2013 In Memoriam

HurraaKerkko nörttiblogi Kerkko Laakso Kerava-bloggaaja
Aika muistella HurraaKerkon vuotta 2013.
HurraaKerkko nörttiblogi Kerkko Laakso Kerava-bloggaaja
Aika muistella HurraaKerkon vuotta 2013.

Vuosi 2013 toi mukanaan blogin historian suurimman mullistuksen.

Vuoden vaihtumisen kunniaksi on aika muistella kuluneen vuoden kohokohtia. Merkittävin tapahtuma oli ehdottomasti sivuston nimen vaihtuminen Space: Kerkosta ytimekkäämpään (ja huomattavasti  vaatimattomampaan) muotoon HurraaKerkko. Nimenmuutoksen myötä kirjoitusten teema siirtyi entistä enemmän… “toimituksellisempaan” suuntaan: oman elämän ruotiminen sai väistyä lähes kokonaan elokuva-, musiikki- ym. aiheiden tieltä. Kirjoituksista tuli enemmän arvosteluja tai kolumneja päiväkirjamaisten vuodatusten sijaan.

Yhteensä vuoden aikana julkaistiin 39 artikkelia – huomattava lasku vuoden 2012 määrästä (52) ja etenkin vuoden 2011 (70). Muutamista pitkistäkin kirjoitustauoista huolimatta uutta materiaalia tuli kuitenkin myös vuonna 2013 ulos selvästi useammin kuin joka toinen viikko. Tulevan kevään aikana mennee rikki 400 artikkelin rajapyykki.

Vuoden suosituimmat artikkelit olivat kesällä julkaistu Miten pukeutua Keravalla? ja tammikuun Digilluusio MTV3 on Twitterin sanansaattaja. Molemmat ansaitsivat useita satoja lukukertoja ja paljon positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa – cool!

Olen vuoden aikana panostanut artikkelien hakukoneoptimointiin (nerd alert!) kaikin mahdollisin vippaskonstein. Siksi seuraan myös aktiivisesti, millä hakusanoilla ihmiset löytävät blogiini. Suosituimpia hakuja ovat mm. ‘Arnold Schwarzenegger‘ ja ‘Kerava‘ – ja onpa joku löytänyt tiensä HurraaKerkon luo niinkin hienolla termillä kuin ‘orgasmi lähi video‘. Hakutermien ehdoton ykkönen on kuitenkin yhä ‘Chicken Cage of Terror‘, minkä johdosta vuonna 2008 julkaistu artikkeli on edelleen hyvin suosittu. Pitänee palata aiheen pariin lähiaikoina jos se niin ihmisiä kiinnostaa…

State Of The Blog Address

Blogin nimen vaihtuminen oli pitkän kypsyttelyn tulos. Se oli kuitenkin hyvin tervetullut muutos, koska sen myötä koko sivuston missio teroittui huomattavasti selkeämmäksi. Toki käsittelemieni topiikkien kirjo on edelleen erittäin laaja, mutta nyt aiheita tarkastellaan virallisesti nörtihtävästä näkökulmasta.

Muutama asia jäi harmittamaan. Joitain artikkeleita olisin voinut työstää vielä eteenpäin ennen julkaisua. Kesä ja alkusyksy osoittautuivat aikataulujen puolesta hyvin haasteellisiksi, joten TOP10 Summer ei saanut ansaitsemaansa huomiota. Mikä vielä ikävämpää, elokuun Digilluusio oli jätettävä kiireiden takia kokonaan laatimatta. Kyseessä oli ensimmäinen julkaisematta jäänyt kuukauden Digilluusio koskaan – ja sarja starttasi vuonna 2010.

Mutta turha synkistellä. “Epäonnistumisten” vastapainoksi olen muuten erittäin tyytyväinen kirjoitusten yleiseen tasoon ja aihekirjoon. Olen enemmän kuin iloinen saatuani vuoden varrella paljon positiivista palautetta kirjoituksistani – niin netin kautta kuin päin naamaakin. Moiset reaktiot tekevät kirjoittamisesta aina palkitsevampaa. Kiitos!

Film Februaryn valmistelut alkoivat jo edellisen vuoden puolella. Videoprojektit tuovat aina kivaa vaihtelua kirjoittamiseen, ja alkuperäisen Alien-trailerin inspiroima teaser onnistuikin pätevästi. Kaivoin arkistoista myös vanhan chat-minidokkarin ja kirjoitin useamman (omasta mielestä) onnistuneen top-listan.

Oman suosikkiartikkelin valitseminen on jälleen iso haaste. Elokuva- ja musamaailman syyllisiä nautintoja listaava Guilty Pleasures tuotti paljon henkkoht iloa vuoden varrella. TOP10 Summerin kohokohtia olivat kunnianosoitukset Michael Jacksonille, Doug Walkerille ja James Rolfelle. Lemppareiksi taitavat kuitenkin nousta Digilluusiot, joissa pohdittiin some-suomennoksia ja palattiin mobiilivalokuvaamisen maailmaan. Artikkeleissa käsiteltiin laajempia teemoja yksittäisten ilmiöiden sijaan ja niissä oli hyvä flow.

2014, here we come!

BONUS: Välillä on tullut vähän värikkäämpääkin palautetta.
BONUS: Välillä on tullut vähän värikkäämpääkin palautetta.

Blogimaailman ulkopuolellakin tapahtui vuoden aikana monta merkittävää juttua: täytin 30 vuotta, saimme uuden kummilapsen ja teimme pari ulkomaanmatkaakin. Töissä on ollut paljon mielenkiintoisia projekteja, jotka ovat haastaneet kehittymään entistä paremmaksi omassa tehtävässä. Pääsin mm. bloggaamaan asiakkaan piikkiin.

Mutta mitä tapahtuukaan HurraaKerkko-sivustolla vuonna 2014? Suunnitelmissa on hieman uudistaa sivuston ulkonäköä tässä tammikuun aikana. Sisältörintamalla Film Februaryn, Digilluusion seuraksi tulee toivottavasti uusia Kerava-aiheisia kirjoituksia ja paljon, paljon muuta. Muutamia suunnitelmia on jo kesällekin…

 Paljon nähtävää joka tapauksessa. Tästä siis innolla uuteen blogivuoteen!

HurraaKerkko-Suomi-some

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.