Studioviikko saatiin kunnialla päätökseen, ja viimeinen tuotantopäivä eli torstai oli kiireisin ja pisin kaikista. Katri, Vesa ja minä olimme aamulla tallenneryhmän roolissa, eli hommana oli siirtää jo kuvattuja haastatteluja nauhalta DVD:lle. Roolin ansiosta saimme luvan tulla vasta 9.30 mutta tultiin Vesan kanssa jo aiemmin, varmaankin sen takia, että on yllättävän vaikea siirtää "kello yhdeksän aamujen" rutiinia puolella tunnilla, siinähän meni herätyskellot ja kulkuvälineiden aikataulut ihan uuteen uskoon. Nooh, eipä oltu kuin varttia ennen paikalla, alettiin sitten sykkiä kellarikerroksen siirtoyksikössä. Sami-ope ja Katri tulivat vasta jonkin verran myöhemmin ja loppuaamu meni studiolla nauhojen perässä juoksuksi ja tallennushomman ohessa Samin kanssa läpänheitoksi. Tähän väliin heitän keskiviikon koettelemuksista, että Auli- opettaja kehui mun miksaajan taitoja sekä selän takana että päin naamaakin (miksaaja säätää ohjaajan oikeana kätenä kuvakulmia ja grafiikkaa). Torstai-iltapäivä oltiin Katrin poistuessa hammaslääkäriin Vesan kanssa kaksin äänimiehinä. Kun nelosista ei kukaan ehtinyt ohjaamaan, Juuso ja Esa pyysivät minua soittamaan syntikalla musiikkia heidän ohjauksiinsa. Mikäs siinä, vetelin sitten jotain omaa ja jopa sävelsin paikan päällä jonkin pätkän. Myöhemmin yksi nelonen saapui ohjaamaan ja pyysi vetämään hänellekin musaa (tyyppi tuli äänivalvomoon kysymään "onkos se syntikkajätkä täällä?"). Audio-ope Jukka ja Sami fiilistelivät musiikkiani ja myös kaikki opiskelijat JEAH! oli hauska vetää, äänitarkkaamon oppipuoli meni kyllä samalla vähän sivu suun…No joo, kolmen muusikkopätkän jälkeen pääsin Vesan kanssa taas kuvaamaan iltapäivän viimeistä haastattelua, minkä jälkeen kello olikin jo yli puoli kuusi. Tuotantojen jälkeen alettiin porukalla purkaa lavasteita ja tekniikkaa, ja koulupäivä loppui vasta puoli seitsemän maissa.
Tästä siirryttiin juhlistamaan Esan eli Kajaanin sarven 23-vuotissynttäreitä. Ensin kulkeuduttiin Hakaniemen Alkoon, jossa ryhmäläiset shoppailivat arvatkaamitä, ja siitä jatkettiin johonkin Kallion pizzeriaan syömään ja laulamaan Esalle synttärionnitteluita. Matka jatkui Saanan kämpälle, jossa juhlijoiden availlessa pullojaan oli minun aika lähteä, käväisin vaan tarkastamassa kaikkien kehuman asunnon. Olin kotona siis Marialla 22.01 (tärkeä fakta kaikille tietää).
Perjantaina oli luvassa viikon tuotantojen purkua – katseltaisiin pätkät ja arvioitaisiin toteutusta. Niinpä en panikoinut vaan lähdin vasta 8.18 junalla Marian ja Heidin (seireenin koulukaverin) kanssa. Katsoin, että mikäli kaikki skulaa niin olisin koululla aika jämptisti ysiltä. Noh, tottakai juna oli myöhässä ja saapui vasta 8.43 Helsinkiin. Ehtiäkseni tavoitebussiin 8.44. lähdin juosten junan ovesta. Tikkasin kuin Terminator2 ikään, mutta tietysti juuri tällä kertaa olin keksinyt jättää mp3-soittimen soimaan ja napit korviin ja TIETYSTI toinen nappi lähti korvasta takertuakseen aseman "vikaan" oveen stana! Noh, kuulokkeet irtosivat soittimesta ja sekunnin murto-osan meinasin jo jättää napit siihen, mutta palasin kuitenkin ovelle, irrotin piuhat ja jatkoin bussille juoksua vain nähdäkseni linja-auton juuri irtautuneen laiturista niinm, etten kuitenkaan saisi juostua sitä kiinni. #¤&%#½!!! Ärsytti! Joojoo tiesin, että kohta lähtisi toinen bussi eikä julkisten mokille mitään voi ja joojoo ei se tunti kuitenkaan tasalta ehtisi alkaa eikä mitään liian painavaa asiaa ollut muutenkaan luvassa, mutta silti! En vaan yhtään tykkää myöhästyä virallisista aikatauluista. Varsinkin kun tuli niin tyylikkäästi sykähdettyä junasta bussille…
Torstain bileet heijastuivat seuraavan aamun tuntien osanottoon. Kello 9.15 luokkalaisia oli paikalla kaiken kaikkiaan viisi. Kävästiin sitten siirtämässä viimeiset materiaalit levylle, minkä jälkeen alkoi katselu Samin johdolla. Sami oli heti sitä mieltä, ettei katsottaisi kaikkia pätkiä kokonaan, siinähän olisi mennyt joku 6-7 tuntia, vaan katsottaisiin vähän matkaa niitä, mitkä kiinnosti ja puolitapäivin lopeteltaisiin. Näinpä sitten tehtiin ja 12.45 päästiin kotiin. Hermanni ja Pete valuivat myös paikalle, kävi sääliksi Lahdessa asuvaa Peteä, joka tuli vasta noin puoli yksi kouluun, toivottavasti oli muutakin asiaa Helsingissä toimitettavaa…
Jatketaan nyt vielä näitä koululöpinöitä pikaisesti: ensi viikolla to-su vapaata, tiistaina tentti, mietittiin Hannan kanssa urbaani-projektin musajuttuja, joista minä todennäköisesti vastaan. Tulikin jo väännettyä vähän musanteko-ohjelmalla materiaalia varta vasten. Musanhan pitää olla Teosto-vapaata, joten omien pätkien lisäksi ajattelin kysäistä lupaa Ristolta ja Paul Housemanilta Mikseri.netistä, josko voisimme lainata heidän tuotantojaan. Meidän pitää ryhmissä kirjoittaa blogia tuotantojemme edistymisestä ja olenpa nimimerkillä ManMachine kirjoittanutkin pariin otteeseen ryhmämme edesottamuksista. Jos Urbaani-projektin seuraaminen kiinnostaa, tarkastapa osoite media.stadia.fi/blogi ja etsi vaikkapa merkintä "Arabianrannan themesong".
Viime yö meni pitkästä aikaa työn merkeissä, ja meistä riippumattomista teknisistä ongelmista lähetys meni mukavasti. Ainakin oma juonto sujui eri mallikkaasti ja varsin selkeästi artikuloiden heitin läpyskää sopivan virkeällä tatsilla. Ensi viikonloppuna onkin sitten SeOikea- risteilyn vuoro, mitäköhän sielläkin tapahtuu…Olin töissä autolla, kaatosateessa tuli ajettua ja oli veemäistä, aamulla palautin auton isälle, joka sitten heitti mut seireenille nukkumaan. Perjantaina Suskin tuparit, jotka johtanevat Kungliga Klubbenille Hesaan. Mutta nyt voisin tässä vähitellen lopetella, kirjoitellaan (eli minä kirjoitan omaksi huviksi) taas. Se on MORO!!!!!!!!!!!!!!!