Kuukauden Digilluusio: Mitä Snapchatille tapahtuu vuonna 2016?

Snapchat kasvaa ja kypsyy vuonna 2016

Muutamassa sekunnissa tuhoutuvista video- ja kuvaviesteistään tunnettu Snapchat-mobiilisovellus oli yksi vuoden 2015 puhutuimmista sosiaalisen median palveluista. Omintakeinen näkökulma pikaviestintään ja mahdollisuus tavoittaa nuorta käyttäjäkuntaa ihastuttivat niin yksityiskäyttäjiä kuin brändejäkin.

Snapchatin eksotiikka tulee houkuttamaan lisää käyttäjiä. Suomessa käyttöaste on Tilastokeskuksen mukaan noin 8% koko väestöstä, mutta määrä voi hyvin jopa tuplaantua tulevan vuoden aikana.

Palvelu kasvattaa suosiotaan luonnollisesti myös kansainvälisesti. Kehitys asettaa paineita niin palvelulle itselleen kuin sen käyttäjille.

Snäppäämistä suunnitelmallisesti

Tällä hetkellä Snapchat on monille eräänlainen tajunnanvirran laboratorio, jossa julkaistaan satunnaisuuksia satunnaisella aikataululla. Sama pätee niin niin yksityiskäyttäjä- kuin brändipuolella: Snapchat on agendalla, mutta siellä toimitaan ilman agendaa.

Tässä ei ole mitään vikaa – itse asiassa kokeilunhalu on virkistävää Instagramin “täydellisten hetkien” jakamisen rinnalla – mutta yleistyvän käytön myötä Snapchat kokee samanlaisen evoluution kuin Facebook aikanaan: sisällöistä tulee hiotumpia, suunnitelmallisempia, konseptuaalisempia.

Palvelulle itselleen kypsyminen tarkoittaa monipuolisempia työkaluja sisällöntuotannon tueksi, kuten esimerkiksi uusia filttereitä tai ehkä laajempaa analytiikkaa.

Lisää Snapchat-mainontaa

Lokalisointi eli tuki eri kielille on myös potentiaalinen kehitysaskel, mutta todennäköisesti Snapchatille itselleen tärkeintä on ansaintamallinsa kehitys. Mainosmahdollisuudet laajenevat varmasti tulevan vuoden aikana. Siinä missä aiemmin mainonta oli erittäin kallista ja tarjolla vain muutamalle brändille, vuonna 2016 myös toimijat Yhdysvaltojen ulkopuolella pääsevät käsiksi uusiin luoviin ratkaisuihin kustannustehokkaammalla budjettihaarukalla.

Snapchat tuskin ratkaisee tulevia Yhdysvaltojen presidentinvaaleja, mutta voi antaa palvelun luontevasti omaksuville etulyöntiaseman kisassa – onhan palvelu ytimeltään suora linja käyttäjien välillä. Snapchat on jo satsannut poliittisen kentän kosiskeluun palkkaamalla uutistiimiinsä johtoon asiantuntijan CNN:ltä. Vaalien puinti Discover- ja Live-osioissa nostanee millenniaalien laahaavaa äänestysintoa.

Vaikka Snapchatin ROI onkin jokseenkin harmaalla alueella, Evan Spiegelin kipparoima palvelu jatkaa rahakkaiden sijoittajien houkuttamista. Niinpä sen tuskin tarvitsee alistua myymään itseään Facebookille tai muille “nettiajankäytön” pelaajille. Tämä ei tarkoita sitä, että Snapchat voisi jäädä lepäämään laakereilleen, vaan sen täytyy tehdä käytöstä ja sisällöntuotannosta entistä helpompaa ja hauskempaa. On vaikea hankkia partnereita, jos käyttäjät kääntyvät houkuttelevamman kilpailijan puoleen.

Suuri suomalainen Snapchat-ilmiö?

Vuonna 2015 nähtiin jo ensimmäiset katsaukset suosituimpiin suomalaisiin snäppääjiin. Nähtäväksi kuitenkin jää, paljastuuko palvelun suojista tekijä tai trendi, joka on todellinen koko kansan hitti. Kenties tuo ilmiö on sellainen, jonka ensiaskeleet early adopterit ovat jo nähneet: vertikaalivideon (ks. tämän some-videoita käsittelevän artikkelin #4) vakiintuminen yhdeksi tärkeimmistä nettisisältöformaateista. Kenties ilmiö on jotain muuta. Joka tapauksessa sen vaikutus kestää enemmän kuin 10 sekuntia.

Digilluusio some-asiantuntija
Digilluusio kiittää kuluneesta vuodesta ja odottaa jo vuotta 2016, jolloin luvassa on lisää digi-ilmiöiden ruodintaa ja some-markkinointivinkkejä. Huonoja vitsejä unohtamatta.

Easter Egg: Lisää digiennustuksia tarjoavat Kurio asiantuntijaraateineen, Fjord, Hootsuiten pomo, Activaten perustaja, Marketing Insider Group ja HurraaKerkko

 

4 comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.