“Somebody told me you get crazy from the heat…”
Näin laulettiin suosikkipoliisisarjani tunnarissa. Kyseessä on 80-lukulainen Hollywood Beat, jossa etsivät Nick McCarren ja Jack Rado tutkivat murhia aurinkoisissa tunnelmissa.
Sarjaa on toki haukuttu pelkäksi Miami Vice -kopioksi, ja olihan mukana paljon kliseistä ja tahattomastikin koomista sisältöä. Yleisesti ottaen Hollywood ei ollut yhtä ryppyotsainen kuin oletettu esikuvansa, mutta ajoittain tunnelma äityi varsin intensiiviseksi – esimerkiksi jakso, jossa rikollisjengi ottaa koko poliisiaseman panttivangiksi, oli todellinen jännitysnäytelmä.
Valitettavasti Hollywood Beat jäi vain yhden tuotantokauden mittaiseksi, mutta Suomessakin sarja nauttii yhä kulttistatusta.
Kaikesta huolimatta jaksoissa riitti juonenkäänteitä, toimintaa ja timanttista musiikkia. Seurattuani sarjaa pienenä faniuduin ikihyviksi ja innostun edelleen nähdessäni jonkun sarjan tähdistä elokuvassa tai tv:ssä.
McCarrenin roolissa nähtiin kiiltokuvapoika Jack Scalia ja Radon roolissa “taviksempi” Jay Acovone. Hahmojen välillä oli sopiva kontrasti mutta myös oivallisesti kemiaa – parivaljakko oli selkeä Bad Boysin prototyyppi.
Etenkin Jay Acovonen esiintyminen on jäänyt mieleen hyvin luontevana, ja siksikin harmittaa sarjan tyssähtäminen lyhyeen.
Acovone viihtyy yhä univormussa
Acovone ei ole kuitenkaan hylännyt fiktiivistä viranomaisasemaansa Hollywood Beatin jälkeen.
Hän jatkoi poliisin virassa yhtenä Linda Hamiltonin ja Ron Perlmanin tähdittämän Kaunotar ja hirviö -sarjan vakiokasvoista 1987-1990. Acovone nähtiin tv-sarjoissa kuten Frendit, Stargate ja Criminal Minds sekä elokuvissa Terminator 3 ja Independence Day – milloin poliisina, milloin sotilaana, milloin palomiehenä.
Acovone esiintyi myös vuoden ’91 elokuvassa Kuoleman merkki. Jo toinen Cult Sure -sarjassa mainittu näyttelijä, joka on tehnyt yhteistyötä Steven Seagalin kanssa!
Lue myös: Mitä tapahtui Erika Eleniakille?
Jayn bongaaminen piristää vanhaa fania joka kerta, mutta jälleennäkeminen on samalla katkeransuloinen kokemus. Näyttelijällä olisi karismaa isompiinkin rooleihin. Miten näin kokenut kyttä ei ole vakiokasvona yhdessäkään niistä miljoonista toisiaan kloonaavista rikosdraamoista, joita televisio tuntuu olevan täynnä tänä päivänä?
Sitä odotellessa pitänee kaivaa esiin DVD, jolle olen siirtänyt neljä Hollywood Beat -jaksoa vanhalta VHS-nauhalta. Pitäisiköhän jaksoja ladata YouTubeen, kun siellä kerran voi sarjan tunnariakin popitella?
Lue myös: Top 10 tv-tunnaria 80-luvulta
Hollywood Beat jyrää! Laita ihmeessä tubeen, jos mahdollista. =)
Haa! Täytyy varmasti ottaa homma pian haltuun 🙂