Jesjesjesjes!
Muutama viikko takaperin rakas hopeinen tietokoneeni hajosi tosiaan käsiin, ja jouduin luovuttamaan keskusyksikön korjaajien huostaan. Hermoja koetteli pelko siitä, että sadat koulujutut, musatiedostot, videot ja valokuvat katoaisivat. Soittaessani huoltofirman palvelulinjalle kaveri kyllä sanoi, ettei muistinmenetys ole todennäköistä, mutta silti. Sen verran tärkeitä projekteja on koneella keskeneräisinä, ettei niitä millään tohtisi menettää. Hyvä homma, että takuuta oli vielä jäljellä: maksuton korjaus, ja pömpeli haettiin ja tuotiin kotiinkuljetuksena.
Onneksi elämäni ei ole täysin tietokoneeseen sitoutunut, ja sattumalta kouluunkaan ei tarvinnut vääntää sataa esseetä koneen lomaillessa. Ja kyllähän sitä akuuteimmat pääsi hoitamaan Marian koneella tai koulussa. Tietokoneen poissaollessa huomasin soittavani paljon enemmän pianoa, mikä ei ole huono juttu, ja itse asiassa lähes heti aloin kikkailla uuden biisin parissa hyvällä inspiraatiolla. Television äärellä tuli hengailtua myös enemmän kuin tietokoneen läsnäollessa. Lukeminen itse asiassa väheni, outoa kyllä.
Kuitenkin, vaikka arkipäivien ratoksi keksii muutakin tekemistä (olen itse asiassa aika huono surffailemaan netissä), alkoi viime viikon lopulla tulla pahoja vierotusoireita. Teki mieli vaan istua koneella, valkamoida, kikkailla Naamakirjassa ja muuta. Pitäisi myös alkaa scorettamaan dokkaria, ja muutakin musajuttua voisi puuhastella.
Joku päivä sain tekstiviestin, että arvioitu valmistumispäivä olisi (viime) perjantai. Koulusta kotiin saapuessani huomasin postiluukkuun tipahtaneen rahtikirjan, josta tajusin valmistuspäivän tarkoittavankin kotiintoimituspäivää. Olin sen verran myöhään kotona, ettei firma enää kuljetellut koneita huvin vuoksi, joten sovimme toimitusajankohdaksi tämän aamupäivän. Ja nyt: aaaaaaaaahhhhh……kaikki kunnossa, emolevy korjattuna ja jopa sivuhistoria tallessa sain vihdoin tietokoneeni, musastudioni, päiväkirjahuoneeni takaisin! Kyllä nyt helpottaa!
Joo-o, dokkaria tosiaan pukkaa. Kattoaiheeksi kaikille työryhmille annettiin turhaa kiertelemättä VIINA. Teen kahdeksanminuuttista pätkää kahden luokkatoverin kanssa, ja aiheeksi valittiin anniskelun harmaan alueen tutkiminen, eli se, miten baarimikot päättävät milloin lopettaa jollekulle tarjoilu. Työnimenä on AMMATTINA VIINA, ja iskulauseena voitaisiin pitää heittoa "kuinka paljon on liikaa?" Lokakuun lopulla alkaa kuvaukset, luvassa on haastatteluja, seurantaa ja subjektiivista kameraa. Tyylillisesti dokkari on aika kokeellinen, kattellaan miten onnistuu. Pitäisi alkaa tekemään tosiaan musiikkeja pikku hiljaa, sillä baarissa soi teostonalainen musa, mikä ei tietenkään sovi koululle: dokkareita yritetään mahdollisesti myydä Ylelle tai dokkarifestareille, joten koulu ei halua tekijänoikeuksien maksumieheksi. Niinpä Kerkko pääsee kokeilemaan siipiään musiikkituottajana. Ideoita piisaa, ja etenkin odotan sitä, että pääsen kehittelemään subjektiiviselle kameralle (humaltuvalle Smack My Bitch Up-tyyliselle "hahmolle") omaa sekavaa tunnaria. Konebiitiksihän tää homma aika lailla menee, mutta täytyy vetää jotain tosi kekeä settiä.
Mä en mossaa. Kuitenkin, vesi kielellä odottamani HIMin Venus Doom-levy saapuessa kaupan hyllylle olin haukkana nappaamassa oman kappaleeni. Menin kotiin, levy soittimeen, ja jo ekat soinnut saivat minut kumartelemaan rytmisesti. No ei, en vetänyt mitään kunnon Sonata Arctica-settiä, mutta semmosta Till Lindeman-päännyökyttelyä kummiski. Ihan sikahyvä levy, well done Ville! Kunnon mättöä, HIMimäisen tehokkaita kertsejä ja luovaa hulluutta (ja jopa Kraftwerk-henkisiä syntikkahekumointeja) – loistava paketti. Etenkin Passion’s Killing Floor on iskenyt Kerkon kuulaan.
Kerkon kesäbiisin 2007 valinta on tietoliikennekatkoksen takia siirtynyt. "Juhlagaala" järjestettäneen vielä tämän viikon lopulla, ehkä. Olen torstaina vetämässä Messukeskuksessa luokkakavereiden kanssa Audiovisual-messujen messuradiota. Tänään oltiin tutustumassa paikkoihin iltapäivällä, ja messualue näytti komealta, kojuja ja hilavitkuttimia kaikkeen tekniikannälkäiseen makuun. Mutta nyt menen jonnekin. Moro!