Galleria-avajaiset!!!

Vihdoin sain valokuvat kehityksestä ja pääsin lataamaan blogiini näyttelyn muutamista vuosien varrella maalaamistani tauluista. Tästäkin osasta saa kyllä jo melko kattavan kuvan tyylistäni, mutta ehkäpä joskus lähden matkalle ympäri Uuttamaata metsästämään kuvia mm. Espoosta, Korsosta ja Järvenpäästä. Ja tuleehan sitä maalattua vastakin, joten enköhän taas päivitä "nettigalleriaani" some day. Voisin kuitenkin hieman valaista näiden taulujen taustoja. En tarkalleen muista missä järjestyksessä olen teokset maalannut, mutta tarinat niiden takana muistanen ainakin jotenkin. Kuvat on otettu tavallisella kameralla vaihtelevissa valaistus- ym. olosuhteissa, ja olen joutunut hieman rajaamaan kuvia, joten kuvat eivät aina tee oikeutta etenkään väreille.
 
Olen aina rakastanut piirtämistä, vaikken ala-asteella ollutkaan mikään mahtava piirtäjä, ainakaan kaveriini Villeen verrattuna. Vihasin liituja ja eritoten vesivärejä, joilla hetken saattoi läträtä, mutta pensseli ei vaan koskaan istunut käteen. Ala-asteen lopulla kehitin piirrosjälkeä jäljittelemällä esim. Don Rosan Aku Ankka-piirroksia, elokuvissa nähtyjä sankareita, kuten Robocop, Nemesis ja Terminator, ja tietysti ikisuosikkejani, Turtles-hahmoja. Vähitellen käsi alkoi pysyä paremmin mielikuvituksen mukana, ja edelleenkin säilytän olkkarin seinällä kolmea Music City- taulua, jotka tein kasilla, ysillä ja lukion alussa. Vaikka piirrän nykyään ehkä hieman paremmin, jaksan olla trilogiasta ylpeähkö. En kuitenkaan ole pikku tuhertelua lukuunottamatta piirtänyt mitään isompaa työtä useampaan vuoteen.
 
Olen maalannut kaikki tauluni akryyliväreillä, jotka sopivat tyylilleni mm. "sekoitettavuutensa" ja nopean kuivumisaikansa takia- hermoni eivät ikinä riittäisi odottelemaan yhden öljyväriviivan kuivumista. Yleensä piirrän lyijärillä ensin kankaalle suht tarkan kuvan aiheesta, maalaan hahmojen tms. äärirajat ja alan sitten värittämään muuta kuvaa. Pidän värisävyillä leikittelystä ja pyrin sekoittamaan ne sulavasti toisiinsa saadakseni teoksen heräämään eloon. Yleensä aiheet ovat ihmispohjaisia, ja olen vähitellen oppinut maalaamaan/piirtämään kasvoja ja vartaloita paremmin. Tavoitteenani on aina se, että värit sykähdyttävät ja eritoten se, että taulu näyttää hyvältä sekä läheltä että kaukaa. ison työn (suurin osa maalauksista on 60x80cm) tekemiseen käytän yleensä kokonaisen päivän, riippuu piirrosjäljen valmistelusta(yleensä piirrän kymmenkunta luonnosta aaneloselle ennen lopullista kangaspiirrosta) ja siitä millä tavalla käytän maalia. Työ on usein kuitenkin katkonaista, kun väsyn tai annan maalin kuivua.  "Studioni" sijaitsee olkkarin lattialla, jolla makaan tai olen kontallani pohjan yllä. TV:ssä pyörii video tai DVD, jota en seuraa, ja taustahälynä on joku hyvä levy. Yleensä aiheeni ovat ihmishahmoja vauhdikkailla taustoilla.
 
Jotenkin sain kimmokkeen kokeilla maalaamista. Kaikki äitini ostamat taulut kehystettiin samassa liikkeessä, ja kun aloin viedä omia töitä raamitettavaksi, tutustuin omistajaan ja henkilökuntaan pintapuoleisesti. Saimme aina alennusta yhden kehystyksen mentyä pieleen, ja tavallaan nykyään eläkkeellä viihtyvä, silloinen omistajarouva sponssasi maalaamisharrastukseni alkua. Olin peeaa pojankloppi, joten sain ekan maalisetin ja taulupohjan halvalla ja neloskoon pensselin sain kaupan päälle (pensseli on edelleen muistona, vaikken sitä enää käytäkään). Niinpä syksyllä ’99 saavuin huoneeseeni ja muutamassa tunnissa maalasin ensimmäisen tauluni, joka on nähtävillä valokuvien joukossa. Sain idean eräästä Jean Michel Jarren levykannesta, jossa taiteilija on kuvattuna samalla tavalla. Maalasin viereen toisenkin kasvonpuolikkaan, mutta vedin valkoisella maalilla päälle, kun ei pärstä miellyttänyt. Jo ekasta taulussa näkyy mieltymykseni leikitellä varjostuksilla ja värisävyillä.
 
Enkeli on viime tai toissa vuodelta, ja tilaustyönä tehty taulu on myyty Suville Ali-Keravalle. Kolmen "pylvään" muodostama kolmikko Earth Wind & Fire (kuvassa eri järjestyksessä) on myös Suvin omistuksessa, teetätin mittatilauspohjat,3x   30x80cm vissiin, iskin teipit kiinni raitoja varten, ja aloin läiskiä maalia päälle. Annoin taulut Suville synttärilahjaksi 17.1.2006.
 
Liekehtivä Jarkon risti oli viimekesäinen konfislahjani kummitätini pojalle. Valitsin tahattomasti Islannin lipun värit, mutta mikäli Jarkolle ei uskonto putoa, niin voi sitten kääntää taulun kyljelleen. Hehheh…
 
Amour Amour– trilogia on ollut vähän semmoisen lippulaivan maineessa, vaikkakin olen hienompaakin jälkeä saanut aikaan. Kolmikko koristaa makuuhuoneeni seinää ja toimii semmoisena inspiksen lähteenä tietsikalla puuhatessani. Etenkin keskimmäisen osan aihe on aiheuttanut närää, mutta päätin antaa mennä ja murtaa omia rajojani. Eka osa valmistui ennen tupareitani tammikuun ’05 alussa, joskin se on toisinto äitini kotona olevasta freskostani. Keskimmäinen ja viimeinen osa valmistuivat saman vuoden syksynä, viimeinen vain päiviä ennen isoja synttäribileitäni. Trilogiassa näkyy kehitykseni epämääräisten kasvojen maalaamisesta tarkkoihin, puolirealistisiin vartalokuviin. Nimensä kolmikko sai viimeisen osan valmistuessa eräästä Rammsteinin biisistä.
 
The Maria Of Passion on tällä hetkellä tuorein teokseni ja se esittää tietysti rakasta seireeniäni. Ärsyttää, kun maalaus on ehkä parasta jälkeäni, mutta kamera%¤#kele näemmä sekoili, joten kuva on harmillisen suttuinen. Täytynee yrittää kuvata taulu joskus uudemman kerran. Pinkki taulu oli ystävänpäivälahjani Marialle.
 
Maalaus on minulle lähes yhtä rakas harrastus kuin musiikki, sillä sitä kautta pääsen käsiksi sisimpääni. Maalaaminen on tavallaan terapeuttista; se on samalla sielunhoitoa ja myös sielun repimistä palasiksi. Vuodatan jokaiseen tauluuni osan sisimpääni, sillä aiheet syntyvät syvällä sielussani ja elävät siellä riitaisina ja rauhoittavina olentoina. Maalatessani lataan itseni outoon tilaan, joka on jonkinlaista keskittynyttä ja pakonomaista transsiluomishurmaa…. tai jotakin sellaista, luomistilaa on vaikea selittää. Se on syvä tunnetila, jota en osaa enkä oikein haluakaan selittää täysin edes itselleni.
 
Eipä tässä nyt tällä kertaa muuta. Voisin vielä lisätä jotakin perinteistä musaanliittyvää, mutta eipä tässä kai mitään sanottavaa ole. Toivottavasti tykkäätte tauluista. Olen valmis vastaamaan toiveisiin ja jos joku haluaa tilata multa taulun niin pistetään sitten neuvotellen. Le roi est mort, vivè le roi!!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.