Kuukauden Digilluusio: Diegeettisen elokuvamusiikin kosto

Diegeettinen musiikki

Diegeettinen musiikki elää elokuvan maailman sisällä.

Esittelyssä lisää diegeettisiä helmiä

Elokuvien musiikilliset valinnat voidaan jakaa kahteen kategoriaan: diegeettiseen ja ekstradiegeettiseen.

Jälkimmäinen termi viittaa musiikkiin, joka elää elokuvan maailman ulkopuolella. Kun hahmo ei kuule John Williamsin tai muiden suosikkileffasäveltäjieni tuotantoa, on kyse ekstradiegeettisestä musiikista. Ekstradiegeettistä ääntä käytetään usein tukemaan tarinan emootioita – painottamaan tapahtumien tunnelmaa tai kuvastamaan hahmojen tunteita.

Ensimmäinen taas on etenkin moderneille elokuvantekijöille haaste. Diegeettinen musiikki on sellaista, jonka hahmo voi kuulla elokuvan maailman sisällä – esimerkiksi Bruce Willis kuuntelemassa The Statler Brothersia Quentin Tarantinon Pulp Fictionissa. Musiikkiesityksen ymppääminen juoneen voi olla vaikeaa, ellei kyseessä ole La La Landin kaltainen musikaali.

Digilluusio on käsitellyt elokuvien diegeesiä kerran jos toisenkin. Vuoden 2017 Film Februaryn lopuksi on siis syytä listata lisää ikimuistoisia diegeettisiä kohtauksia elokuvista.

Tango & Cash (1989): Teri Hatcherin rumpukabaree

Ennen Teräsmiehen tyttöystäväksi, Bond-tytöksi ja epätoivoiseksi kotirouvaksi ryhtymistä Teri Hatcher veti Kurt Russellille saman setin kuin Safri Duo -koe-esiintymisessään. Tango & Cash -elokuvan kohtaus nousi taannoin TOP 10 biisiä Stallone-elokuvista -listalle.

Ilmestyskirja. Nyt (1979): Rolling Stones

Elokuvan maineikkain kohtaus on varmasti hyökkäys, jonka aikana amerikkalaiset sotilaat paukuttavat klassista Valkyyrien ratsastusta. Sävellys on kuitenkin nykyään niin puhki kulutettu sotahullujen tunnusmusiikki, että kaivetaan esiin jotain hieman mielenkiintoisempaa. Radion ymppääminen kohtaukseen on helppo tapa saavuttaa diegeesi, mutta Ilmestyskirjassa Rolling Stonesin klassikko tuo tyylikkäästi esiin ryhmän jäsenten ja eri maiden kulttuurien välillä.

The Matrix Reloaded (2003): Reivit

Pienestä neronleimauksesta siirrytään isoon sekoiluun. Koneiden hirmuvaltaa vastaan taistelevat ihmiset päättävät, että paras tapa uhmata on järjestää hikiset, minuuttitolkulla jatkuvat luolabileet. Neo ja Trinity tajuavat idean hoopouden ja vetäytyvät kotibileisiin.

Paluu tulevaisuuteen (1985): Marty McFlyn kaikkea muuta kuin ajaton keikka

Aikamatkailuklassikon kohtauksessa tanssiaisyleisö on aluksi messissä Johnny B. Gooden kuullessaan, mutta kitararevittelyn alkaessa Michael J. Fox saa huomata olevansa soundillaan(kin) aikaansa edellä.

Big – isoksi yhdessä yössä (1988): Pianistit pelleilevät

Erinomaisen komediallisen suorituksen leffassa vetävä Tom Hanks ja grumpy old man -suosikkini Robert Loggia sattuvat törmäämään toisiinsa lelukaupassa ja intoutuvat kikkailemaan koskettimilla.

Road House (1989): Rockia ja kapakkatappeluita

Patrick Swayzen tähdittämä Road House on yksi suosikkitoimintaelokuvistani. Överiksi vedettyjä räjähdyksiä, jatkuvia kapakkatappeluita ja kliseisiä hahmoja – what’s not to like? Sokea rock-tähti Jeff Healey esittää räkälän house bandin johtajaa ja vetää leffan varrella useammankin komean rock-renkutuksen.

Haamujengi II (1989): Vapaudenpatsas inspiroi

Toisessa vuonna ’89 julkaistussa elokuvassa kritisoidaan New Yorkin saastaisuutta ja epäystävällistä väkeä. Niinpä sankareiden on pahan voimat voittaakseen herätettävä henkiin positiivisuuden symboli (jota ohjataan Nintendon ohjaimella!).

Veren vangit (1994): Hyytävä pianosonaatti

Interview with the Vampire on suosikkikauhuelokuviani. Se on melodramaattinen ja melankolinen näkemys vampyyrien sielunelämästä (oksymoroni, kenties?). Yksi lempikohtauksiani on Lestatin comeback sen jälkeen, kun kaverit ovat pettäneet hänet. Kappale, jota torahammas-Tomppa soittaa, on Franz Joseph Haydnin Adagio e Cantabile from Sonata 59 in E Flat Minor.

Terminator – tuhoaja (1984): Kissa ja hiiri -leikki Tech Noir -klubilla

Terminator-elokuvat tunnetaan ikonisesta tunnusmelodiastaan, mutta soundtrackeiltä löytyy paljon muutakin komeaa kuultavaa. Burnin’ in the Third Degree jää turhan vähälle huomiolle, kun rock-fanit yleensä hehkuttavat jatko-osan You Could Be Minea.

The Fifth Element (1997): Elektro-ooppera ulkoavaruudessa

Luc Bessonin scifi-seikkailu kestää aikaa, samoin kohtaus, jossa diiva Plavalaguna esittää kauniin klassisen aarian, joka yhdistyy lopuksi konebiittiin ja sarjaan sankaritar Leeloon taisteluliikkeitä.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984): Kaikkien aikojen viihdyttävin lounas?

Kuvaus Uunon urasta puolustusvoimissa saattaa olla elokuvasarjan paras. Uuno, Härski ja Sörsselssön ottavat lounaalla ilon irti, kun henkilökunta kertoo ulkoministeri Tuuran hoitavan kulut. Aterian yhteydessä nautitaan niin taikatempuista, stripteasesta – kuin Einin cameosta.

Keksitkö lisää tyylikkäitä tai tökeröitä diegeettisiä hetkiä elokuvista? Jaa kommenteissa!

Easter Egg: Blade Runner -jatko-osan ensi-ilta lähestyy. En kaivannut tarinalle jatkoa, mutta tiiserin perusteella uskallan odottaa elokuvaa varovaisen innokkaasti. Tears in the Rain taas on tyylikkäästi tuotettu fan fiction -lyhäri.

Posted by hurraakerkko

2 comments

[…] Päivitys: Aiheeseen palattiin vuoden 2017 Digilluusio-artikkelissa ’Diegeettisen elokuvamusiikin kosto’.  […]

[…] Päivitys: Aiheeseen palattiin vuoden 2017 Digilluusio-artikkelissa ’Diegeettisen elokuvamusiikin kosto’.  […]

Vastaa