Tervetuloa kotiin

Kulunut viikko on ollut aikamoista juoksemista paikasta toiseen, joten en ole ehtinyt päivittämään blogia. En oikeastaan nytkään voisi, sillä pitäisi olla jo nukkumassa huomisaamun työvuoron takia, mutta nyt on niin paljon kerrottavaa, että on pakko kirjoittaa.

Jos nyt aloitan suunnilleen aikajärjestyksessä, niin viime torstai-perjantaiyönä olin toista kertaa tv-ruudussa. Epäsuotuisan valaistuksen, meikin ja arskojen käytön ansiosta sain jatkuvasti kommenttia oudoista niin sanotuista käänteispandasilmänalusistani, jotka muuhun naamaan verrattuna hohtivat kalpeuttaan.

Muuten yö meni mukavasti yksin. Vanha konkari Miika oli auttamassa studiovalmisteluissa, mutta pääasiassa tein kaiken itse. Ylihuomenna pitäisi mennä Lidl-illan jälkeen vielä chattiin virkeänä, saa nähdä mitä tapahtuu…

Viikonloppu menikin sitten Lidlissä, jossa hermot olivat kireällä, kun lauantain aamuvuoro ei ollut tehnyt elettäkään aloittaakseen uuden Non Foodin eli tarjoustuotteiden esillepanoa. Siinä sitten huhkittiin k***ä otassa, kun piti vielä purkaa lavaa, siivota varasto, pitää kämppä siistinä ja istua kassallakin.

NF saatiin valmiiksi (tai siis Miira sai, joka sykki projektin lähestulkoon yksin alusta loppuun, itse autoin myymälätilan raivauksessa näille uusille tuotteille) vasta joskus neljältä SUNNUNTAINA, jolloin oli sitten taas sata muuta sunnuntai-illan juttua tehtävänä. Päästiin lopulta elossa kotiin vain puolen tunnin ylimääräisellä sykkimisellä.

Ärsyttää nykyään, kun kaikki laitteet kaupassa hajoaa tai on hajoamaisillaan, väkeä ei tehokkuuslinjan takia saa olla kuin aina-ihan-liian-vähän duunissa, jolloin ei saa hommia hoidettua kunnolla. Sitten kun tulee vielä kaikkea ylimääräistä nakkia niskaan niin hohhoijaa… Ylimääräistäkään ei tunneissa sais tehdä, mutta sitten kun jättää hommat tekemättä tulee taas palautetta. Turhauttaa, kun kaikessa säästetään… Kyllähän mä tykkään Lidl-duunista ja etenkin työkavereista – sehän siellä onkin auttanut jaksamaan kovatkin ajat – mutta kyllä siihen vaan alkaa väsymään…

Juhakin tuossa yhteysteli sähköpostitse, että tupareita pukkaisi lauantaille, mutku on duunii ja seuraavana päivänä Melissan konfis heti aamutuimaan Lohjan kirkossa. Jos nyt jatkan näitä bilejuttuja, niin Suvilla, rakkaalla siskollani, oli grillichillibileet Alikeravalla tuossa männä lauantaina. Oli kiva tavata tuttuja kasvoja ja parit uudetkin, joskin ehdin hengata vain tunnin puolitoista, kunnes jouduin siirtymään toisaalle. Sain huomiota chat-hommien takia ja hassummin mun alati soivan puhelimeni ansiosta. Ensin soitti seireeni, sitten heti isä ja vielä yksi ex-Lidliläinen ihan plekseissä. Ehkäpä huvitusta aiheuttivat ravaamiseni ohella soittoäänivalinnat (My Humps, Just A Lil Bit ja BYOB).

Mutta nyt pääuutiseen. MÄ PÄÄSIN STADIAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ilmoitus tuli tänään postitse. Olin jo aika varma tuloksesta, ja epäilykseni vahvisti kirjekuoren “osoiteikkunasta” näkyvät sanat “sinut on hyväksytty”, ja sain avata unelmieni postikuoren! Tätä hetkeä on odotettu jo monta vuotta ja nyt on kyllä niiiin hyvä olo.

Juuri nyt kaikki on raiteillaan. Tuli kyllä niin hyvä fiilis hyväksynnästä ja siitä, että vihdoin mun elämä alkaa ottaa suuntaa eteenpäin. Kirjeen mukana tuli kaikenlaista lomaketta ja muuta, mm. uuden opiskelijan opas, jonka takakannesssa on kuva, jossa lukee “tervetuloa kotiin”. Ja tiiättekö, mä uskoin sen.

Tässä kuuntelen Hurtia. Pitääpi jossain vaiheessa mehuttaa sitä, Musen uutta ja vielä Johnny Cash -leffaakin täällä blogissa. Mutta se on sitten toinen tarina, nyt on aika mennä vihdoinkin nukkumaan.

Italia voitti, ei kyllä harmita yhtään vaikka aluksi olin enempi Ranskan kannalla, mutta hyvinhän veti vanha suosikkimaajoukkueeni ja voitto tuli. Uusi tukkakin on mulla päässä, viime leikkuusta olikin joku kaksi kuukautta.

No niin, se on siinä, huomenna duuniin, another day another dollar! Moro!