Hurraakerkko.comin vuosi 2015 – In Memoriam

Katsaus Hurraakerkon vuoteen 2015.
HurraaKerkko Kerkko Laakso Suomen pitkäikäisimmät blogit
Aika verestää muistoja. 2015 oli Star Warsia ja somen uusilla aalloilla ratsastusta

State of the Blog Address

Bloggaaminen on ollut yksi rakkaimmista harrastuksistani jo monen vuoden ajan. Se on ainoa projekti, jossa nautin tunteesta, ettei se ole koskaan valmis tai täydellinen. Matka jatkuu myös tulevana vuonna, jona Hurraakerkko viettää 10-vuotisjuhliaan. Uuden vuoden aloitukseksi katsastetaan kuitenkin vielä menneeseen ja  taputellaan itseä selkään.

Vaikken taaskaan ehtinyt julkaisupuuhiin niin usein kuin olisin toivonut, takana on vuosi innostunutta bloggailua. Koska monien tekstien äärellä tuli vietettyä enemmän aikaa, kaikki julkaisut tuntuvat omasta mielestä olevan solidia tavaraa. 

Etenkin jokakuiset Digilluusio-artikkelit toivat aina mukanaan positiivisia pähkinöitä purtavaksi käsitellessään sosiaalisen median ajankohtaisia ilmiöitä. Tavallaan yllättäen monet Digilluusiot onnistuivat keskittymään samaan kattoteemaan: livestream-trendiin.

Satona on 32 artikkelia, joissa keskityttiin tuttuihin aiheisiin: sosiaalisen median uudet ilmiöt, elokuvat ja Kerava. Omia suosikkejani vuoden varrelta ovat mm. Top 10 kuolemaa Die Hardissa ja Miten puhua keravalaisuudesta. Digilluusio-artikkeleista voisin valita useamman onnistuneen, mutta erityisesti 5 tapaa optimoida video sosiaaliseen mediaan ja Mitä Snapchatille tapahtuu vuonna 2016? ovat lähellä sydäntä. Virallisen Kesäbiisin valinta tallentui vuosien haaveilun jälkeen videomuotoon.

Käyntejä sivustolla oli noin 13 000. Dyykkaus viimevuotisesta, mutta pidemmällä aikavälillä käyrä on selvästi nousussa (yay!).

Huvittavaa kyllä, vuoden luetuin artikkeli julkaistiin jo vuonna 2012. Oikea järjestys esittää Star Warsit omille lapsille ja monet muut Tähtien Sota -aiheiset artikkelit keräsivät paljon liikennettä, varmasti kiitos The Force Awakensin julkaisun. Se sopii hyvin blogimaailman George Lucasille, joka jatkuvasti muokkaa ja optimoi vanhoja teoksiaan. Suosittuja avainsanoja olivat myös mm. Kerava ja vanha klassikko chicken  cage of terror.

Teknisellä puolella tapahtuvat muutokset ovat aina omalla kohdalla merkittäviä tapahtumia (eli ne aiheuttavat merkittävän määrän harmaita hiuksia). Uusi hostaaja Siteground on osoittautunut luotettavaksi. Samalla tuli uudistettua sivuston visuaalinen ilme. Tämä taasen – kuten tulikin jo tavallaan mainittua – innosti vähitellen päivittämään vanhojen artikkelien kuvituksia ynnä muuta yhdenmukaisuuden vuoksi.

Odotan alkavaa vuotta erityisellä innolla, koska huhtikuussa vietetään Hurraakerkon 10-vuotissynttäreitä. Toivon tulevien kuukausien tuovan myös uusia some-ilmiöitä tutkittavaksi, vanhoja pop-kulttuurikummallisuuksia hutkittavaksi ja paljon videomuotoon tallennettavaa. Erityisesti toivon, että sivusto tarjoaa lukijoilleen viihdykettä, joka ilahduttaa, yllättää ja saa palaamaan Hurraakerkon pariin uudelleen.

nörttiblogi kiitos-kortti
Kiitos kaikille seuraajille vuodesta 2015!

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.