Mainettaan parempi maailmanpelastusoperaatio
Vaikka olen enemmän Star Wars -miehiä, on myös Star Trek -franchise lähellä scifi-fanin sydäntä.
Toisin kuin Tähtien Sodat ja J.J. Abramsin tehtailemat modernit rebootit, vanhoissa Star Trekeissä niin television kuin valkokankaan puolella luotettiin voimankäytön sijaan ennemmin älyyn. Universumi nähtiin kiehtovana mysteerinä, ei aivottomana taistelukenttänä.
Wrath of Khanissa ja muissa jatko-osissa on toki paljon toimintaakin, mutta etenkin ensimmäinen valkokangasseikkailu Star Trek – The Motion Picture nojaa pitkälti puhumiseen ja uusien ilmiöiden analysointiin ja filosofiseen ihmettelyyn.
Vuonna 1979 julkaistu, mestariohjaaja Robert Wisen luotsaama elokuva onkin hitaan temponsa vuoksi saanut lisänimen The Slow Motion Picture.
Myönnettäköön, että maine on ansaittu, kun elokuvan alkupuolella pyhitetään noin neljä minuuttia pelkän Enterprisen ulkokuoren ihailuun. Hitaus ei kuitenkaan tarkoita, että elokuva olisi automaattisesti huono. Päinvastoin, kyseessä on kenties sarjan “elokuvallisin” (the most cinematic) teos.
Star Trek -filmatisoinnin juoni
Amiraali Kirk palaa uudistetun Enterprise-aluksen kippariksi voimakenttämäisen avaruusaluksen uhatessa Maata.
Mukaansa kohtaamaan tuntematonta uhkaa Kirk saa kaikki alkuperäisen sarjan päätähdet Bonesista Uhuraan. Myös Spock palaa riveihin kiinnostuttuaan tuntemattomasta olennosta. Vulkaanivaistot ovat herkillä vaikka toisella puolen galaksia.
Merkittävässä roolissa ovat myös uudet tuttavuudet komentaja Decker ja kenties elokuvahistorian seksikkäin kaljupää, luutnantti Ilia.
Täysin remontoidun Enterprise-aluksen miehistön tehtävänä on tutkia V’Geriksi nimettyä olentoa ja estää sitä tuhoamasta ihmiskuntaa.
Juonta kuljetetaan eteenpäin kahdella tavalla: jauhamalla ehdan startrekmäistä tieteishöpinää tai ihmettelemällä ulkoavaruuden olennon olomuotoa. Lopulta paljastuu yllättävä yhteys V’Gerin ja Maan välillä.
Näemme useita sanattomia kohtauksia, joissa luotetaan vain päähenkilöiden reaktioihin. Näitä ottoja tarjotaan etenkin Enterprisen sukeltaessa V’Gerin sisään. Matka olennon syövereihin kestää ja kestää ja kestää, mutta Wisen ohjauksessa se tehdään jotenkin hypnoottisesti ja koko ajan jännitystä kasvattaen. Jerry Goldsmithin erinomainen score korostaa mysteerin tuntua.
Star Trekin filosofiset pohdinnat
Star Trek – The Motion Picture ei ole täydellinen. Vanhan jengin väliset kemiat lämpenevät yhtä hitaasti kuin elokuvan juoni aukeaa ja fokus on selkeästi Kirkin ja Spockin tekemisissä. Efektit ovat onnistuneet epätasaisesti: paikoin kuvasto on jopa näyttävämpää kuin Star Warsissa, paikoin mennään selkeästi kengännauhabudjetilla tuotetun b-leffan puolelle.
Epäkohdistaan huolimatta elokuva kätkee sisäänsä jotain kiehtovaa. Kantavia teemoja ovat ihmisen suhde koneeseen ja luomuksen suhde luojaansa. Rivien välistä löytyy Moby Dick -viittauksia ja vastauksen etsintää suureen kysymykseen: miksi kukaan meistä on täällä? Asenteeltaan Star Trek onkin enemmän velkaa Avaruusseikkailu 2001:lle kuin Tähtien Sodalle, jäämättä kuitenkaan yhtä vaikeaselkoiseksi.
Ensimmäiset kaksi Star Trek -elokuvaa ovat itse asiassa erinomainen parivaljakko. Kombona ne todistavat, miten avaruudesta löytää niin jännityksentäyteistä toimintaa kuin mahdollisuuden löytää sen, mikä tekee meistä inhimillisiä. Noviisin kannattaa kuitenkin ehkä aloittaa siitä kakkososasta.
Läheltä liippaa: Shatneroi vain jos osaat, Top 10 elokuvasäveltäjät, Guilty Pleasures: Mortal Kombat 1995