Digilluusio

Analyysejä, ajankuvia ja ennusteita digitaalisesta teknologiasta.

Kuukauden Digilluusio: Aikamatkailua Lady Gagan kanssa (+video)

Kuukauden Digilluusio: Aikamatkailua Lady Gagan kanssa (+video)

Quantum Leap Butterfly Effect Terminator

Aikamatkailu on aina sinistä.

Aikamatkaaja, sinun on tunnustaminen väriä

Olen kirjoittanut kirjan siitä, tehnyt biisin siitä. Yksi lapsuuteni lempisarjoista kertoi siitä. Aikamatkailu ja Emmett Browninkin esittelemä aika-avaruus -jatkumon kanssa kikkailu on totisesti aina kiehtonut minua.

Aikamatkailumediaesityksissä yhdistyvät ainakin yleensä historiankirjat, psykologia, nippelitietous ja toisiaan seuraavien ongelmien fiksaaminen. Siitä vedämme yhtäläisyysmerkin suuriin seikkailuihin. Don Rosan kaikki aikamatkailusarjikset, Paluu Tulevaisuuteen -elokuvat, Pelastaja-tv-sarja, FEAR-pelien bullet time -efekti…Aikamatkailuteeman sävyttämiä hyviä mediatuotoksia voisin luetella vaikka kuinka.

Aikahyppy – Quantum Leap

Sub on tehnyt suurta kulttuurityötä uusiessaan Aikahyppy-sarjaa. Hyvin lämminhenkisen alkutunnarin ja kaiken huumorin jälkeen tarinat, joissa Sam Beckett muutti menneisyyden ihmiskohtaloita, muuttuivat koskettavammiksi ja synkemmiksi. Sarja päättyi joskus 90-luvun alkupuolella eeppiseen, filosofiseen, surumieliseen finaalijaksoon.

Sarja oli tosiaan lemppareitani aikanaan: sekoitus seikkailua, draamaa, hauskaa sanailua ja jännitystä. Toisinaan leikittelen ajatuksella sarjan ”jatkamisesta” elokuvana tai kirjana. Mitenköhän kirjaoikeuksia hankitaan rapakon takaa?

Back to the 80’s

Eräs musiikillinen ilmiö osaa aikamatkailun salat taiten: Lady Gaga tuntuu upottavan videoihinsa ja live-keikkoihinsa kasarivaikutteita niin, että ne samalla tuntuvat sekä retrolta että futuriselta. Lady Gaga on varmasti omaperäisimpiä artisteja tällä hetkellä, jos ei aina musiikillisesti niin ainakin imagon puolesta.

Seuraavassa videossa perehdytään Lady GaGan aikamatkailuun tarkemmin Bad Romance- ja Telephone-musiikkivideoiden kautta:

Eipä ole ysäriäkään Gaga-videoissa unohdettu: loistavassa LoveGame-videossa artisti nähdään paiskomassa auton konepellillä kuni Michael Jackson Black Or White -videossaan konsanaan.

Nohjoo, eipä jaaritella Gagasta enempää. Menee liikaa aikaa.

Time is relative, aika on sukulainen

Miksiköhän aikamatkailu on elokuvissa aina sinistä? Ehkä värivalinta rinnastuu teknologiaan ja sähköön – tai sitten siihen, miten aikamatkaajat oikeastaan aina pyrkivät korjaamaan vääryyksiään: ehkä he lähtevät matkaan, koska ovat fiilikseltään blue.

Uskon ajan ja onnellisen elämän kytkeytyvän tiiviisti toisiinsa. Jos ei varaa aikaa sille, mikä itselle on tärkeintä, voiko elämäänsä olla tyytyväinen? Olen aina ollut tarkka, välillä turhankin tarkka, arkeni aikatauluttamisesta. En sentään niin, että ”jahas, kello on 13.20, aika pitää hauskaa”, mutta pyrin siihen, ettei mitään ole liikaa tai liian vähän. Kun intressejä on paljon, pitää osata keksiä aikaa.

Katson kelloa ja huomaan, että nyt tosiaan on aika lopetella tätä Digilluusiota. Tempus irreparabile fugit ja niin edespäin.

Easter Egg: Euroviisuissa saatiin tervetullutta vaihtelua, kun Saksa hoiti homman kotiin. Ei kylläkään mun lemppari ollut, mutta kerrankin maa sai viisugloriaa oikein kunnolla. Itselleni Kreikka oli sydäntä lähinnä, Islantikin oli jees – ja joku tuossa Azerbaizhanissakin iski (eläytymisestä kuitenkin zeropuäng).

Posted by hurraakerkko in Digilluusio, 2 comments
Kuukauden Digilluusio: My Life OST – Elämäni Soundtrack

Kuukauden Digilluusio: My Life OST – Elämäni Soundtrack

Soundtrack OST HurraaKerkko Digilluusio

Elämässä pitää olla rytmiä.

Musiikkia kuin elokuvassa

Nyt on valmista – olen valmistunut medianomiksi Metropoliasta. Paperit kourassa on helppo laittaa The Beatnutsin Se Acabo (It’s Over) soimaan. Lopputekstit pyörimään.

Musiikki on aina ollut suuri osa elämääni. Jos en ole itse ollut sorvin äärellä, kuuntelen milloin mitäkin ja todella usein, ja monasti olen huomannut tiettyjen biisien kytkeytyvän tiettyihin tapahtumiin ja aikakausiin. Biisit alkavat tihkua nostalgiaa, kun vuosienkin jälkeen huomaa muistelevansa jotain tiettyä asiaa sattumalta kuulemansa musiikin tahtiin.

Joskus ilmiö tuo tiettyä eeppisyyttä arkisiinkin hetkiin, toisinaan mielleyhtymä saattaa pilata koko kappaleen. Esimerkiksi erään suhteen päättyminen ei harmittanut niin paljon kuin se, että viimeisiä keskusteluja käytäessä taustalla soi Enigman Gravity Of Love. En voinut kuunnella biisiä vuosiin.

Useimmiten kappaleet yhdistyvät elämänmuutoksiin. The Beatnutsin kappale saa kunnian olla valmistumiseni theme song – otsikko sopii, ja olihan sama biisi aikanaan MediaPosse-ohjelmanikin viimeinen veto. TV-chatistä lähtiessäni kestokuuntelussa oli Mirahin The Garden ja Martin O’Donnellin ja Michael Salvatorin High Charity. 

Eräässä tapauksessa minulle ehti kasaantua jopa oma vakituinen soittolista. Pelatessa GTA-pelejä kuuntelin aina muun muassa näitä Xboxille lataamiani biisejä:

  • Santa Esmeralda: Don’t Let Me Be Misunderstood
  • The Roots: Don’t Say Nuthin’
  • Kool & The Gang: Jungle Boogie
  • Tomoyasu Hotei: Battle Without Honor Or Humanity
  • The Jackson 5: Blame It On The Boogie
  • Infernal: Keen On Disco
  • The Killers: Somebody Told Me

Jääköön listaus kuitenkin tällä haavaa pintaraapaisuksi – skippaan suuren määrän Quentin Tarantinon leffoissa kuultuja biisejä. Albumirintamalla Tarantino-leffojen soundtrackit ovat aina rautaa: Kill Bill vol. 1 ja Pulp Fiction ovat täynnä hyvää settiä. PÄIVITYS 07/2016: Lue lisää Tarantinon musiikkivalinnoista artikkelissa Anakronistinen musiikki Quentin Tarantinon elokuvissa.

Klassisen puolelle ajavat ääniraitakokoelmat ovat myös erittäin lähellä sydäntä. Lämpimimpiä muistoja herättää tietysti Tähtien Sotien musiikki, mutta pakko myöntää sävelmien toimivan paremmin itse elokuvia katsoessa, ei levyltä kuunneltuna. Batman Beginsin ja Passion Of The Christin soundtrackit taas toimivat kiitettävästi myös omillaan, sillä musiikin tunnelma ei vaihtele yhtä rivakasti.

Kiitos teknologian mahdollistaman tuunauksen, monilla läheisillä on myös omat soittoäänitunnarinsa kännykässä. Vaimo soittaa MC Solaarin La Belle et Le Bad Boyn tahtiin, äiti Linkin Parkin ja Jay-Z:n Numb/Encoren, isä Nimeni On Trinity –leffan tunnarin ja sisko edellä mainitun Santa Esmeraldan tahtiin. Näitä biisejä koneella kuunnellessa mielleyhtymät alkavat hyppiä silmille ja käsi etsiytyy kännykälle.

Haastan kaikki miettimään oman elämänsä tunnareita. Niitä ei ole yksi, vaan monta.

Hmm…Oliko vielä jotain muuta aiheeseen liittyvää. Ei kai. Se Acabo.

Easter Egg: Radio Reaktori pyörii vielä muutaman viikon. Ollut hyvää settiä. Suosittelen esim. Hikipajaa.

Posted by hurraakerkko in Digilluusio, 1 comment

Kuukauden Digilluusio: Mo-Fo

PÄIVITYS 4/2013: Aihetta jatketaan tässä Digilluusio-artikkelissa

Viime kuukausina olen hyvinkin innokkaasti inspiroitunut napsimaan valokuvia kännykkäkamerallani. Aavistuksen olen kökkökameralle ja mobiilifotoilulle jopa faniutunut, vaikka järjestelmäkameran omistaja olenkin.

Kännykkä kameroineen on Nokian malli parin vuoden takaa. Kamera on teholtaan 3,2 megapikseliä, eli kännykameroiden kärkipäätä ainakin tuohon aikaan. Salama löytyy, ja videota voi tietysti myös tallentaa. Hieman poikkeuksellisesti oletusarvona on ottaa vaakakuva pystykuvan sijaan. Mennään siis vähän peruskameran tyylillä.

Tekninen laatu on tosiaan useimmiten aika heikkoa. Kuva on rakeista etenkin zoomatessa, jolloin kohde muuttuu pikselimössöksi. Rasittavinta kännykkäkamerassani on kuitenkin viive tai paremminkin viiveet. Kuva ei napsahda heti nappulasta painaessa vaan vasta yhden tai kahden sekunnin päästä. Lopputuloksen näkemistä ruudulla saa myös odottaa kivan tovin, kun masiina prosessoi tiedon kuvaksi.

Spontaanius ja tehokkuus on kaukana. Salama räiskähtää, ihmiskohteen silmät menevät kiinni ja kuva on nopeasti pilalla. Valovoima on myös asiansa. Salama ei kanna kauas eikä kamera kerää valoa hääppöisesti, joten ulkokuvista tulee helposti pimeitä.

Palataanpa zoomiin. Se on digitaalinen optisen sijaan. Kamera siis periaatteessa laskee zoomin tietokonemaisesti – toisin kuin “oikeissa” kameroissa, joissa zoomatessa putki, objektiivi liikkuu lähemmäs tai kauemmas kohteesta.

Kännykameran objektiivi antaa lähtökohtaisesti hyvin laajan kuvan. Kohde näkyy kaukana, vaikka fyysistä etäisyyttä olisi vain metri. Digitaalinen zoom aiheuttaa helposti niin sanottua kohinaa, jota hyvä digipokkari tai järkkäri ei aiheuta. Yllä olevassa kuvassa ei näy rakeita, vaikka otin järkkäristä salamavalon pois. Kännykameran zoom vaikuttaa kuvan tiedostokokoon: mitä enemmän zoomaa, sitä pienempi kuva on pikseleiltään.

The SaintO Holy LightGravel Pit

Etujakin kuitenkin löytyy. Edellä mainittu viive poikii toisinaan mageita valo- ja sade-efektejä. Teknisistä puutteista huolimatta on kätevää, että kamera on aina mukana viemättä hirveästi tilaa. Raakakuvatkin ovat hyvänkokoisia tällä palstalla käytettäviksi, ja vähän photaamalla värisävyt saa kiitettävästi esiin.

Tottakai perheen ykköskamerana on edelleen Canonin digijärjestelmäkamera. Jaksan edelleen unelmoida uuden objektiivin hankkimisesta. Nykyinen 18-55 mm zoomobjektiivi kelpaa loistavasti kotihommiin, mutta aika ajoin, etenkin kodin ulkopuolella kameroidessa kaipaisi 17-300 mm “putkea”. Hintahan tuossa on ongelmana, opintotukea en voi kamerajuttuihin satsata.

EasterEgg: Kevään Euroviisu-kisaajia voi tsekata viralliselta YouTube-profiilisivulta. Azerbaidzan ja Kroatia kuulostivat aika hyvältä, Espanjakin saattaa pärjätä.

Posted by hurraakerkko in Digilluusio, 2 comments