saa joudutettua muutosta.

Joka tapauksessa älykkäät televisiot yleistyvät, ja pian kaikki jakavat lemppariohjelmiaan Facebookiin samaan tapaan kuin nyt netissä olevia uutisartikkeleita. Televisiosta tulee uudella tavalla sosiaalinen kokemus, ja televisio-ohjelmille tuotetaan yhä enemmän lisämateriaaleja: älytelevisio-eksklusiivisia videoita, sovelluksia ynnä muuta. Niin sanotun intermedian avulla sisällöntuottajat rakentavat uudenlaisia suhteita yleisöihin. Pelkkä Twitterin kautta lähetyksen kommentointi on niin vuotta 2011.

Lisäksi uskon, että kaikki televisiossa nähtävä sisältö muuttuu interaktiiviseksi. Katsoessasi saippuaoopperaa painat nappia tai heilautat kättä Ridgen tullessa ruutuun. Google tunnistaa ruudussa olevan kuvan ja tuo listan hakutuloksia Kaunareista Ronn Mossiin, ja voit selata tuloksia saumattomasti yhä noita jykeviä leukaperiä ihaillen.

Eri kilpailuissa äänestäminen TV:n kautta ottaa varmasti tulta alleen, kuvastaahan uuden multimedian soveltaminen jo Voice of Finlandissakin nähty Spotifyn hyödyntäminen, mutta perinteistä tekstariäänestystä voidaan tuskin kokonaan syrjäyttää. TV Studios still want their money.

The Future, Conan?

Tulevaisuudessa televisio pysyy aina mukana. Onko luvassa hologrammilähetyksiä?

Paperilla sosiaalinen televisio ja sovellukset ynnä muu intermedia kuulostavat houkuttelevilta. Eräs uhkakuva netin ja television yhdistämisestä kuitenkin löytyy: näyttöruudulle ilmestyvät mainokset, joita ei voi automaattisesti skipata.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Teräväpiirto on tulossa oletusarvoksi kaikkiin televisiolähetyksiin, minkä lisäksi 3D-lähetyksiä yritetään tuoda lähemmäs valtavirtaa. Kolmiulotteinen televisio tuskin ottaa tulta alleen, mutta eräs jo nähty teknologia odottaa uutta nousua.

Mobiilitelevisiolähetyksiä kokeiltiin jo vuosia sitten, mutta keksintö ei ottanut tulta alleen. Nettiyhteyksien kehittyessä ja mobiiliselailun kasvattaessa suosiotaan on väistämätöntä, että suorat televisiolähetykset palaavat jälleen kannettaviin laitteisiin. Vielä päräyttävämpää tietysti olisi, jos lähetykset hypsähtäisivät naamalle kunnon syvyysvaikutelmalla Star Wars -holografityyliin.

Näin lopuksi voisin erästä asiaa älytelevisioilta ilman käyttökokemustakin toivoa: haluaisin nähdä Spotify-tyylisen sovelluksen, jolla rakentaa soittolistoja videoista, jotka ovat peräisin niin YouTubesta, Blip.tv:stä kuin perinteisiltäkin televisiokanaviltakin. Uusia innovaatioita odotellessa…

Digilluusio viettää perinteikkäästi kesälomaa heinäkuussa. We’ll be back in August!

Easter Egg: Samsungista ja innovaatioista puheen ollen, elektroniikkajätin Samsung Note -laitteella voi mainosten mukaan ”noutata” eli kirjoittaa muistiinpanoja kuin kynällä paperille. Sikamaista tällä sivustolla esitellyn konseptin plagiointia!

Posted by hurraakerkko

3 comments

[…] tuntuu yksitoikkoiselta kiitos uusintojen ja jenkkisarjojen Suomi-versioiden takia. Kuten kesäkuun Digilluusiossa todettiinkin, homogeenisen ja ideoita kierrättävän ohjelmiston takia etenkin nuoriso etsiytyy […]

[…] kehittyminen, laitteiden saumaton yhteys ja älytelevisioiden yleistyminen muuttavat television katselua. Sisältöjä katsotaan yhä enemmän Netflixin kaltaisten […]

[…] MTV on ottanut kontolleen nykyaikaisen sosiaalisen television – ja samalla Twitterin – profetian […]

Vastaa