Pyörittelen päässäni otsikkoon pohjaavaa sanaleikkiä. Tekstin sisältö on siis nippu satunnaisia huomioita, mutta samalla sieltä löytyy asioita, jotka ovat satuihin kallellaan, ja asioita, jotka sattuvat. Aloitetaan jälkimmäisellä sattumuksella.
Maanantai-sunnuntai-yönä iski silmään tutut tuntemukset – puolta naamasta kiristää ja kivistää, ja kyyneleet valuvat unen läpi. Aamulla peilin kautta tekemäni tutkimukset olivat kuitenkin hedelmättömiä: ei kipua, ei punoitusta – siis ei tulehdusta.
Noh, seuraavana yönä odotus palkittiin, ja tulehdus saapui silmääni ilahduttamaan. Kyseessä tuntuu olevan hieman lievempi tulehdus, koska ei ole kivistänyt yhtä paljon kuin yleensä, eikä punoita niin pahasti kuin yleensä. Puhun hieman teoriapohjalta vielä, sillä tiistainen yleislääkärillä käynti ei tuottanut mielestäni tulosta: voide sidekalvontulehdukseen. Lääkkeet eivät ole vieläkään vaikuttaneet ratkaisevasti, joten pian häippäsen tästä luottosilmälääkärin vastaanotolle. Tavoitteena saada uusi diagnoosi tai ainakin stydimmät lääkkeet vaivaan.
Silmätulehdus ei ole koskaan kiva juttu, mutta olen tyytyväinen, että homman saa hoidettua nyt eikä vaikka Reaktorin aikaan. Silloin ei tarttis sairastella. Tulehdusasiat ovat siitäkin ikäviä, että silmälääkärille ei pääse suoraan jonon ohi, vaan pitää ensin mennä yleislääkärille. Ja vaikka tietäisikin, että kyseessä on värikalvontulehdus, yleislääkäri ei roppeja voi määrätä. Niinpä vasta sitten pääsee silmälääkärin tykö. Ja nythän sitten tuli käytyä kahdesti yleislääkärillä – onneksi sekoilivat tiistaina sen verran aikataulujen kanssa, että jättivät velottamatta käynnistä.
Eilen pyrytti niin maan pirusti, ja tuli mielettömät Kuudes talvi-fiilikset. (KT on uutta jääkautta teoretisoiva ekologinen trilleri, joka jo seitkytluvulla näki ilmastonmuutoksen uhkakuvat. KT on siis kirja, jonka todennäköisesti vain isä ja minä olemme lukeneet.) Kouluun olin menossa 8.49 junalla, mutta yllätyksekseni juna saapui asemalle jo 8.44. Kysessä ei ollutkaan Riihimäeltä tuleva juna, vaan Z-juna, jonka piti pysähtyä Keravalla 7.59. Junan kuljettaja kuulutti pahoittelunsa myöhästymisestä, ja totesi myös: "tässä junassa ei ole lipunmyyntiä, sillä konduktöörin lipunmyyntilaite on rikki". Repesin muiden matkustajien tapaan isoon nauruun, ja olin huojentunut jo toisesta rahatilanteen helpotuksesta vuorokauden sisään. Matkakortista oli loppunut hönkä, joten olisin joutunut ostamaan lipun. Sain siis vaparin, ja muiden myöhästymisen takia pääsin myös matkaan tarkoitettua aiemmin. Ja huumoriakin tarjottiin, joten kyseessä oli perin onnistunut junamatka.
Muutamilla junamatkoilla viime viikkoina olen tahattomasti kiinnittänyt huomiota matkustajien läppäreihin, jotka ovat tarjonneet hauskoja detaljeja lähiliikenteen ruuhkiin. Eräällä keski-ikäisellä pukumiehellä pyöri aamujunassa DVD Maanalainen armeija iskee jälleen, legendaarinen brittikomediasarja, jonka boksi Kerkonkin hyllystä löytyy. Eräällä naisella taasen oli koneellaan audioeditointiohjelma Jutel, jolla myös Reaktorin inserttejä editoidaan. Naisen koneessa oli YLEn tarra, joten olisi mielenkiintoista tietää, mitä ja mille kanavalle hän materiaalia editoi.
Tänään kohtasin Ingridin kanssa lenkillä ollessani kaksi paria ala-asteikäisiä poikia. Ensimmäisen parin kohdalla huomioni kiinnittyi keskusteluun, jossa toinen selitti toiselle, mikä on kuvamontaasi. Aika hyvin about neljäsluokkalaiselta. Toisen parivaljakon kohdalla tuntui, että olisin oppinut jotain hienoa. Toinen pojista sanoi toiselle haluavansa nuoristyöhön. Tähän toinen vastasi: "Sä et oo vielä nuori, sä oot vasta lapsi."
Tähän ikäluokkapohdintaan onkin hyvä lopettaa. Nyt vien silmäni ronkittavaksi. Moikka moi ja moro!