Olen aina mieltänyt kesän ja talven eräänlaisiksi “päävuodenajoiksi”, kevät ja syksy ovat vain siirtymiä.
Kunnon sesonkiin pitääkin voida yhdistää kunnon ruoat; talvella nautitaan joulukinkkua, rosollia ja laatikoita (joojoo, mä en syö kahta jälkimmäistä), tai vedetään laskiaispullia ja pipareita. Keväällä vain paastotaan pääsiäisen kunniaksi. Syksyllä sadekelit ja pimenevät illat v****tavat niin, että korkeintaa haluaa syödä suklaata tai jotain. Kesällä on kuitenkin ihan omat ihanat erikoisherkkunsa.
Lieneekö tätä kirjoitusta inspiroinut tuoreet buffet-kokemukset laivareissulta – ganz egal – mutta kirjoittaessani tätä olen jo ehtinyt maistaa suurinta osaa perinteisistä kesäruoista. Haluan tässä välissä huomauttaa, etten aio erityisemmin käsitellä ruokaa nimeltä kesäkeitto. Se nyt on vaan sellaista litkua, ettei sitä pysty syömään; kesäruokien ehdotonta horror-aatelia. Hyi hitto.
Aloitettakoon kuitenkin vihannes- ja juurespuolen kolmella herkkupallukalla. Uudet perunat ovat perunoista niitä raikkaita versioita, joita on kiva syödä kuorineen. Jokaisen itseään kunnioittavan kesämiehen tai -naisen tulisi myös ainakin jossain vaiheessa kesää syödä satsit mansikoita ja herneitä. Tykkään molemmista, ja siinä missä mansikat ovat mehukkaampia ja mukavan värisiä, joudun kuitenkin tunnustamaan vihreää väriä. Olen tykännyt puputtaa herneitä jo pienestä pitäen ja voin helposti yksin vetäistä kaksi litraa herneitä kerralla.
Syöntitapani (koska niitä tuntuu olevan niin monia erilaisia) on yksinkertainen: palko auki, ja ensin imaistaan toisen puolen herneet nassuun, ja sitten toisen. Ei mitään yksi kerralla nyppimistä. Herneet pureskellaan ja nielaistaan laukun täytteeksi.
Olisiko syy herne-diggailuuni tapahtuma yhdeksännellä luokalla, jolloin eestiläinen, ei-niin-läheinen-tuttu-ja-tämän-tapahtuman-jälkeen-vielä-etäisempi oppilastoveri Rainer halusi lainata kuvaamataidon tunnilla kännykkääni. Koska en katsonut häneen, enkä tajunnut hänen kutsuvan juuri minua, Rainerin piti useamman kerran toistaa nimeäni – tai siis sitä, minkä luuli nimeni olevan.
“Herne! Hei Herne!”, kuului kutsu. Olen toki tottunut siihen, että nimeni herättää kiinnostusta ja kummastusta, mutta tällä kertaa jäi kännykkä lainaamatta. Rakasta, korvaamatonta nimeäni on by the way muun muassa luultu venäläiseksi ja feikkinimeksi: “hei mikä sun oikea nimi on? Ku eiks Kerkko oo vaan lempinimi?” Kyllä, nimeni on oikeasti Kergonder; hei mistä Kerkko voisi olla lempinimiväännös?
Liharuokien saralla kesään ei niinkään sitoudu tietty pihvilaatu, vaan kyse on valmistustavasta eli grillillä paistamisesta. Grillaus kuuluu kesähommien ehdottomiin virstanpylväisiin, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää…Grillissä paistuu sika, nauta, kana, kala ja jopa rehut.
Vaikka klassisimman kesäherkun lihapitoisuus saattaa vaihdella, on makkara tietysti kesälihasten sinappikruunattu kuningas. Kuoren kanssa tai ilman, aivan sama; sinappia – ja tarpeeksi paperia; olen siinä mielessä ihan neiti, että sormeni herkistelevät pienimmästäkin kuumuudesta. Lempparimakkara grillissä lienee Camping, ja HK:n Sininenkin maistuu. En kuitenkaaan ole kovinkaan nirso makkaran suhteen. Juusto- tai chilimaggaroista en kyllä lähtisi hekumoimaan. Bratwursteja, etenkin niitä Lidlin pikkuisia, suosittelen grilliin kokeiltavaksi.
En ole erityisemmin Viinamäen miehiä, mutta täytyy myöntää, että grillisafkan kanssa olut tai punaviini on poikaa. Ainakin mökillä tuli miehekäs olo, kun paistatteli yksin tehdyn suuren tulen ääressä mallasjuoma kädessä. Kuitenkin, koska kesäisin tapahtuu paljon onnettomuuksia alkoholin vaikutuksen alaisena esimerkiksi vesillä ollessa, muistutan Teitä hyvästä nyrkkisäännöstä, joka luki isän ajokortissa 1980-luvulla: jos ajat, älä ota; jos otat, älä aja.
Makeaksi jälkiruoaksi edellä mainittujen mansikan ja herneen ja vaikka vadelman lisäksi kuuluu tietysti jäätelö. Eikä toki mikä tahansa jäätelö riitä kruunaamaan kesää, vaan jäätelökioskilta sen olla pitää. Tötteröä mennään sitten lipittelemään jonnekin helteiselle paikalle, kuten nurmikolle tai auringonpaisteen esilämmittämälle penkille. Tämä hupi on tältä kesältä jäänyt vielä kokematta, mutta onhan tässä vielä aikaa.
En muuten ole kertonut mitään Ruotsin-reissusta – enkä kerro kyllä nytkään. Tässä kuitenkin hieman esimakua: kaatosade, helle, nokoset, “not possible”, Triolade. Lisää seuraa siis, but it is not this day!
Ja kyllä syksyt ja keväätkin ovat kivoja.