Blogin 1-vuotissynttärit!
Ei ei, en ole sikamainen avomies, joka unohtaa parisuhteen merkkipäivät (1,5 vuotta Marian kanssa tuleen täyteen 18.6). Mutta sen unohdin, että olen täydentänyt tätä nettipäiväkirjaa nyt jo yli vuoden. Vuosi tuli täyteen 28. huhtikuuta, kun tasan vuotta aiemmin julkaisin ensimmäisen merkintäni Mahtava Motown.
Blogi oli alunperin paikkani pätemiselle, kun kirjoittelin aluksi vain musiikkijuttuja, historiikkeja ja semmoista. Maria, joka on ollut mukana lukijana/aiheena alusta asti, ehdotti, että kirjoittaisin enemmän omista jutuista ja tekisin päiväkirjasta henkilökohtaisemman.
Emmin vähän, mutta pikku hiljaa tästä sivustosta tuli se, mitä se nykyäänkin on – paikka Kerkolle toitottaa täysin subjektiivisesti omasta ja muiden elämästä sellaista, mitä muuten ei ehdi/jaksa kertoa. Kuukausien varrella tekstin rinnalle tuli musiikkinäytettä, valokuvaa ja useita listoja mitä typerämmistä asioista.
First Internet Connections
Hankin upouudelle tietokoneelleni nettiyhteyden muistaakseni helmikuussa ’06, ja aloin heti haaveilla omista nettisivuista. Sitten opin blogien olemassaolosta yhtä ja toista ja tajusin, että Messengerini kautta voi luoda oman bloginkin.
Vihdoin huhtikuussa otin itseäni niskasta kiinni ja aloin kirjoittaa. Sittemmin sisältöä on tosiaan tullut lisää ja ulkoasu muuttunut kiitettävästi. Päiväkirjamerkintöjen ohella olen julkaissut leffa- ja musa-arvioita, runoja ja laulujen lyriikoita ja ties mitä. Olen aina pyrkinyt sisällyttämään jokaiseen merkintään jotain musiikkiin liittyvää, mutten ole pitänyt siitä väkipakolla kiinni. Koska ainakin muutama kaverikin näitä höpinöitäni jaksaa lukea, olen välillä kirjannut heidänkin edesottamuksiaan elämässä (joskaan en mitään salaisuuksia tms.).
Olen tavallaan aina halunnut kirjoittaa päiväkirjaa – ihme jätkä – ihan vain sen takia, että voisin vanhuksena lukea tekstejäni itse, ja mahdollisesti antaa muidenkin lukea merkintöjä sitten, kun niillä ei olisi enää erityisempää väliä.
En kuitenkaan listaa täällä nettipäiväkirjassa kaikkia tapahtumia, koska – let’s face it – on olemassa paljon asioita, joita en halua kuuluttaa Internetissä, tai muutenkaan. Henkilökohtaisemmat asiat olen tavannut kirjata kahteen vihkoon, joihin olen kirjoittanut muistiinpanot kaikista biiseistä ja siinä sivussa vuodattanut sieluani muutenkin. Ne säästän sitten eläkepäivillä vaikkapa lapsilleni luettavaksi.
Tämänkin otsikon lisäsin huhtikuussa 2011
Muutamia tekstejä olen julkaissut uudelleen, kun olen löytänyt kirjoitusvirheitä tai olen unohtanut mainita jotain. Viimeisimpänä esimerkkinä edellinen merkintä Unettomista, johon lisäsin paljonkin uutta materiaalia ensijulkaisun jälkeen.
Alun perin tavoitteeni oli julkaista ainakin 3-5 merkintää viikossa. Alkuinnostus lopahti, ja nykyään olen yleensä täydennellyt blogia kerran pari viikossa. Kyllä, on ollut useampiakin taukoja, vuodenvaihteessa oli runon lisäksi aika vaikea kirjoitella mitään, ja Reaktorin aikaan taisi olla parhaimmillaan yli kuukausi taukoa. Varmasti on monta muutakin gäppiä tullut, mutta siinä nyt muutama. Viime vuonna kehuskelin pääsykokeissa, että kirjoitan ahkerasti – valmistelen kirjaa ja täydennän ahkerasti blogia. On totta, että pyrin pitämään taitoja terässä sivustoni avulla, mutten aina tiedä palveleeko blogi tätä tarkoitusta, vai alanko urautua ja peräti taantumaan kirjoittajana. Hah, puhun aivan kuin joku itseään nerona pitävä superkirjoittaja!
Yllättävän moni on jaksanut näitä sekoilujani seurata. Se on itse asiassa minuakin motivoinut jatkamaan, koska niinkin mukavaa kuin keskenään päteminen onkin, on aina mielekkäämpää, kun jotakuta kiinnostaa edes vähän. Kiitos lukijoilleni siis! Edessä on varmasti vielä paljon nähtävää, kuultavaa ja etenkin paljon kirjoitettavaa…
Toivottavasti äskeisestä tekstistä löytyi vuosikirjaparodian siemen…
…Sillä nyt sitten taas asiaan.
Koulu loppui tosiaan, ja olen pari päivää ollut ohjaamassa Voittopotteja ja Matkakassaa. Hauskaa on homma ollut, mutta alku on kyllä vaikeaa: olen tehnyt useampiakin pikku mokia, jotka eivät tosin ole vaikuttaneet lähetykseen mutta silti kismittää aina, kun unohtaa jotain tai ihan suoranaisesti mokaa.
Työkaverit ovat kuitenkin tukeneet paljon, ja henki on hyvä. Ja jo tokana päivänä huomasin, että monet jutut löytyivät suht rutinoidusti. Huomenna ja perjantaina taas jatkuu. Olin eilen myös kuvaamassa Subbari-ohjelmaa jälleen. Kesäkuussa alkaa vakkareilla olla lommoo, mikä välillisesti tarkoittanee meikäläiselle paksumpaa tilipussia. I don’t mind if I do…
Perjantaina on Seireenilläkin vika päivä koulua/harjoittelua. Sunnuntaina lähdetään Pohjanmaalle huoltamaan Marian isoisän taloa pariksi päiväksi.
Viime perjantaina tein suuren uhrauksen parisuhteemme eteen: olin ostanut jo helmikuussa liput, mutta sairastapauksen satuttua ANTTI TUISKU heitti keikkansa Kinossa vasta nyt. Siinähän sitä sitten olin ainoa jätkä lähes eturivissä (not at all uncomfortable!), ja toinen korva muuttui pariksi päiväksi äänimaailmaltaan rikkinäiseksi kaiuttimeksi, kun pari irmaa rääkyi just korvanjuuressa niin kovaa kuin pystyivät.
Kaikesta huolimatta keikka oli itse asiassa viihdyttävä, Antti osaa esiintyä ja ottaa yleisön mukaan menoon. Siinä mielessä oli kyllä kiva käydä katsomassa, ja tietysti kun Marian kanssa voi lähteä liikenteeseen niin aina on vaan hienompaa.
Jaahas, alanpa kokkailemaan ennen lähtöä Lauttasaareen, jossa on määrä futailla luokkatovereiden kanssa. Se on moro!