Jaahas, koulusykähtely jatkuu kohta jo neljättä viikkoa.
Viime viikko meni aika lailla audiotekniikan luennoilla, jotka opettajan ansiosta olivat ihan mielenkiintoista kuunneltavaa, vaikka välillä menikin vähän fysiikanluennoksi.
Perjantaina oltiinkin jo luokan kanssa tositoimissa, kun juonsimme Eläintarhan urheilukentällä käydyt kehitysvammaisten urheilukisat, joissa oli toistasataa osallistujaa. Oli yllättävän hauskaa hommaa, vaikka olikin kylmä ja jostain syystä jännitin kehitysvammaisten kanssa toimintaa kokemuspohjasta huolimatta.
Työtehtävänä oli kilpailijoiden haastattelu, ja homma hoidettiin tiimityönä Esan, Vesan, Saanan ja Manaatin… siis Hermannin kanssa. Ihan liikaa ei siis tarvinnut sykähdellä. Haastikset hoidettiin lajien aikana kentällä, ja puhe kuului sitten kajareista. Kisat alkoivat puol ysiltä (varsinaiset lajit alkoivat kymmeneltä) ja loppuivat siinä puoli yhden pintaan.
Viimeinen Lidlin palkkakuitti ropahti tilille, mutta työtodistusta arvioineen ei kuulu. DAMNIT! Maikkarilla olen tosiaan siirtynyt viikonloppuhommiin ja SeOikean pariin. Ihan mukavasti on mennyt lähiviikot, vaikka rankkaa onkin.
Viime vuoro vedettiin Essin kanssa, oli Keravan maihinnousu -meininkiä ja rento fiilis, kun oltiin tuttuja vuosien takaa. Huomenna kuvataan chatin nettisivuja varten valokuvia ja SeOikea-risteilyä varten tv-mainos. Kattoo jos ehtisi käväistä firman tarjoamassa meikki- ja tukkapaikassa, niin näyttäisi sitten oikein nätiltä, heh. Bytheby, sain mutkan kautta kehuja kollegalta, joka oli omassa chat-lähetyksessään kuulemma ihastellut “upeaa ääntäni”.
Class is now in session… again
Viikko sitten lauantaina kokoonnuttiin Helsingissä ala-asteen luokkakokousta varten. Paikalla olivat Noora, Saara, Sarita, Anna, Marika, Jenni, Maaret, Laura, Tommi, Villet, Ari, Jukka, Timo ja jopa opettajamme Kirsti.
Pasikin oli paikalla, teki tyylikkään sisääntulon: tuli vasta puoli yksitoista paikalle, meinasi ensin mennä väärään baariin ja sitten luuli Saritaa Janikaksi (luokkalainen, joka ei ollut paikalla). Paljon oli juteltavaa ja oli todella hauska ilta. Ihmettelin kuitenkin, miksemme käyneet Virgin Oil Co:ssä syödessämme yhteistä kierrosta siitä, mitä kullekin kuuluu – nyt piti toistaa samat jutut kymmenen kertaa. Kukaan ei ollut ihan liikaa muuttunut paria poikkeusta lukuunottamatta – kaikki kusipäät olivat kuitenkin muuttuneet huomattavasti joviaalimpaan suuntaan.
Monethan olivat edelleen tuttuja siinä mielessä, että heitä oli tullut nähtyä ainakin vilaukselta tämänkin vuoden varrella. Monet olivat kuulemma nähneet mut telkassa, mutta yritin pitää siitä vähän pienempää melua. Lähdettiin Timon kanssa jo yhdentoista pintaan muille mestoille. Yllätyin, kun Ville ei lähtenyt mukaan vaan oli peräti viimeinen, joka lähti kotiin! Mikäs siinä, Villellä onkin tapana se, että jos viihteelle lähtee niin sitten ollaan loppuun asti.
Villestä sivumaininta tähän väliin, että Aatu-leffan editointi on kuulemma Joensuun studiolla alkanut ja traileria saattaa olla luvassa tuossa marraskuun puolella JEAH! Odotan lopputulosta kieli pitkällä ja kärsimättömänä ku fan.
Don’t Stop The Music
Eilen juhlittiin hieman etukäteen Seireenin 22-vuotissynttäreitä, jotka virallisesti ovat vasta perjantaina. Yritin yllättää sexybackini ja vissiin onnistuin. Hauska ilta tietysti, kokkailin vähän gourmet-ruokaa ja muutenkin oli tunnelmallista. Äänitin varta vasten tämän vuoden puolella pianolla säveltämäni ja sanoittamani kolme biisiä (Love’s Apprentice, Banished Into Wilderness ja The Story Of Us) CD:lle.
Levytykset onnistuivat mukavasti, jos lopputulos kiinnostaa niin tarkastapa osoite www.mikseri.net/cyberose. Sieltä löytyy vähän konemusakikkailuakin.
Cyberose on jo joskus yläasteella keksimäni “taiteilijanimi”, jota olen ehkä säästellyt tällaista tilannetta varten. Mikseri.net taas on nettisivu, jolle voi laittaa Teosto-vapaata musaa muiden kuunneltavaksi ja arvosteltavaksi. Ja kyllä, oli mulla muutakin lahjaa Seireenille, kuin pelkkä semikämänen levy.
Vielä musajutuista, että myös kaverini Risto esiintyy Mikserissä nimellä r-[brain]. Risto tekee semmoisia aika erikoisia koneinstrumentaaleja, joissa on rauhallinen tempo ja hämyinen tunnelma. Eritoten tykästän pianolla maustettua Sympto-biisiä.
Kerkon Virallinen Kesäbiisi 2006
Mutta nyt on vihdoin aika valita Kerkon kauan odotettu VIRALLINEN KESÄBIISI. Liiallinen hypetyshän tämänkin kyseenalaisen kunnian saamisesta seurasi, mutta tässä se nyt tulee. Pronssille sijoittui Chicanen ja Tom Jonesin teknopoppis Stoned In Love, ja hopeamitalin saavat Eminem ja Nate Dogg biisillään Shake That Ass.
Rummunpäristysten ja muiden fanfaarien saattelemana voiton korjaa Justin Timberlaken SexyBack. Kyllä. Arvosteluperusteina kärkikolmikolle oli se, että kaikki olivat tänä kesänä julkaistuja hauskoja konepainotteisia biisejä (kesähitit pitää aina tehdä koneilla).
Shake That Ass saa kunnianmaininnan sanomasta, johon voi samastua. SexyBack korjasi voiton omaperäisellä, junnaavalla syntikkakikkailullaan ja hauskoilla sanoituksillaan ynnä muilla tyylikkäillä yksityiskohdillaan, joiden ansiosta biisiä jaksaa luukuttaa vielä syksynkin tullen.
Vuoden retro-palkinnon saa Bobby Darinin klassikko Beyond The Sea. Onneksi olkoon voittajille (joita ei voisi vähempää kiinnostaa pärjäämisensä kisassa)!!! There ya go!