Vielä puoltoista viikkoa ekaa kesälomaa jäljellä, joskin keskiviikkona on yliopiston pääsykokeet ja hermot on aikasten riekaleina siitä. en tiedä miksi niitä jännään, ehkä mm. siksi etten ole ennen ollut yliopiston kokeissa ja siksi etten tunnu ehtivän/osaavan valmistautua koitoksiin kunnolla. Noh, sen jälkeen voi oikeasti lomailla hetken (vaikka varmasti olen pinnoissa koko kesän kunnes saan koetuloksia…), kunnes taas alkaa sykähtely Lidlissä, jossa tuleekin tehtyä kesäisin koko ajan pitkää päivää aseman takia. Mutta rahaahan se tietää, toivottavasti en vaan ala stressaamaan työmäärästä liikaa. Olin tossa eilen pitkästä aikaa juoksulenkillä, ja olen ihan poikki, vaikkei tahti ollutkaan kovimmasta päästä. Kaiken kaikkiaan on tällä hetkellä outo vetelä olo, johtunee stressistä. Luulisi urheilun piristäneen miestä mutta ei.
Mutta lopetetaanpa hetkeksi tuo marmatus, sillä kiitos muutaman bloggailijan (kommentteja voi lukea) ja Super-Riston avustuksella sain blogiini media playerin ja vielä biisinkin toimimaan. Kyseinen kipale Automatic on sellainen sample-pohjainen rakennelma, joita toisinaan intoudun vääntämään Magix Music Maker-ohjelmistolla. Ohjelman etuna on se, että sillä voi aika monipuolisesti myös säveltää/ohjelmoida omia melodioita ja miksata valmiita sampleja. Tuossa tammikuussa tuli oikein kunnolla sitten perehdyttyänäihin ominaisuuksiin ja pian oli pohjat biisille tehtynä, synat ja useimmat rumpuraidat ovat siis täysin meikäläisen käsialaa JEAH! sitten vielä kehitin tommoset hieman Kraftwerk-tyyliset lyriikat, ja laulumelodia kehittyi kokeilemalla laulaa taustojen päälle jotakin improvisoitua. WP ainakin tykästi kipaleesta, toivottavasti Sinäkin…Tossa sanat.
Automatic
I feel sort of automated (I feel sort of automated)
my system just got upgraded (my system just got upgraded)
But still I feel so outdated (but still I feel so outdated)
Since our network integrated (with connections terminated)
I don’t know what to do
I feel sort of violated (I feel sort of violated)
since you took the files you hated (since you took the files you hated)
Programmed me and just dictated (programmed me and just dictated)
but without being calculated(even though I’ve contemplated)
I don’t know what to do
Eli jotakin tommosta ihmissuhdemeininkiä tietokonekielellä ilmaistuna…Jostakin syystä kone äänittää lauluosuudet vaan monona. Mälsää…lisäksi jotenkin taustaraita "kiersi" laulaessani, joten jouduin polttamaan taustat levylle ja laittamaan sen stereoihin, sitten lauluin sitä kuunnellen ja lopulta lisäsin taustaraidan koneelta laulun kaveriksi.Menikö vähän turhan vaikeaksi säätämiseksi…KYLLÄ, hahhah! Mutta äänensävy toimii kivasti, vaikka itse sanonkin. Joten ei muuta ku painamaan playerin play-nappulaa ja luukuttamaan biisiä, ja kiitos vielä avusta ihmisille!
hyvä juttu että sait toimimaan kaikki. hienoa mussaa sulla tuossa.mutta jätän oman tilani lomille ja en sinne muuta kommentoi sitten, vasta syksyllä ilmesesti kirjoitan jotain kivaa sinne sitten. loma kausi alkoi kun koulut loppui ja toivotan siis sinullekkin hyvää lomaa sitten ja pidä hauska kesä älä turhaan stressaa noita koulu juttuja. onhan noita koulu juttuja minullakkin mutta, kaikki takana päin jo ja steressasin itsekkin sitten siellä.
lämmintä ja aurinkoista kesää teille .