Pieni Suuri Kaupunki

Havaintoja parjatun Keravan kaupungin todellisesta arjesta, kaikkine ihanuuksineen ja outouksineen.

Kerava eKr.

Kerava eKr.

Kerava historia radanvarsi

Kerava on kuin anti-Atlantis, joka nousi meren syvyyksistä käsityöläisten keitaaksi.

Miten Keravasta tuli Kerava?

Viikko sitten sivusin Keravan historiaa aavistuksen verran, joten ajattelin tällä kertaa käsitellä kaupungin syntytarinaa tarkemmin.

Keravan alueella on ollut ihmisiä jo noin 7000 vuotta ennen modernin ajanlaskun alkua. Tuolloin alue oli muinaisen Ancylusjärven rannikkoa. Jääkauden väistyessä Ancylusjärvi peitti vielä Suomen ja Ruotsin nykyiset rannikot.

Merenranta-asuinpaikka oli valittu metsästys- ja kalanpyyntimahdollisuuksien vuoksi. Lapilan Pisinmäeltä on löytynyt Keski-Uudenmaan merkittävin kivikautinen jäännös – luita ja nuolenkärkiä ajalta 6300-5500 eKr. Aineiston mukaan metsästettiin majavia, susia, norppaa ja haukea. Majavaa pyydystettiin varmaankin sekä maukkaan lihan että turkin takia. Norppa oli tärkein riistaeläin, sillä siitä saatiin kaikkea: lihaa, traania lamppuihin ja nahkoja.

Maanviljely oli vielä täysin tuntematon asia eikä saviastioita osattu valmistaa. Asuntona oli kevytrakenteinen tuohella tai nahoilla katettu kota.

Keravan ilmestymistä meren kuohuista juhlistamaan Lapilaan on pystytetty muistomerkki, mutta sen löytäminen on tätä nykyä lähes yhtä vaikeaa kuin edellä mainittujen nuolenpäiden bongaaminen. Rispektiä Ancylusjärvelle, ei kaupunkihuollolle.

Kerava Lapila Ancylusjärvi

Ancylusjärven muistomerkki Lapilassa. Tällä reissulla en piskuista merkkiä löytänyt, oli heinikkoon hautautunut vallan.

1500-luvulla Keravalla asui arviolta vain 160 ihmistä. Hämäläisen eräkauden jälkeen Kerava oli vuoteen 1862 rautatien tuloon saakka selkeästi maalaisyhteisö ja rautatien rakentamisen aikoihin Keravan alueella oli noin 450 asukasta.

Junaliikenne Helsinki-Hämeenlinna-radalla alkoi vuonna 1862. Rautatie toi mukanaan paljon teollisuutta, ja Kerava tunnettiinkin pitkään erityisesti puuseppien paikkakuntana: 1900-luvun alussa keskustaan rakennettu Keravan Puusepäntehdas oli aikoinaan Suomen suurin ja tunnetuin julkisten tilojen kalustaja. Sinikultainen vaakunamme ”nikkarinkruunuineen” on hatunnosto tälle Keravan kehitykselle tärkeälle teollisuudenhaaralle.

Käsityöläis- ja kulttuuriperintö elää Keravalla yhä, vaikka kaupungin syntytarina monille hämärän peitossa onkin. Niin monen polven keravalaisille kuin uusasukkaillekin olisi siis sukellus historiaan paikallaan.

Kuin tarunhohtoisen Atlantiksen peilikuva, pieni suuri kaupunkimme nousi aikanaan meren syvyyksistä. Paljon on historiaa tutkittu, mutta mitä aarteita mahtaakaan Kerava vielä kätkeä maaperässsään? Erään teorian mukaan Kalevalan tapahtumat sijoittuvat Pohjanlahdelle, toisen mukaan taas huomattavasti etelämpään. Kuljetettiinko Sampoa Pohjolasta kohti Väinölää Ancylus-järveä pitkin? Ehkä – onhan Keravallakin Sampola ja Kalevakin. Olemmeko olleet sokeita paikkakuntamme mahtaville taikavoimille?

Okei, tuskin. Tuo Kalevala-höpötys oli aika lailla kukkua. Mutta toisaalta, sijaitsevathan Jeesuksenkin suvun jäänteet Louvressa, jos Dan Brownia on uskominen. Ehkä eräs Sampolan tunnelissa sijaitseva taideteos onkin osa Sampoa itseään…

Posted by hurraakerkko in Pieni Suuri Kaupunki, 0 comments
Keravan lähiössä kaivataan jengitoimintaa – tai sitten ei

Keravan lähiössä kaivataan jengitoimintaa – tai sitten ei

Kerava asuminen

Keravan keskustan rumat ankanpoikaset kaipaisivat pintaremonttia.

Kesä Keravan lähiössä

Kevään taittuessa kesäksi Kerava, tuo kohuttu pieni suuri kaupunki, muuttuu kuin taikaiskusta puolikuolleesta tuppukylästä kuhisevaksi auringonpaisteiseksi keitaaksi.

Talvisaikaan kaupungin keskustassa hiipuu viimeinenkin elonmerkki iltapäivän kello kahteen mennessä, kun taas kesällä meininkiä on kaupungilla aamusta iltahämärille asti. Ja miten vehreää kaikkialla onkaan!

Kerava on oikeasti viihtyisä kesäkaupunki, muttei kuitenkaan toimi hyvänä kesälomakaupunkina – se on liian lähellä pääkaupunkia soveltuakseen ”kesäloman kunniaksi maalla mökkeilyyn”.

Ollakseen pieni kaupunki Kerava jakautuu tehokkaan moneen kaupunginosaan. On Kurkelat ja Kalevat ja muut. Viimeisen villin tusinan vuoden aikana koko kaupunki on katukuvaltaan muuttunut paljon modernimpaan ja viihtyisämpään suuntaan – jopa niin, että syntynyt kokonaan uusia kaupunginosia ja lähiöitä.

Tiettyjen alueiden stereotypiat kuitenkin säilyvät muutoksista huolimatta. Keskusta on tietenkin kaupungin sydän, joka ylpeilee tiettävästi Suomen pisimmän kävelykadun tittelillään.

Kävelykatu rakennettiin joskus ennen 90-luvun puoltaväliä. Muistan edelleen rakennustyöt, joiden myötä keskustan läpi kulkenut autotie haudattiin. Siitä on edelleen nähtävissä jäänteitä Prisman edustalla, jossa kadun poikki kulkee edelleen vanha autotien kanttari.

Juna-asema on säilytetty alkuperäismallillaan jo vuosikymmeniä. Renoveerattu se toki on, mutta asema on yksi harvoista Keravan maamerkeistä, joka ansaitsee säilyttää mallinsa. Kuva 1950-luvulta.

Kävelytien jälkeen keskustan katukuvassa ei ole vastaavaa mullistusta nähty. Toki Aurinkomäkeä on rempattu, tavaratalot  ovat laajentuneet ja niin edespäin. Aleksintori, kaupungintalo, vanha Kesportin kiinteistö ja moni muu keskustan maamerkki jatkaa kuitenkin ”vanhassa ajassa” elämistä. Kävelykadun reunamilla tapahtuu ja kasvaa uutta, mutta itse keskustan sydän kaipaisi elvytystoimenpiteitä.

Kuten itse paikkakunta, Keravan kaupunginosat ladotaan helposti alueellisten stereotypioiden alle: Kaleva on rivareiden ja lapsiperheiden luvattu maa, Sompio on high societylle, viereinen Kilta on taas ghettoa. Sorsakorpi on… liian kaukana.

Haluaisin tietää, mistä Killan ghetto-maine on tarkalleen peräisin. Etenkin Kankurinpolulla sijaitseva kerrostaloklusteri Kievari-räkälöineen on huonossa maineessa. Muutamassakin asunnossa käyneenä olen kuitenkin huomannut, että kauneus voi olla sisäistäkin. Ehkä stigma johtuu alueelle ”sijoitetuista” ulkomaalaisasukkaista (näin ainakin eräs tuttu joskus arvioi). Mene tiedä.

Kaverin kanssa joskus pohdittiin, että jos Jenkeillä on Eastside ja Westside…

Sitten on kaksi monelle mystistä aluetta: Ylikerava ja Alikerava. Mitä ne ovat? ”Keskiajalle asti Kerava oli erämaata, kunnes Keravanjoen varteen syntyi kaksi kylää, Ylikerava ja Alikerava”, Wikipedia taustoittaa. Nykynuorelle alueet jakautuvat junaradan eri puolille – Ylikerava on Prismalta keskustan suuntaan, Alikerava radanvarren Alepan kulmalta Jaakkolan suuntaan.

Itselleni Alikerava tarkoittaa taloa, jonka isovanhempani rakensivat. Parintuhannen neliön tontilla vaklattiin Vaaria ruohikolla ryömien ja piilotettiin vuosikausiksi piiloon jääneitä viestilappuja seinien listojen väliin. Myöhemmin autioituneessa talossa on vietetty useammatkin nuorisobileet, ja sittemmin talossa on asustanut niin Äiti kuin siskokin.

Onko Keravalla rikollisuutta?

Sanovat, että Kerava on varsinainen rikollisten pesä. Eräs päihdevalistusta pitänyt poliisi esitelmöi, että Kerava on toiseksi helpoin kaupunki saada huumeita käsiinsä – päihteitä on kourassa alta kahden minuutin, kun junasta astuu ulos. Muka. Ehkä sitten, mutta kohta 20 vuotta täällä asuttuani ei minulle ole vieläkään pössyteltävää tai piikkiä tarjottu.

…Keravalla jengit jakautuvat Ylikeravaan ja Alikeravaan. Tai sitten ei.

Rikollisuutta täällä varmasti on, no doubt about it. Arjessa se jää kuitenkin yleensä piiloon (jos unohdetaan suuremmat mediaspektaakkelit), eikä Kerava tunnu yhtään pääkaupunkia turvattomammalta – kenties jopa toisinpäin. Rikollinen maine on muutamasta kohutapauksesta huolimatta ylimitoitettu, ja johtunee osaltaan myös Keravan pienestä väkiluvusta (pienessä kaupungissa pienikin määrä rikoksia vaikuttaa suurelta luvulta).

Keravalla ei kuitenkaan tunnu olevan samanlaista jengikulttuuria kuin Jenkkilässä tai Ruotsin puolella: ei eri värejä tunnustavia gangstoja, jotka häiriköitsisivät lähiön arkea. Niin kovin usein olen haaveillut GTA-tyylisen Kerava-videopelin suunnittelusta, mutta näillä näkymin sen kummempia jengisotia ei saataisi juoneen mukaan. Minipelinä voisi ajaa p***urallia vanhalta torilta juna-aseman bussilaitureiden mutkaan ja takaisin.

Oma taipaleeni Keravalla jatkuu keskustan vuosien jälkeen Kurkelaan, johon muutto koittaa muutaman viikon päästä. Vaikka nykyasuntomme on lähellä kauppoja, juna-asemaa ja palveluita, olen iloinen päästessäni perheeni kanssa muihin maisemiin. Olen kuitenkin asunut tässä pihassa jonkun 16 vuotta keravalaisuudestani.

Pian olenkin peruskeravalainen isukki, jonka naapurissa treenaa yksi paikallisen nappulaliigan kärkijoukkueista. Eri kaupunginosiin sijoittuvat futisjoukkueet ovatkin lähin jengitoimintaan verrattava ilmiö tässä kaupungissa.

Cripsejä, Hell’s Angelsejä ja muita jengejä odotellessa päätän tämän kirjoituksen täältä tähän. Kerava-aihe jatkunee blogissa lähikuukausina, joten lisää kiertelyä pienessä suuressa kaupungissa on luvassa vastakin.

Posted by hurraakerkko in Pieni Suuri Kaupunki, 1 comment
Vierailla Vesillä (eli kokemuksia karibialaisista merirosvoista keravalaisessa leffateatterissa)

Vierailla Vesillä (eli kokemuksia karibialaisista merirosvoista keravalaisessa leffateatterissa)

Lauantai, jona viimein astun niin tutulle mutta samalla niin vieraalle maaperälle.

Vierailla vesillä Johnny Depp arvostelu

Avast ye! This movie be rated Arrrr!

Raotan Nikkarin lukion pääovea ja astun koulun auditoriossa toimivaan elokuvateatteriin – vuosikymmenten jälkeen ensimmäiseen Keravalla toimivaan ihkaoikeaan elokuvateatteriin. Bio Mathilda on avannut ovensa jo vuosi sitten, mutta vasta nyt seison jonottamassa lipunmyynnissä.

Tunnelma tihkuu jännitystä; tiedän, että seurueen valitsema elokuva tulee olemaan kökkö; olen täysremontin jälkeen ensi kertaa koulussa, jossa opiskelin kuusi vuotta; ja tosiaan kaiken lisäksi olen elokuvateatterissa KERAVALLA! Uskomatonta! Istuminen teatterisalissa nostattaa varmasti samoja tunteita kuin 1800-luvun ihmisillä oli katsoessa ensimmäisiä eläviä kuvia. Mitä edistyksellistä pioneerityötä olemmekaan todistamassa!

Old School vs. New School

Noh, muutamia kummallisuuksiakin tästä viihdemedian uudisraivaajasta löytyy. Lipunmyyntikojun ohjelmistossa lukee, että elokuvan nimi on Pirates OFF the Caribbean. Saliin päästessämme näen pikkutytön kiikuttavan leffateatteriin kassillisen mäkkisafkaa ilman, että kukaan siitä valittaisi. Miten outoa, mutta samalla niin mahtavaa.

Vuoden 2002 abiturientoinnin jälkeen ei ole Nikkarin lukiossa tarvinnnut vierailla. Muutama vuosi sitten tämä vanhanaikaisen näköinen, huonosti ilmastoitu lautalaatikko ajettiin liki totaalisesti maan tasalle. Täydellisen remontin jälkeen rakennus on vihdoin edustuskelpoinen ja moderni oppilaitos, jonka tyyli pokkaa vielä asiallisesti vanhan Nikkarin suuntaan. Alma materimme nousee tuhkasta kuin Feeniks-lintu, ja Nikkarin henki puhaltelee jälleen.

Meneepä korkealentoiseksi. Mutta rehellisesti on pakko sanoa, että Nikkari on rempattu ihan kunnioitettavaksi laitokseksi. Sininen ulkokuori on nyt punainen, uusi pääovi on tyylikäs muttei hyppää silmille. Lähes kaikkia ulottuvuuksia on laajennettu ylös- tai ulospäin. Vanhaan ruokalaan sataa aurinkoa rakennuksen päälle laskeutuneen toisen kerroksen isoista ikkunoista. On uusia luokkia ja kaappeja ja avarampia tilaratkaisuja.

Näkymä kokonaan uudesta toisesta kerroksesta ruokalaan. Good For Spitting.

Siinä mielessä on pettymys astua teatterisaliin eli koulun auditorioon, joka on about täysin samanlainen kuin silloin aiemminkin. Onko sali ollut niin tyylikäs tai paikallishistoriallisesti merkittävä, että se on haluttu säilyttää kaikessa loistossaan sellaisenaan?

Vierailla Vesillä eli On Stranger Tides on Pirates Of The Caribbean -merirosvoseikkailujen neljäs osa. Olen siis heti varautunut ei-niin-laadukkaaseen elokuvakokemukseen, sillä tarjolla on jo lähtökohtaisesti kaksi miinusta: nelososat harvoin onnistuvat ylittämään alkuperäisiä trilogioita, enkä ole koskaan ollut Pirates-fani.

Ykkösen kävin aikanaan katsomassa ihan teatterissa asti. Petyin leffaan, vaikka jo trailerin perusteella rima oli matalalla. Kakkosta tuli joskus aloitettua, mutta vartin jälkeen oli pakko lopettaa törttöyden takia. Nelosen ympäripyöreästä otsakkeestakin jo tietää, ettei älyn riemuvoittoa ole nytkään syytä odottaa.

Ihmettelen, miksi Johnny Depp jaksaa vääntäytyä kapteeni Jack Sparrown rooliin jo neljättä kertaa. Olen aina pitänyt häntä näyttelijänä, joka tarkkaan valikoi leffansa niiden taiteellisuuden ja valtavirtaa välttävän tunnelman mukaan – mutta tässä se heiluttelee miekkaansa Disney-hömpässä jo kolmannessa jatko-osassa. Onko Johnny myynyt itsensä kaupallisuudelle?

Näiden hahmojen välinen suhde jää kyllä vähän hämärän peittoon. Kumpi lopulta tykkää kummasta?

Tällä kertaa piraattiporukat kamppailevat Nuoruuden Lähteen löytämisestä. Luvassa liukuhihnaäksöniä, ontuvia vitsejä, komeaa merellistä kuvastoa ja hassunkurista vanhan englannin puhumista merkkariaksentilla.

Toki elokuva on vauhdikas ja siinä mielessä jotenkin viihdyttävä. Se ei vaan sykähdytä tai kosketa millään tasolla. Päähahmotkin ovat ohkaisia, mutta muutenkin leffa vilisee tarpeettomilta tuntuvia ”gimmick-hahmoja”, joiden tarkoitus on vaan vähän sanoa jotain tai tarjota jotain muuta erityistä (esim. harvinaisen eläväiset zombiet, Sparrown isän ilmestyminen). Vitsit eivät ole hauskoja, ja niitä heikentää entisestään takanani istuva kymmenvuotias poika, joka nauraa höröttää joka kerta höhö-höhö, kun kapteeni Jack Sparrow avaa suunsa ja syö sämpylää.

Yksi vitsi on kuitenkin erinomaisen oivaltava, ja pelkästään tämän yhden sanaleikin ansiosta elokuva nousee pari pykälää Rispektin asteikolla. Etenkin tykkään siitä, ettei vitsiä kunnolla suomenneta tekstityksissä, jolloin pikkutuhmuus jää pienemmän porukan tajuttavaksi. Eräässä kohtauksessa seurueen mukana kulkeva lähetyssaarnaaja ehdottaa jotain. Jack Sparrow kannattaa ehdotusta sanomalla: ”I support the missionary’s position.” Big Up!

Toki elokuvassa on muutakin hyvää, onhan mukana Deppin ohella aikaskuuma Penelope Cruz ja ikiviileä Ian McShane. Legendaarista Lovejoyta aikanaan esittänyt McShane ei tosin pääse oikeuksiinsa tässä pinnallisessa seikkailussa (eikä kyllä Cruzkaan mitään unohtumatonta tarjoa). Loppua kohden tarina alkaa saada vivahteita kolmannesta Indiana Jonesista. Sivuhahmomerkkarien puheenparsi huvittaa tyylillään: ”Where be me mateys, arr?”

Lovejoyn ilmiselvä 3D-kikka.

Hans Zimmerin musiikit ovat takuuvarmalla taidolla tehtyä täyttä tavaraa: merkkariseikkailuun sopivaa ylipaisuvaista hehkutusta, joka on kuitenkin kepeää verrattuna viimekesäisen Inceptionin painajaistunnelmiin.

Alun perin Pirates 4 on tarkoitettu 3D:nä katsottavaksi, ja sen kyllä huomaa teatterissa, jossa leffa katsotaan perinteisellä tekniikalla ilman syvyysvaikutelmaa. Esimerkiksi leikkaustahti on toimintakohtauksissa hitaampaa. Ohuehko juoni vihjaa siitä, että ennen varsinaista käsikirjoittamista on ensin päätetty tehdä takuuvarma 3D-hitti, jossa efektointi on se juttu.

2D:nä ei sitten tarvitse paljoakaan ällistellä, vaikka tehosteissa muutenkin ihan passelia viritystä löytyy. Kalastelen kohtia, joissa on selvästi haluttu keitrata 3D-vaikutelmaa. Ilmiselviä tuntuu olevan yllättävän vähän, onkohan niitä kuinka paljon oikeasti? 3D:nä leffa tarjoaisi joka tapauksessa enemmän, olenhan nähnyt leffan kolmiulotteisen trailerin jo kuukausia sitten.

En kuitenkaan voi syyttää elokuvantekijöitä pettymyksen tuottamisesta, olinhan jo lähtökohtaisesti skeptinen koko pätkän suhteen. Ja olkoon elokuva mitä on, olen saanut katsoa sen naapurissa sijaitsevassa aidosti keravalaisessa elokuvateatterissa!

Posted by hurraakerkko in Culture Vulture, Pieni Suuri Kaupunki, 1 comment