Love’s Apprentice – uusi biisi julki!

Esittelyssä uusin biisini Love’s Apprentice

Vaput oli ja meni, oltiin Marian kanssa Kinossa kahdestaan, joskin tuli tietysti törmättyä kaikenlaisiin kavereihin.

Saatiin kaikenlaista kehua, kun ollaan niin “komea pari” ja Maria on hyvännäköinen. Pe-iltanakin käveltiin Arskalla ja joku äijä sanoi meille, että “söpöö”. No mut niinhän me ollaankin. Sain Villeltä ja Fabiolta vapputoivotuksia, näin vanhan tutun Siirin yhtäkkiä Kinossa. No olihan siellä muitakin, mm. Öhbergin Pasi repeytyneine farkkuineen.

OK ilta oli, yllätyksiäkin mahtui matkan varrelle ja muuta ihme menoa. Hyvä DJ siellä oli, tai varmaankin se vakkariämmykkä, mutta musiikki tuntui kulkevan jotenkin harvinaisen hyvin biisistä toiseen.

Uusi biisi!

Mä harrastan intohimoisesti pianonsoittoa, ja olen ysiltä asti tehnyt omia biisejä, joita on kasaantunut nyt semmoiset n. 45 kappaletta, pois lukien kaikki sample-biisit, joiden päälle on sitten kehitellyt laulumelodiat ja sanat.

Aina kun saan biisin valmiiksi, kirjoitan siitä muistiinpanomerkinnät yhteen vihkoon, jotta sitten muistaisin myöhemmin, että mitä olen biisillä hakenut ja mitä sanat ja melodia merkitsevät. Tämän vuoden puolella olen ehtinyt hioa valmiiksi vaivaiset kaksi biisiä, mutta yleensäkin olen keväisin vähän vähemmän sävellystuulella.

Anyway, ajattelin, että voisin nyt raottaa uusimman biisini muistiinpanoja ainakin pääpiirteittäin.

Biisin nimi on Love’s Apprentice, ja se on omistettu Marialle. Biisiä on vähän outo kuvailla sanoin, kun harvempi on sävelmää päässyt kuuntelemaan. Mutta saattepa ehkä kuvaa mun muistiinpanomerkintätavasta.

Love’s Apprentice

She met my gaze from across the room

Tried to warn me she’d be my doom

That I would find out really soon

How after all the lies she’s been told

Her love has grown forever cold

How her heart is far from one of gold

But I know she will be worth waiting for

And I know she will be worth fighting for

(I know)

She will learn to love

She will learn to love

She will learn love

When I tell her I’m so in love

She became the light of my life

She became the star in my sky

She became my reason why

I’m hoping that one day she will find

One day she’ll give in, change her mind

Maybe she will learn to love me right

And her heart will start pounding once again

Maybe she will understand

(I hope)

She will learn to love…

I will be waiting when she

Gives into the feeling (I know)

She will learn to love…

Lyrics by Kerkko Laakso

Biisi valmistui virallisesti maaliskuun lopulla parin kolmen viikon huhkimisen jälkeen. Tavoitteena oli heti alusta lähtien tehdä Marialle oma biisi. Seireeni oli itse toivonut, että säveltäisin hänelle. Tartuin toimeen, vaikken yleensä tee toivebiisejä, vaan annan aiheiden muhia – biisit ja etenkin sanat yleensä “kasvavat” niiksi, mitä ne lopulta ovat.

Yleensä kaikki tekemäni rakkausbiisit kertovat lisäksi onnettomasta rakkaudesta ja surusta. Mutta sainpas tehtyä (hvetin aggressiiivisen rock-melodian puitteissa) onnelliset sanoitukset.

Koko biisi toimii tosi hyvin ja vedän tätä aika mielelläni. Melodia on tosiaan poikkeuksellisen rosoinen ja etenkin tokan kertsin jälkeinen ehkäpä hieman Nightwish-henkinen instrumentaaliosuus on aika poikkeuksellisen äkäinen mun tyylille.

Alun perin jännäsin vastaanoton lisäksi sitä, miten biisin eri osat toimivat yhdessä. Oli kyseessä balladi tai menobiisi, haluan melodian rullaavan sujuvasti.

Biisi muutti monasti muotoaan pienten nyanssien kautta, kun viilailin palasia kuntoon. Säkeistöjen melodia on ollut odottelemassa biisiin pääsyä jo monta kuukautta, ja nyt koitti aika nostaa pätkän tempoa ja tuoda se Apprenticeen.

Teen lähes aina melodian ensin, ja alan vasta sitten kirjoittaa sanoja. näin lyriikat sopivat paremmin melodian ilmapiiriin.

Omistettu Marialle

Nimen keksin tällä kertaa vasta muistiinpanoja kirjoittaessani. Sanoitin flunssaisena ja kokeillessani laulaa eri värssyvaihtoehtoja jouduin luikauttelemaan kunnon raspikurkkumenolla. Nykyään voin tietysti taas laulaa niin kuin yleensäkin, mutta edelleenkin pistän vähän rosoisempaa settiä kertsiä laulellessani, sillä Maria tykkää hyvää.

Maria toivoi, että biisi olisi “hänestä” eikä “hänelle”, ja näinhän se homma toimiikin. Yritän olla puhumatta liikaa sanoituksista ja sisällöstä, sillä sitä myöten alkaisin ylistää Mariaa, eikä “lässytyksestä” tulisi loppua…

Olen viime biisien aikana oppinut hieman säveltämään taustaa ja laulumelodiaa erikseen, kun ennen en millään osannut soittaa eri melodiaa kuin laulan, ei ole motoriikka riittänyt, hehheh. By the by, kertsin loppuosa, toi “when I tell her…” -melodia, on nyysitty yhdestä mun aiemmasta rallatuksesta, joka on kylläkin niin simppeli, etten sitä erityisemmin soittele tai muutenkaan noteeraa. mutta toi pätkä toimi, muutin vaan asteikon ja sanat Apprenticeen sopiviksi.

No mutta eiköhän se ollut siinä. Hyvä ja tärkeä biisi, vaikka itse sanonkin. Tykkään vetää tätä edelleen. Vielä tärkeämpää, Mariakin tuntuu tykkäävän.

On se upea nainen… Äh, nyt loppu. Earlicking grandma. Öööh, shhh… Nyt kun en enää itsekään ymmärrä, mitä höpäjän, voin lopettaa tähän. jos joku haluaa kuulla biisin niin kattellaan. mutta eipä tässä tällä kertaa muuta ku be seein’ ya.

Päivitys 2021: tuoreempia biisejäni löydät YouTube-kanavaltani.

1 comment

  1. Kerrankin mäkin ymmärsin mitä sä oikein kirjottelet tässä blogissas… Paitsi että toi earlicking grandma meni vähän ohi, mutta eihän susta aina ota selvää.;) Mutta hyvä biisi toi kuitenkin on!:)

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.