HurraaKerkko Tarantino anakronistinen musiikki elokuvissa

Anakronistinen musiikki Quentin Tarantinon elokuvissa (+video)

Mitä on anakronistinen elokuvamusiikki ja miten Quentin Tarantino nosti sen käytön uudelle tasolle?

Quentin-Tarantino-On-Set

Kunniattomat paskiaiset ja Django Unchained ovat malliesimerkkejä onnistuneesta anakronistisesta elokuvasoundtrackista.

Olisin tavallaan halunnut lisätä erään henkilön taannoiseen elokuvasäveltäjäsuosikkilistaani, vaikkei hän itse säveltäjä olekaan. Ohjaaja Quentin Tarantino on kuitenkin elokuviinsa tekemillä musiikkivalinnoilla nostanut populaarimusiikkiin keskittyvän soundtrackin luomisen täysin uudelle tasolle.

Ohjaajan musavalinnat voivat vaikuttaa yhdeltä musiikilliselta tilkkutäkiltä, mutta yhdessä niistä syntyy omintakeinen, aina tarantinomaiseksi tunnistettava atmosfääri. Soundtrack on Tarantinonkin mukaan merkittävä osa hänen luomisprosessiaan: usein käsikirjoitus rakentuu jo lähtökohtaisesti inspiroivien biisien ympärille.

Tarantinon tuoreimmat elokuvat sijoittuvat toiseen maailmansotaan ja Villiin Länteen, mistä huolimatta tapahtumien taustalla kuullaan ohjaajalle ominaiseen tyyliin modernia rockia ja soulia – musiikkia, jota eivät natsit poteroissaan saati lehmipojat saluunoissaan voineet kuulla. Tällaista musiikkia, joka ei kuulu leffan kuvastamaan aikakauteen, kutsutaan anakronistiseksi musiikiksi.

Esimerkiksi Gladiaattorin soundtrack edustaa 1800-luvun romantiikkaa, vaikka elokuva sijoittuu antiikin Roomaan. Tuorein The Great Gatsby -filmatisointi on pullollaan 2000-lukulaista populaarimusiikkia. Avaruusseikkailu 2001 taas hyödyntää tulevaisuuteenkin sijoittuvissa kohtauksissa satoja vuosia vanhoja klassisia sävelmiä, vaikka avaruusmiesten luulisi ennemmin kuuntelevan electronicaa tai muuta futuristista musiikkia (noh, toki 2001:n astronautit voisivat kuunnella kyseisiä klassikoita  2000-luvun alkupuolen innovaation Spotifyn avulla).

Anakronistisen elokuvan tunnistaminen on vaikeutunut sinfonisen leffamusiikin suosion myötä. Tarkemmin ajateltuna valtaosa elokuvamusiikista on anakronistista, mutta tottumisen myötä hyväksymme klassista tyyliä edustavat sävelmät ajallisesta ristiriidasta huolimatta. Aikakauteen sopimattomat musiikkivalinnat auttavat katsojaa samastumaan elokuvan hahmojen vastoinkäymisiin. Gladiaattorin tapauksessa pelkkiin antiikin instrumentaatioihin sitoutuminen todennäköisesti haittaisi tätä sitoutumista.

Paradoksipoppia

Quentin Tarantino ei siis ole suoranainen innovaattori anakronistisen musiikin suhteen, mutta Kunniattomat Paskiaiset ja Django Unchained ovat malliesimerkkejä tyylin onnistumisesta.

Moulin Rougessa cover-revyy tuntuu ajoittain kornilta ja päälle liimatulta, mutta Tarantinon elokuvissa musiikki tunkeutuu tapahtumien ytimeen. Paskiaisissa jopa funkahtavat 70-luvun musiikkivalinnat tuovat paradoksaalista huumoria maailmansodan vakavaan settingiin, kun taas Djangossa 2000-lukulainen R’n’B luo melankolista alavirettä tummaihoisten orjien vapaustaisteluun 1800-luvun Jenkkilässä.

Anakronistinen soundtrack ei aina toimi, mutta tietoinen riski kannattaa ottaa, jos taiten valitut biisit onnistuvat säväyttämään juuri ”äkkiväärän” tyylinsä ansiosta. Vaikkei kyse olekaan anakronistisuudesta, tapahtumien ja musiikin välinen ristiriita on tuttua myös Tarantinon nykypäivään sijoittuvissa elokuvissa: Reservoir Dogsin poliisinkidutuskohtaus on entistä raaempi kiitos taustalla soivan, letkeän Stuck In The Middle With You –biisin.

Etenkin Django Unchained on täynnä loistavasti valikoitua musiikkia. Luis Bacalov ja Ennio Morricone ovat tuttuun tapaan suuressa roolissa, minkä lisäksi mukana on muun muassa niinkin absurdi veto kuin Tupac Shakuria ja James Brownia yhdistävä Payback-miksaus. Edes aavistuksen western-maailmaa lähempänä on balladi, jonka tunteikkuus inspiroi HurraaKerkon tekemään kaikkien aikojen ensimmäisen lyrical videonsa.

Django Unchainedin suosion vanavedessä Tarantinon seuraavankin leffan oli määrä olla western, mutta The Hateful Eightin alustavan käsikirjoituksen vuodettua julkisuuteen projekti on ilmeisesti pistetty hyllylle. ”Uudesta seuraavasta” elokuvasta kiertää jo joitain huhuja, mutta lienee parempi odottaa virallista tietoa aihevalinnasta. Yksi asia on kuitenkin varmaa: soundtrack tulee olemaan täyttä rautaa.

Posted by hurraakerkko

8 comments

[…] toisella Tarantino-opilla. Historiankirjat ovat valehdelleet meille jo kymmeniä vuosia: natsidiktaattori Adolf Hitler […]

[…] pelkkiin ekstradiegeettisiin soundtrack-tärppeihin. PÄIVITYS 2014: Tarantino kunnostautuu myös anakronistisen musiikin käytössä […]

[…] varten. Film February 2014 tutkiskeli elokuvien äänimaailmaa, muun muassa syväluotaamalla musiikin käyttöä Quentin Tarantinon elokuvissa. Ja menipä rikki 400 artikkelin […]

[…] Virittäydy kipaisemalla popcornia ja lukemalla vanhoja Film February -hittejä, kuten analyysi Quentin Tarantinon musiikkivalinnoista, TOP10 Vaihtoehtoista todellisuutta ja lyhytelokuva, josta koko roska sai alkunsa. Sen jälkeen ei […]

[…] läheltä liippaava arkiston helmi: anakronistinen musiikki Quentin Tarantinon elokuvissa, TOP10 elokuvasäveltäjää, Odotus […]

[…] uutiset kiirivät: Bud Spencer (oikealta nimeltään Carlo Pedersoli) on menehtynyt 27.6.2016. Quentin Tarantinon Django Unchainedin lopussa kuultava Lo chiamavano Trinità -tunnari saa vastedes katkeransuloisia […]

[…] Jääköön listaus kuitenkin tällä haavaa pintaraapaisuksi – skippaan suuren määrän Quentin Tarantinon leffoissa kuultuja biisejä. Albumirintamalla Tarantino-leffojen soundtrackit ovat aina rautaa: Kill Bill vol. 1 ja Pulp Fiction ovat täynnä hyvää settiä. PÄIVITYS 07/2016: Lue lisää Tarantinon musiikkivalinnoista artikkelissa Anakronistinen musiikki Quentin Tarantinon elokuvissa. […]

[…] elokuvan maailman sisällä – esimerkiksi Bruce Willis kuuntelemassa The Statler Brothersia Quentin Tarantinon Pulp Fictionissa. Musiikkiesityksen ymppääminen juoneen voi olla vaikeaa, ellei kyseessä ole La […]

Vastaa