30-vuotiaan Kerkon suosikkileffat
Kuten lupasin, jatkan 30-vuotisjuhlintaa listaamalla lempielokuvieni kärkikymmenikön. Luvassa suuria tunteita ja toimintaseikkailua halki aikain.
Suosikkileffojen listaaminen osoittautui helpommaksi kuin suosikkibiisien – joskin tätäkin listaa piti haudutella kuukausikaupalla. Kuten musiikin suhteen, olen hyvin kaikkiruokainen elokuvafani. Elokuvat ovat yksi suurista intohimoistani ja vuosien varrella korvien väliin on kertynyt aikamoinen varasto hyödytöntä mutta nautinnollista leffatriviaa.
Siltikään en voi väittää olevani jokin ylemmän kriitikkoluokan connoisseur, jolle kelpaavat vain Ingmar Bergmanin kaltaisten legendojen kulturellit mestariteokset. Päinvastoin – jos kokoaisin suosikkilistani katselukertojen perusteella, listalla olisivat mm. Die Hard, Kuriton Sukupolvi ja Commando. Seuraava lista putoaa johonkin kahden ääripään välimaastoon – kärkikymmenikkö koostuu elokuvista, jotka herättävät tunteita vaikka niitä katsoisi useampaankin kertaan.
Tässä siis suosikkielokuvieni TOP 10, olkaa hyvä.
#10 Forrest Gump (1994)
Vaikka yksinkertaisen Forrestin väitetty vaikutus länsimaiseen pop-kulttuuriimme tuppaa vähän hyppäämään hain yli, on kasvutarina mukaansatempaavan koskettava.
Elokuvaa ei tule katsottua kovinkaan usein uudelleen, mutten voi olla sivuuttamatta ensimmäistä elokuvaa, joka sai minut itkemään liikutuksesta. Kyse ei siis ole mistään miehekkäästä silmien kostumisesta, vaan kunnon pikkutyttö-loukkasi-polvensa-vesiputouksesta.
#9 Hohto (The Shining 1980)
Stephen King on kritisoinut kirjastaan tehtyä valkokangassovitusta, mutta Stanley Kubrickin The Shining on todellinen kauhun mestariteos.
Perheenjäsenten painajaismaiset näyt pelottavat kerta toisensa jälkeen, ja pahaenteinen tunnelma saadaan aikaan verrattain vähillä ääni- tai visuaalisilla tehosteilla. Jack Nicholson hoitaa homman kotiin uskomattomalla intensiteetillä. Erityispropsit tekijöille siitä, miten Danny-pojan kohtaukset pystyttiin kuvaamaan niin, ettei näyttelijälle itselleen näytetty mitään oikeasti kauhistuttavaa.
#8 Rocky (1976) / Taistelija (First Blood 1982)
Pakko huijata kärkikymmenikköä yhdellä combolla.
Arvostus Stallonea kohtaan on noussut huimasti vielä viime vuosien aikana, vaikka Rockyn uusintaottelu oli suosikkielokuviani jo lapsena.
Ensimmäiset kaksi Rocky-elokuvaa osoittavat, että Stallone ei ole pelkkä muskeleillaan ratsastava action-stara, vaan lisäksi pätevä käsikirjoittaja ja draamanäyttelijä (myöhemmin myös ansioitunut ohjaaja). Rockyssa kaikille päähenkilöille annetaan oma hetki parrasvaloissa hienojen monologien tai muiden tunteenpurkauksien kautta. Elokuva on samalla melankolinen että luo uskoa parempaan.
Katso myös arvostelu sarjan kolmannesta osasta
Rambo-leffat näin ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten. Jatko-osat ovat melko aivotonta ja liian vakavalla asenteella tehtyä kliseesoppaa, mutta First Blood on kultaa. Vietnamin sodan tunnot tuodaan intensiivisellä tavalla eloon kotimaan kamaralla tapahtuvan John Rambon vainoamisen ja selviytystaistelun sekä katkeransuloisen loppuhuipennuksen kautta.
#7 Batman – Paluu (Batman Returns 1992)
Batman Returns on mielestäni paras Bat-elokuva ever. Se on synkkä mutta sisältää silti kosolti burtonmaista mustaa huumoria.
Gothamissa on tunnelmaa, Michael Keaton on cool, musiikit ja kuvaus ovat rautaa. Sekä katkeransuloinen käsikirjoitus että loistavat näyttelijät antavat päähahmoille herkullista syvyyttä ja vivahteita. Brucen ja Selinan tanssi on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvakohtauksia.
Ja hei, Michelle Pfeiffer kiehnää fetissipuvussa sängyllä.
#6 Naisen tuoksu (Scent of a Woman 1992)
Huaa! Sokeutuneen, katkeran ex-sotilaan viimeinen matka on täynnä vahvaa draamaa, mustaa huumoria – ja tangoa. Parasta antia on tietysti Al Pacinon Oscarin arvoinen suoritus, mutta sekään ei toimisi ilman vastakkainasettelua Chris O’Donnellin hahmon kanssa.
#5 Highlander – Kuolematon (Highlander 1986)
Paikoin musiikkivideomaisessa toimintaseikkailussa hypitään aikakausien välillä tyylikkäästi, ja muutenkin kuvaus on vaikuttavaa katseltavaa. Highlander ei kuitenkaan ole pelkkä tekninen taidonnäyte, vaan mukaansatempaava kertomus kuolemattomien sotureiden taistelusta, jota maustavat Queenin tykittävä musiikki, Sean Conneryn shuhishevat viishaudet ja Christopher Lambertin hirtehinen nauru.
#4 Hyvät, Pahat ja Rumat (The Good, The Bad and the Ugly 1966)
Sergio Leonen magnum opusta ei turhaan kutsuta yhdeksi kaikkien aikojen parhaiten ohjatuista elokuvista. Pitkillä kuvilla ja kohtauksilla sekä Ennio Morriconen melodramaattisella musiikilla herkuttelu yhdistettynä Clint Eastwoodin ja muiden näyttelijöiden karismaattisiin esityksiin – westernien mestariteoksesta löytyisi hehkutettavaa vaikka kuinka.
#3 Komisario Palmun erehdys (1960)
Vaikka Wikipedia väittää suomalaisen dekkariklassikon olevan genreltään rikoskomedia, on ensimmäisessä Palmu-filmatisoinnissa kosolti myös hyytävää jännitystä. Kuvaus ja leikkaus ovat edistyksellisiä ja musiikki täynnä dynamiittia.
Näyttelijäkaarti tuo paljon pieniä nyansseja hahmoihinsa – Joel Rinteen, Leo Jokelan ja Matti Raninin komediallinen yhteispeli ja sekalaisen sivurooliseurakunnan tarjoamat herkulliset hetket viihdyttävät kerta toisensa jälkeen. Joidenkin mukaan Erehdys on kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva, ja ne jotkut ovat ehdottomasti oikeassa.
#2 Blade Runner – Director’s Cut (1982-1992)
Ridley Scottin legendaarinen ohjaustyö teki lähtemättömän vaikutuksen jo lapsena. Film noir -dystopian melankolia kiehtoo ja vangitsee. Deckardin ja Rachaelin tuhoon tuomittu rakkaus, Vangeliksen upea soundtrack ja retrofuturistinen tapahtumaympäristö – Blade Runner on hypnoottinen.
Katso myös: Arvostelussa alkuperäinen Blade Runner
#1 Imperiumin Vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980)
Ilmiselvä valinta science fictionin – ja etenkin Tähtien Sotien – suurfanille.
Imperiumin Vastaiskussa on kaikkea: jännitystä, draamaa, actionia, romantiikkaa ja komediaa. Alkuperäisen trilogian kakkososa on edeltäjäänsä kaikin puolin dynaamisempi ja hahmot moniulotteisempia. Jokainen ruutu on oma visuaalinen taideteoksensa ja Darth Vader on absolutely the baddest motherfucker of the galaxy.
Älkäämme myöskään unohtako elokuvahistorian dramaattisinta juonenkäännettä, joka sai tämänkin pikkupojan leuan loksahtamaan ensimmäisellä kerralla.
Lue myös 40 Star Wars -suosikkikohtaustani
Lopuksi: The Film Never Ends
Näin lopuksi on pakko jakaa muutama kunniamaininta kelvoille ehdokkaille, kuten Monty Python and the Holy Grail, Kahvia ja Tupakkaa, Videodrome… Aijai, suosikkilistaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Olen ollut elokuvafanaatikko pienestä pitäen, ja edelleen ne ovat suuri inspiraation lähde niin omia videoita tehdessä, kirjoittaessa kuin omia biisejä säveltäessä. Liikuttavatkoon liikkuvat kuvat nyt ja aina!
Läheltä liippaavat: Elokuvien TOP10 hyvää pahista ja pahaa hyvistä; Kolme ja puoli tulkintaa Blade Runnerista; Oikea järjestys esittää Star Warsit omille lapsille; Episodi I, tuo koko elokuvasarjan tahrannut Pimeä Uhka
3 comments