Nyt on tosiaan Palatsi siirtynyt uuteen osoitteeseen, ja yhteisomistukseen jos niin voitaisiin sanoa. Lähiviikkoina olen aina iltaisin tuonut vähitellen tänne Marialle (nyt pitäisi kai jo kirjoittaa ‘meille’…) tavaraa muovipusseissa ja urheilukasseissa, mikä joudutti ja helpotti tämän viikonlopun rykäisyjä huomattavasti. Perjantaina haettiin isän kanssa Marian perheen peräkärry (suurkiitos siitä heille!), ja alettiin lataamaan kyytiin sellaisia huonekaluja ja tavaroita, jotka menisivät muihin osoitteisiin kuin Uuteen Palatsiin: pesukone, kirjoituspöytä, pirttikalusteet, tv-taso jne… Listalla oli myös sänky, mutta lopulta kello alkoi olla niin klockan, että jätettiin se homma lauantaille. Lopulta se oli hyvä ratkaisu; isä pääsi vihdoin saunaan, ja itse pääsin pakkaamaan Jurvalantien kamoja. Kun perjantain muuttohommat oli hoidettu, oli kyllä karua palata vanhaan kotiin, kun tv:t ynnä muu elektroniikka oli lattialla. Kyllähän ne tuli vielä illaksi viritettyä, jotta sai katsottua vielä viimeiset tv-lähetykset vanhassa poikamiesboksissa. Nostalgiaa…
Seuraavan yön ylivirittyneen huonot yöunet saivat lauantaiaamun pinnat kireälle. Ehkäpä sekin, että muutto oli erään aikakauden loppu, vähän painoi vaikkei potuttanutkaan pätkääkään. No mutta, Suvi ja Jukka tulivat “iloaskelin” auttamaan muutossa, mikä osoittautui korvaamattomaksi avuksi, sillä eipä tästä hässäkästä olisi varmastikaan isän kanssa kaksin selvitty. Jukka oli voimamiehenä, ja hänen kanssaan kannettiin isoimmat, ja Suvi oli muun ahertamisen ohella “se, joka menettää hermot”. Hyvä, että Suvi valtasi tämän tehtävän, niin minun eri tarvinnut huolehtia hermojen menetyksestä. Yhdentoista pintaan tosiaan aloiteltiin muuttoa, pari minuuttia suunniteltiin mitä/miten tehdään, ja sitten alkoi action. Päivän aikana vaihdettiin sohva äidille, vietiin pesukoneita ja vanha sohva(vm ’82) kaatikselle, ja tietysti tuotiin Marialle sohva ja muuta huonekalua, telkka ja tietsikka ynnä muu elektroniikka, ja tietysti kymmeniä kasseja ja laatikoita… Tavaraa siis riitti, ja kyllä olikin takki tyhjä iltapäivästä. Onneksi Maria jaksoi tavaran vastaanoton ohella vielä keitrata.
Ilta meni kamoja järjestellessä ja Marian perhettä morjestaessa. Ehtihän siinä pari tuntia nukkuakin, kunnes piti kahden maissa suunnata vielä töihin. Olin viikonlopun aikana ehtinyt hieman vilustua, joten muuten nappiin mennyt lähetys kärsi hieman rykimisestä ja niiskutuksesta. Oli aika pätkävuoro, sillä lähetyskin alkoi vasta puoli neljä ja jo varttia vaille seitsemän lopetettiin.
Kaikkia tavaroita ei vielä olla saatu paikalleen, mutta eihän tässä mikään älytön kiire sinänsä ole, ja on tässä paljon muutakin mietittävää. Pussipainajaisesta huolimatta alkoi jo lauantai-iltana tuntunut ainakin vähän siltä, että olisi kotona; tässä on niin kauan ollut nyt vieraana talossa, että lopullinen kotiutuminen saattaa kestää hetken tai sitten ei. Vielä on vanhassa Monroe/Pimp Daddy Palacessa siivottavaa ja pientavaraa uuteen kotiin, mutta nämä asiat ehdin kyllä hyvin hoitaa ennen perjantaita, jolloin pitäisi virallisesti olla ulkona Jurvalantien talosta.
Mutta! Eipä tässä vissiin tällä erää muuta asiaa ole. Vielä voisin mainita, etten varmastikaan toviin ole Mesessä, sillä tällä hetkellä ei koneessa ole modeemia. Marian isä heitti hyvän idean langattoman nettiyhteyden hankkimisesta, eli hankkisi siis vaikka langattoman modeemin. Täytyy perehtyä asiaan, säästyisi isolta piuhahelvetiltä, kun ei tarttis vetää parinkymmenen metrin kelaa kattoa pitkin koneelle. Joo, eiköhän tämä sota ole nyt sodittu. kiitos kaikille muutossa auttaneille ja miksei muillekin! SOMMORO!!!