Kesän merkki: näkyy Erkki.
Kesään kuuluu aina kesäleffat. Peruskesäleffa on puoliaivotonta hömppää, jossa on sitä jotain freesiä ja sanalla sanoen kivaa. Kesä ei ole Hollywoodissa koskaan dramaattinen, vaan perinteisimmät kesäleffan lajit ovat joko blockbuster-efektitoimintaseikkailu tai sitten joku romanttinen komedia, jossa on pari vähän jännempää koukkua nostamaan sen muiden hömppien seasta kesähitiksi.
Ehtoja kesäleffoja aletaan yletään julkaista toukokuun lopulla, ja tämän vuoden sesonkiteosten sarjan aloitti vastikään kaikkien aikojen kovimman seikkailjan uusin tuleminen – Indiana Jones ja Kristallipääkallon Valtakunta. Seurasin leffan jo kolmatta (ja pari tuntia myöhemmin neljättä) kertaa katsovaa Villeä Tennariin maanantaina. Pakko myöntää, Villen hehkutuksesta huolimatta olin skeptinen…

Tottahan toki, Harrisonin ikä näkyy, mutta edelleen on nyrkeissä iskua ja tarpeeksi voimaa juosta varastoissa, kaupungeissa ja viidakossa. Juoni tuntui aluksi vähän köpöltä, sillä mukana on muitakin kuin oman planeetan asukkeja. Jos kuitenkin oli oikealla asenteella ja vähän sulatteli, niin kuvio oli looginen jatkumo vanhan trilogian linjaan.
Harriheittää tosiaan kurgolla asenteella läppää ja nyrkiniskuja – ja taas tulee huomattua, miten hyvin äijä puhaltaa hahmoon virtaa jo pelkillä ilmeillä. Shia LeBeouf on hyvä nuori näyttelijä, mutta olin skeptinen siitä, sopiiko äijä Indy-leffaan. Huolet osoittautuivat nopeasti turhaksi, samoin “iki-inhokkini” Cate Blanchettin kohdalla.
Summa summarum: suosittelen kaikille, jotka eivät ota asioita liian vakavasti. Hienoa toimintaa, ja useita oivalluksiakin. Tekemisen ilo välittyy. Lisää kesäleffakatselmusta lienee luvassa viikonloppuna, jolloin olisi tarkoitus mennä katsomaan Sinkkuelämää-leffa. Edellä mainitun action-pläjäyksen ohella kyseessä on varmasti yksi vuoden hehkutetuimmista elokuvauutuuksista.
Uskoisin, että juonessa on potkua tarpeeksi, koska itse sarja ei ainakaan tuntunut ratkaisevasti huonontuvan loppua kohden, tai oikeastaan missään vaiheessa. Pakkohan se on myöntää, että melkein kaikki jaksot on varmaankin tullut nähtyä, ja suuri osa useampaan kertaan (kiitos Subin uusintojen). Mutta seivaillaan nyt “for the record”, ettei leffaan meno ollut täysin oma idea. Hehe.
Marian veli Jukka muuttaa Hong Kongiin, ja hänen muistoaan kunnioitetaan tässä talossa säilömällä miehen 40-tuumaista taulutelevisiota ja Xbox 360 -pelikonsolia.
Konsolin mukana tuli HD DVD -asema, jolla pystyy siis katsomaan teräväpiirtoleffoja, joita lainakassissa olikin mukava nippu. Näistä ehkä mielenkiintoisin ensi alkuun oli 300, efektien ja testosteronipursuttelujensa takia erinomaisesti kesälomapäivän aamiaiselle sopiva pläjäys, joka kertoo Spartan valtakunnan kuninkaan Leonidaksen ja hänen sotureidensa urhoollisesta ja hurmeisesta sodasta Xerxeksen valloittajajoukkoja vastaan.
Yllätyin erittäin positiivisesti, leffa oli hyvän näköinen ja mucho macho, tosi jees. Tulihan tuossa Transformersiakin katseltua HD:nä – rispektiä viime kesän about parhaalle kesäleffalle. HD DVD:ssä on se vika, että se on kuoleva formaatti.
Taistelua käytiin toista teräväpiirtomuotoa, Blu-Rayta vastaan – ja “häviö” sinetöitiin tuossa keväämmällä. Formaateilla ei ollut sinänsä erityistä teknologista eroa – paha sanoa kumpi oli parempi – mutta taistelu käytiinkin tuotevalikoiman eli levitettävien elokuvien saralla. Kummallakin oli aluksi hyvät niput elokuvalevittäjiä (eli studiot julkaisivat leffansa jommalle kummalle formaatille) – kunnes tässä lähikuukausina loputkin studiot käänsivät takkia ja hyppäsivät Blu-Ray –levyn kelkkaan. Leffojen ohella laina-Xboxin kanssa tuli mukava kasa pelejä. Pelaamiseenhan se 360 on tarkoitettu, ja onhan sitä pitänyt monia jo kokeillakin: F.E.A.R, BioShock, Gears Of War, Dead Uprising… Vielä odottelemassa ovat mm. tuoreimmat versiot Flatoutista, NHL:stä, Dead Or Alivesta ja Ridge Raceristä. Jee, on helppoo olla nörttimies…
Sain muuten työharjoittelupaikan. Heinäkussa aloitan sykkimisen nettiportaalissa Maailma.net, joka kerää uutisia mm. ihmisoikeusjärjestöiltä ja ulkoministeriöltä. Homman takana on isompi kansainvälinen OneWorld-projekti, joten uutisia tullee yli 20 maasta. Jännä nähdä, miten käy, ensi kuun alussa tosiaan alkaa jeejee.