Woosh, taas on aikaa viime merkinnästä…mutta aikataulu on vaan niin tiukka, ettei paljon ehdi höpötellä tänne…Toivottavasti tilanne helpottaa nyt, kun koulu loppuu viimeistään ylihuomenna. Reaktori on nyt sitten tältä keväältä ohi, samoin myöhäisillan keskusteluohjelma Unettomat. Jäi erittäin hyvä maku suuhun koko radioprojektista, odotan innolla ensi kevättä ja ehkäpä myös sitä, että päästään enemmän vallan kahvaan sisällön suhteen. Mikäli joku ei ehtinyt kuuntelemaan kanavaa niin yritän kehitellä jotain pätkää johonkin kuunneltavaksi. Ja toki polttelen vaikka mitä kopioita Unettomista mikäli kiinnostaa…Mutta tuli tosiaan paiskittua duunia olan takaa, kun hommat vaihtelivat omista spesiaaleista vaikkapa uutistoimintaan.
Tänään olin siivoamassa Radion päättäjäisbileiden (joissa en itse ollut) jälkiä Jussin ja Hermannin kanssa. Homma oli nakitettu meille ykkösille, enkä yllättynyt muiden sluibailuista. Noh, homma ei kauaa lopulta vienyt, olin etuajassa, joten ekat kolmisen varttia paiskin hommia yksin, ja sitten pojat tulivat vielä helppimään. Nelisen säkkiä pulloja, yksi roskia, kymmeniä cd-levyjä ja vinyylejä, digijärkkärikamera, pari pornolehteä, reppuja, Edirol-laitteita…kaikenlaista aarretta tuli kaivettua esiin siivotessa. Sami-ope lupaili jotain korvausta vaivannäöstä…ei haittaa, vaikka tosiaan homma ei kovinkaan suuria voimanponnistuksia vaatinut.
Unettomat oli rautaa. Oli hienot osiot, joissa kikkailtiin luovasti;yhteispeli kaverin kanssa toimi; oli hyvää musaa ja etenkin hyvää keskustelua. Voipi olla, että ohjelma kokee vuoden päästä uuden tulemisen – paremmalla ohjelmapaikalla tosin. Ohjelma sai kehuja jopa Auli-opelta, ja luokkatovereiden ohella löytyi muitakin kuuntelijoita kiitettävästi. Kiitos Saanalle hyvästä yhteistyöstä, ja Jussille hyvästä rakentavasta palautteesta.
Koulun pitäisi nyt kaiken vehkaamisen jälkeen loppua keskiviikkona. Sitten alkaakin olla duunia, kun chat-öiden lisäksi alan ohjata voittopotteja ym. rahansyytöohjelmia maikkarilla ja subtv:llä. Tosi jees, että sain hommaa kesäksi: rahatilanne ei ole kummoinen, saan merkitä ohjaajanhommat ansioluetteloon, ja semmosta…Perjantaina lienen menevä ohjaamaan Matkakassa-ohjelmaa Subille.
Mennään vihdoinkin käyttämään Seireenille antamani ystävänpäivälahja perjantaina – eli siis liput Antti Tuiskun keikalle. Mies perui helmikuisen keikkansa, ja nyt on aika. Mariakin on tehnyt duunia hiki hatussa työharjoittelussa. Jakso alkaa vihdoin olla takanapäin JEAH, ja pääsee Mariakin sitten lomailemaan vihdoin. Maria on vetänyt homman kunnialla kotiin, joskaan en missään vaiheessa ole epäillytkään toisin.
Hanna otti ja jäi 17:ksi. Ei siinä mitään, mutta olisin odottanut parempaa menestystä. Mutta niinhän se aina on – voittaja voittaa aina vetämällä ihan jotain muuta kuin viime vuoden paras. Eli tällä kertaa hevin sijaan balladi menestyi, ja hyvä biisi voittikin. Oli paljon biisejä, joita on tykännyt kuunnella enemmänkin: Serbia, Georgia, Kypros, Saksa…Hanna veti hyvin, ja biisi oli mielestäni aika hyvä, mutta ei sitä kahta kertaa peräkkäin hevillä voiteta. Irlannin kevätbiisi oli surrrrrrrrrrkea. Yksi ei-viisu pitää mainita eri hyvänä biisinä: amerikkalaisen Fall Out Boyn Thnks Fr Th Mmrs.
Sain Suvilta berliinintuliaisena t-paidan. Se on makee.
Työ-Suvi taas pääsi linjani pääsykokeisiin. Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo. Suvinhan kanssa tuli heitettyä läpyskää jo silloin, kun haettiin ekaa kertaa stadiaan ja päästiin tokaan vaiheeseen asti. Viime vuonan suvi ei päässyt edes pääsykokeisiin, mutta tosiaan, toivottavasti tällä kertaa natsaa. Pääsiköhän Peura?
Ville kävi euroviisuviikonloppuna Keravalla. Perusmeiningillä vedettiin juttua. Aatu Returns on loppusuoralla, pari minuuttia ääntä vielä ja hienosäädöt ja se alkaa olla siinä. Tomi oli viimeksi kun yhteysteltiin aika peenä, kun ei saanut haluamaansa kesäduunia, prrrse!
Oliskohan tässä vielä muuta…No, eipä liene. Se tästä tällä kertaa…se on moro!