Terveisiä kirjailijanplantulta – Kerava-seuran julkaisu pian myynnissä

Maistiainen tuoreesta Kotikaupunkini Kerava -julkaisusta.
Kotikaupunkini Kerava -kirja saapuu pian myyntiin.

Kotikaupunkini Kerava -kirja saapuu pian myyntiin.

Maistiainen keravalaiselämää

Tietyllä tavalla olen pian saavuttamassa vuosia eläneen haaveeni: minusta tulee julkaistu kirjailija!

Noh, ainakin tavallaan: Kerava-seuran pian julkaistava Kotikaupunkini Kerava 18 -kirja sisältää kirjoittamani artikkelin.

Aiemmista Pieni Suuri Kerava -juttusarjan osista inspiraatiota ammentava teksti on osa kirjaan upotettua Kerava-muisteloiden trilogiaa, jossa kirjoittamani setti edustaa ”nuorten ääntä”. Koska otin vaikutteita täältä blogin uumenista, halusin jakaa artikkelin myös täällä. Pienenä bonuksena lisäsin artikkeliin viittaukset kirjoituksiin, joista inspiraatiota ammensin.

Juttuni on vain osa lähes 200-sivuista julkaisua, joten tuskin bossaan koko hommaa – keravalaisilla on edelleen hyvä syy napata paikallishistoriallinen eepos kaupasta mukaan. Anyway, tässä maistiainen 18. Kotikaupunkini Kerava -julkaisusta.

TERVEISIÄ KERAVALTA

Olen Keravan juna-asemalla vastassa pian Helsingistä saapuvia kavereitani. Pääkaupunkilaiset ystäväni ovat ehdottaneet Kerava-aiheista iltaa tutustuakseen kohuttuun pikkukaupunkiin. Elämysmatkailijoiden oppaana toimiessa olen haastavan tehtävän edessä.

Huomaan usein joutuvani puolustamaan Keravalla asumista. Tuttujeni mielikuvissa tämä pieni suuri kaupunki on pelkkä tuppukylä täynnä rikollisia, ja tänä iltana minun tehtäväni on kumota mielikuva Keravasta pääkaupunkiseudun kupeessa kuppaavana perähikiänä. Keravalaisilla on kalsarit väärinpäin, ne rakastavat haistella hikisiä kainaloitaan, ja ne syövät perunatkin raakana. Hyi!

Tosi-tv:ssä vilahtelee keravalaisia

En kuitenkaan voi yllättyä kavereideni asenteesta, eläähän mediassakin erikoinen kuva Keravasta. Muutama vuosi sitten Saviolla tapahtunut surmatyö nosti Keravan lööppeihin ympäri maata ihan syystäkin, mutta muuten asemamme surkeana junttilana tuntuu perusteettomalta. Mutta mistä onkaan keravalaisten huligaani-imago peräisin? 90-luvun sketsisarja Vintiöistä tietenkin.

Ranen johdattamana Keravan kollit maalasivat keravalaisnuorisosta aggressiivisen kuvan. Onneksi osaamme nauraa itsellemme, ja kollien seikkailuja muistetaan huvittuneella lämmöllä. Muutamissa tapauksissa Keravasta on kuitenkin annettu turhankin virheellistä tietoa. Kun Salattujen Elämien Ismo muutti vähäksi aikaa Keravalle, hahmo asusti keskustan tuntumassa omakotitalossa, jonka pihalla laidunsi lehmiä ihan vapaasti. Subilla pyörineessä Kerava-ohjelmassa esitettiin sekalaisia ulkomaisia sketsejä ilman minkäänlaista kytköstä kaupunkiimme.

Heittäytymiskykyiset keravalaisnuoret ovat löytäneet oman areenansa erilaisista tosi-tv-ohjelmista. Harva se päivä sitä bongaa jonkun puolitutun Big Brotherista ja jostain muusta tosi-tv-ohjelmasta. Kykykilpailu Idolsin avulla Keravan keskusta on käynyt esittäytymässä tv-ruuduissa kautta maan jo pariinkin otteeseen. Ohjelman ensimmäisellä kaudella kuvausryhmä saapui haastattelemaan paikallista kisaajaa. Keravasta välittyi karu ja autioitunut kuva, kun kaupunkinäkymä koostui syksyisestä pimeydestä, jota valaisi ainoastaan keskustassa sijaitsevan juottolan mainoskyltti.

Ehkä kummallisin kuvaus Keravasta oli Basso-lehdessä joskus vuosia sitten. Artikkelissa kirjoittaja saapuu Keravan juna-asemalle syksyisenä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolenyön aikaan. Asematunneli on sotkuinen: on mäyräkoiran pahveja, graffiteja, päihtyneinä asemalla nuokkuvia paikallisia. Kokemus on kirjoittaja niin shokeeraava – moistahan ei samaiseen vuorokaudenaikaan missään muussa radanvarsikaupungissa näe – että hän lähtee jo seuraavalla junalla kotiin. Kyllähän tuossa vartin yöllisessä seikkailussa jo saatiin pätevä kokonaiskuva.

Tällaisten Kerava-kuvausten myötä ei ole ihme, että paikallisetkin nousevat tätä nykyä takajaloilleen aina, kun Kerava saa näkyvyyttä mediassa. Keravalla asuvan itsetunto vertautuu koko kansan tuntoihin Euroviisujen aikaan. Aina sitä saa hampaat irvessä varautua pahimpaan, kun oma edustaja astuu lauteille. Mitähän tästäkin taas tulee, jännittää keravalainen nähdessään kotikulmansa eetterissä.

Kirjastotalon nurmikolla ilta-auringon valossa

Kerava-seura Kotikaupunkini Kerava 18 kansi

Keravan nokkiminen ei tietenkään rajoitu perinteisiin medioihin, vaan kaupungillemme jaksetaan irvailla myös netissä. Keravan kirkko jatkaa voittokulkuaan nettiäänestyksissä Suomen rumimmasta kirkosta. Netin karttapalvelu Google Mapsissa on mahdollista tutustua Keravan katukuvaan virtuaalisesti Street View ‐ominaisuuden avulla, ja uutissivustoillakin naureskellaan palvelun tallentamalle kuvalle poliiseista taluttamassa humalaista miestä keskellä Kauppakaarta.

Näillä eväillä saan olla iloinen vieraideni innokkuudesta tutustua Keravaan. Monet ulkopaikkakuntalaiset voisivat ihmetellä tuota halukkuutta – miksi kukaan haluaisi suunnata Keravalle vapaaehtoisesti? Vastausta ei ainakaan löydä nettiensyklopedia Wikipediaa parodioivasta Hikipediasta, jonka mukaan “kukaan ei tiedä miksi, mutta miksi on suuri kysymys Keravalla”.

Seurue saapuu asemalle ihmetellen. Kaksikymmentä minuuttiako se junamatka vain kesti? Siinä onkin yksi yleisimmistä harhakäsityksistä. Kerava ei sijaitsekaan huitsin Nevadassa, vaan junalla matka Helsingin keskustaan kestää yhtä kauan kuin vaikkapa bussilla Lauttasaaresta. Siirtyessämme pois aseman alueelta saan kumottua toisenkin urbaanin legendan: Kerava on kuulemma yksi maan helpoimmista kaupungeista saada huumeita, ja Keravan juna-asemalle saapuessa saa huumeita kahden minuutin kuluessa. Olen asunut Keravalla 20 vuotta, eikä kukaan ole tarjonnut minulle huumeita, ei juna-asemalla, ei kaupassa, ei yökerhossa.

Olen valmistautunut stadilaisten vierailuun tankkaamalla paikallishistoriaa ja miettimällä muutaman nähtävyyden, jotka edustavat Keravan kehittyvää, modernia designia. Suuntaammekin ensimmäisenä istuskelemaan Keravan keskuspuistoon eli kaupunginkirjaston viereiselle nurmikolle. Vesialtaan pinta värjäytyy kultaiseksi hämärtyvässä myöhäiskesän ilta-auringossa. Kultaan sekoittuu välähdyksiä liilasta ja sinisestä suihkulähteiden herätessä unestaan, ja valoshow’ta säestää kaunis, mystinen äänimatto.

Kirjaston viheralue on malliesimerkki kaupungin modernimpaan ja huomattavasti edustavampaan suuntaan alati kehittyvästä yleisilmeestä. Kaupunkisuunnittelu saa ansaittua kiitosta nykyaikaisesta lookista, jota ydinkeskustan ympärille kasvaneet asuintalotkin kuvastavat. Vaikka kaupungin ytimessä on vielä jälkiä 70-lukulaisesta designista – harmaat tornitalot heittävät ympärilleen synkän varjon – on kaupungissa paljon edustuskelpoista esiteltävää.

Karvanopat tuulilasiin, Kerava säilyy sielussa

Paikallisille nuorille ei kuitenkaan pelkkä design, Ancylus-muistelo tai Suomen pisin kävelykatu riitä, ja yksi nurisemisen aiheista nuorten keskuudessa on palveluiden puute. Vaikka suuret kauppakeskittymät ovat tuoneet mukanaan muun muassa erilaisia vaatekauppoja, on valikoima nuorten näkökulmasta edelleen varsin rajallinen. Lähikaupunkeihin houkuttaa myös laajempi viihdepalveluiden kirjo yökerhoista elokuvateattereihin – harvat paikalliset yrittäjät ovat onnistuneet luomaan palvelustaan vetoavamman kuin esimerkiksi Helsingistä löytyvät illanviettopaikat. Ainoa, mistä keskustassa ei ole pulaa, ovat kampaamot ja kirpputorit.

Toinen nuorison vieroksuma keravalainen ilmiö on liiankin pienissä piireissä pyöriminen. Tiettyjen ryhmien, kuten esimerkiksi eri ikäluokkien sisällä kaikki tuntuvat tuntevan toisensa jotain kautta, ja Keravalla on totuttu morjestamaan kaikkia koulussa tai kassajonossa tavattuja puolituttuja. Six Degrees of Separation ‐teorian mukaan kaikki ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa enintään kuuden muun ihmisen kautta. Vain reilun 30 000 ihmisen kaupungissa yhteys kaikkiin ikätovereihin kavereiden ja kaverin kavereiden kautta tuntuu käyvän turhankin tehokkaasti toteen, ja moinen läheisyys ahdistaa herkkiä nuoria ymmärrettävästi. Muistankin lukion jälkeisen muuttoaallon, jonka myötä monet koulukaverit heti täysi-ikäisiksi kasvettuaan karistelivat väitetyn tuppukylän pölyt jaloistaan suunnatakseen omaa rauhaa ja itsenäisyyttä tarjoaviin suurkaupunkeihin.

Keravan kaupunki on pyrkinyt uudistamaan imagoaan ottamalla pienen suuren kaupungin uudeksi tunnukseksi termin ”Snadi stadi”, mikä tietysti huvittaa pääkaupungista saapuneita kavereitani. Itse suhtaudun lähinnä huvittuneesti brändiuudistusta kuvastaviin vihreisiin karvanoppiin, jotka ovat humoreski viittaus klassiseen keravalaisstereotypiaan torin ja juna-aseman välillä kaupunkirallia viritetyillä autonrotiskoilla ajavista paikallisista.

Brändityöryhmällä onkin työtä tehtävänä saadakseen Keravan tuntumaan modernilta kaupungilta. Teinille on vaikea ymmärtää, miksi suurimmat jokavuotiset paikallistapahtumat ovat valkosipuleille ja jazz-musiikille omistetut festivaalit. Miksi haluamme profiloitua ihmisiksi, jotka kuuntelevat nuorisotrendien vastaista tajunnanvirtamusiikkia ja vapaaehtoisesti haisevat pahalle?

Erikoisuuksista ja mahdollisista puutteista huolimatta puolustan Keravaa viihtyisänä asuinpaikkana. Vihjaisen asuntokuumeisille kavereille, että Keravalta voi löytää neliön edullisempaan hintaan kuin Helsingistä yksiön. Ja vain 20 minuutin junamatkan päässä Helsingin keskustasta! Tarjous tuntuu muutamia houkuttavan, mutta tuppukylän stigma säilyy: ”Kuulostaahan se hyvältä, mutta hei, se on kuitenkin Kerava.

Saattaessani illan päätteeksi elämysmatkaajia takaisin juna-asemalle hyväksyn, etten saa houkuteltua heitä asettumaan Keravalle. Siitä huolimatta jatkan kotikaupunkini kehumista, enkä ole Kerava-innossani ainoa. Etenkin nuoret lapsiperheet arvostavat kaupungin rauhallisuutta, vihreyttä ja hintatasoa. Uusi keravalainen sukupolvi katsoo optimistisesti tulevaisuuteen luottaen visioon modernista Keravasta. Paikalliset nuoret kuvaavatkin innokkaasti elokuvia, kehittävät pelejä ja päivittävät blogeja, joissa kotiseuturakkautta ei säästellä, vaikkei ulkopaikkakuntalaisilta sympatiaa heruisikaan.

Kuten nämäkin nuoret, joskus minäkin lähden vastavierailulle Helsinkiin. Tuolloin ripustan Kerava-karvanopat autoni tuulilasiin suurella ylpeydellä, tietäen, että Kerava säilyy sielussa, vaikka minne menisin.

Posted by hurraakerkko

4 comments

[…] – etenkin kirjoituksille. Lukuisien blogijuttujen ja Kerava-seuran kirjaan tehdyn artikkelin ohella olen ottanut uudelleenkäsittelyyn erään vanhan […]

[…] olen aiemmin kirjoittanutkin, monille matka Keravalle saattaa olla jopa traumaattinen kokemus. “Siellä […]

[…] Yhtäältä haluttaisi kokea Suomen Jersey Shore omakohtaisesti, toisaalta moni asia huolestuttaa: ovatko keravalaiset niin kummallisia kuin väitetään? Miten siellä pitäisi […]

Vastaa