Vietettiin Marian, Inkun ja appivanhempien kanssa viikonloppu mökillä. Juhannuksena ei tänä vuonna ehditty, eikä tulevina kesäviikonloppuina todennäköisesti satu kohdalle sopivaa ajankohtaa Porin suunnalle suuntaamiseen.
Perjantai-iltapäivänä lähdimme matkaan, ja road trip kesti muutamine varikkokäynteineen iltaan asti. Pääsin heti suomiäijäilemään, kun tehtäväkseni siunaantui nuotion sytyttäminen. Viime soolopyromaniasta onkin se kuutisen vuotta, joten oli jotenkin erittäin palkitsevaa saada tuli syttymään.
Tarjottiin vielä yksi olutkin siinä, niin kyllä oli miehekäs olo siinä oman liekin lämmittäessä kesäiltaa. Joskus on vaan kiva huomata, miten yksinkertaisesta asiasta voi saada aitoa nautintoa.
Mukavaa oloa ei vähentänyt edes se, että seuraavan yön aikana silmään iski tulehdus. Oliko syynä viikon mittaan kasvaneet univelat vai nuotion savupöly, sitä en tiedä. Onni onnettomuudessa, ööga ei alkanut stridaamaan heti täydellä höngällä, vaan saatoin nukkua yön rauhassa. Seuraavana aamuna tie veikin sitten Poriin päivystykseen. Lyhyt jonotus ja lääkkeet kouraan, se oli siinä. Kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen olo alkoikin olla jo sellainen, että pystyi mennä saunaan ja UIMAAN (!). Jaksoi puuhailla siis muutakin, kuin vain nukkua ja syödä hyvin.
Talviturkki tuli siis heitettyä, mutten ollut ainoa, joka uskaltautui hyppäämään kylmään meriveteen. Rohkeana naisena Maria tottakai pullikoi vedessä kuin mikäkin merenneito, mutta varsinaisen uimayllärin tarjosikin koiramme, joka hyppäsi emäntänsä perässä rantaveteen.
Noviisiksi koira suoriutui komeasti, jaksoi uida melko kauankin. Ja siis ylipäänsä se, että pikku pelkurimme ui oli todella legendaarista. Inkulla oli muutenkin varmasti hauska viikonloppu, kun sai samoilla ja juoksennella luonnon helmassa täysin vapaana.
Tottakai uudet virikkeet verottivat elikkoa, joka viimeisenä päivänä käveli jo melko köykäisesti.
Tuossa nyt vielä kuva silmistä, mikäli kiinnostaa. Kuva saa kuitenkin toimia aasinsiltana siihen, että olen aloittanut työharjoittelun Maailma.netissä. Meininkin on kivaa, ja olen päässyt nopeasti jyvälle arkirutiinista. Sain oman koneen (jossa siis webcam – siitä kuva) ja oman huoneenkin ainakin aluksi. Toimiston tiloissa on monien järjestöjen offiiseja, mutta kaikki ovat lomalla heinäkuun. Harjoittelu on siis lähtenyt rennosti liikkeelle, kun huoneeseen ei kantaudu mieletöntä älämölöä.
Tulevana lauantaina lähden jutuntekoon Helsingin Senaatintorille, jossa Amnesty ottaa jonkinlaisen ilmakuvan paikalle kokoontuvasta ihmisjoukosta. Tilaisuus, jossa populasta todennäköisesti muodostetaan jokin kuva tai teksti, alkaa kello 12.00. Tarkoitus on kritisoida olympialaisten isäntämaan Kiinan ihmisoikeuskäytäntöjä.
Olen törmäillyt ihan parissa päivässä moneen loistavaan biisiin. Last.fm-palvelussa saa kuunnella ennakkoon räppäri Nasin tulevaa levyä. Kuulostaa…upealta! Nas on pitkän linjan hiphop-tähti, mutta äijän tyyli on tullut tutuksi vasta vastikään.
Sitten muita hyviä: yllättävä kollaboraatio Busta Rhymesin ja Linkin Parkin We Made It ja Ludacrisin War With God. The Isley Brothersin Between The Sheets on kasarikutemisen klassikko, jonka tahtiin on aamulla duunia rento aloittaa. Vielä mainittakoon G Funk -musatyylin (tai siis hiphopin alalajin) klassikot Dr Dren ja Snoop Doggin Ain’t Nothin’ But A G Thang ja Warren G:n ja Nate Doggin Regulate. Pääsee Kerkkokin taas leikkimään gangstaa. Word.
Kesällä pitää heittää talviturkki. Mutta mites sitten syssymmällä…siis missä välissä se puetaan takaisin? Olenhan minäkin melko karvainen mies sieltä täältä, mutten muista, että esim. joskus syys-talvella ollessani suihkussa olisi vaan yhtäkkiä turkki pörähtänyt päälle. Noh, nää on näitä, tää on tää maailma.
Vielä lopuksi onnittelen suuresti Juhaa ja Kirsiä, jotka ovat menossa naimisiin syksyllä. Tää on upeata ja mahtavaa, onneksi olkoon, Mr and Mrs Fabio!!!!
Olen törmäillyt ihan parissa päivässä moneen loistavaan biisiin. Last.fm-palvelussa saa kuunnella ennakkoon räppäri Nasin tulevaa levyä. Kuulostaa…upealta! Nas on pitkän linjan hiphop-tähti, mutta äijän tyyli on tullut tutuksi vasta vastikään. Sitten muita hyviä: yllättävä kollaboraatio Busta Rhymesin ja Linkin Parkin We Made It ja Ludacrisin War With God. The Isley Brothersin Between The Sheets on kasarikutemisen klassikko, jonka tahtiin on aamulla duunia rento aloittaa. Vielä mainittakoon G Funk -musatyylin (tai siis hiphopin alalajin) klassikot Dr Dren ja Snoop Doggin Ain’t Nothin’ But A G Thang ja Warren G:n ja Nate Doggin Regulate. Pääsee Kerkkokin taas leikkimään gangstaa. Word.
Kesällä pitää heittää talviturkki. Mutta mites sitten syssymmällä…siis missä välissä se puetaan takaisin? Olenhan minäkin melko karvainen mies sieltä täältä, mutten muista, että esim. joskus syys-talvella ollessani suihkussa olisi vaan yhtäkkiä turkki pörähtänyt päälle. Noh, nää on näitä, tää on tää maailma.
Vielä lopuksi onnittelen suuresti Juhaa ja Kirsiä, jotka ovat menossa naimisiin syksyllä. Tää on upeata ja mahtavaa, onneksi olkoon, Mr and Mrs Fabio!!!!