
Jakautuminen kuvastaa somen tulevaisuutta
Google+ kuulosti niin hyvältä idealta: yksi tunnus (tai palvelun itsensä sanoin “kerros”) yhdistää kaikki Googlen tuotteet yksien tunnusten alle. Voit tehdä kaikkea, mitä Facebookissakin, mutta ilman mainoksia – ja kaiken lisäksi uutisvirran toimintaa tukisivat siihen saumattomasti yhdistyvät haku, YouTube ja Hangouts.
Suuri yleisö ei kuitenkaan Facebook-kopiosta innostunut (eikä Digilluusiokaan), ja neljän vuoden itsensä oikeuttamisen kanssa taistelun jälkeen Google on ilmoittanut pistävänsä some-palvelulleen lapun luukulle – ainakin tavallaan.
Aikanaan jopa Googlen sisällä ihmeteltiin, tarjoaako Google+ aitoa hyötyä käyttäjälleen. Google-tunnusten ympärillehän ei olisi omaa some-kanavaa tarvinnut kyhätä. Googlen oli kuitenkin reagoitava Facebookin suosioon ja etenkin sen kasvavaan mainosverkostoon. Iso Sininen oli jo ehtinyt kasvaa kiinteäksi osaksi arkeamme ja jopa identiteettiämme, eikä Googlen vastine ollut tarpeeksi erilainen – miksi olisimme siirtyneet tekemään samaa asiaa toisessa palvelussa, kun edellinen toimi jo niin hyvin?
Google aikoo paloitella nykyisen “täyden palvelun” version kahteen osaan, jotka keskittyvät kahteen Google Plussan tärkeimmistä toiminnallisuuksista: Streams keskittyy uutissyötteeseen ja Photos (arvaa mihin) valokuvien jakamiseen.
Saa nähdä, säilyykö nimike Google+ enää hakujätin portfoliossa, mutta ainakin se lakkaa toimimasta sellaisena, kuin sen olemme tunteneet. Ja kyllähän “Google Photos and Streams” sointuu hei tosi hyvin.
Sosiaalinen media: mitä muut edellä, sitä Google perässä
Muutos on osa isompaa sosiaalisen median trendiä. Emme enää kaipaa isoa yhden some-pysähdyksen taktiikkaa, vaan jaamme kokemuksia yhä useammassa ja yhä tarkemmin ominaisuuksiltaan rajatussa palvelussa. Yksi sovellus tekee yhtä asiaa, toinen toista.
Facebook ja Twitter ovat jo muutamankin vuoden ajan jakaneet toimintojaan pienempiin tytärpalveluihin, kuten Messenger, Riff, Vine ja Periscope. Vaikka Google on tunnettu laajasta tuotetarjonnastaan muuten, some-rintamalla se tulee siis edelleen pitämään perää – tosin jos Photos-sovelluksellakin voi luoda animoituja GIFejä yhtä kätsysti Plussan kautta, on sillä hyvä mahdollisuus selättää esim. Facebookin Strobe.
Saa nähdä, miten Plussan jakautuminen vaikuttaa yhteen sen tärkeimmistä elementeistä – näkyvyyden kasvuun Google-hauissa. Jos matka jatkuu huhujen mukaiseen Pinterest-suuntaan, voi SEO-aspektin odottaa pysyvän hyvin mukana – onhan Pinterest somen salainen SEO-ase.
Uusi Toivo
Google Plussaa ei suuressa mittakaavassa kovinkaan moni jää kaipaamaan – nousihan parin viikon takaisesta mobilegeddonista huomattavasti suurempi haloo kuin parjatun some-palvelun lakkauttamisesta. Mutta ehkä uusi hajoita ja hallitse -mentaliteetti auttaa kaivamaan timantit vanhasta kaivoksesta ja kiillottamaan ne uuteen loistoon.

EasterEgg: Toukokuun koittaessa voi alkaa taas metsästää ehdokkaista Kerkon Viralliseksi Kesäbiisiksi. Ehdokkaita onkin jo yllättävän monta mielessä. Pitääköhän antaa kunniamaininta saitille, jonka kautta voi kuunnella WikiPedian reaaliaikaisia päivityksiä – saa nähdä. Kesäkauteen joka tapauksessa siivittää mm. tämä duunikaverin bändin erinomainen kasarifiilistely.
1 comment