Monet uskonnot ovat palvoneet samaa taivaankappaletta, joka on edustaneet kansalle elämää, ravintoa ja muuta. Egyptissä palvottiin Amenia ja Ra:ta, jotka yhdistyivät Amen-Ra:ksi, ja kyllähän sitä esimerkiksi Etelä-Amerikan intiaaniyhteisöissäkin osattiin. Aurinko oli etenkin maanviljelylle elintärkeä voimanlähde, jolle uhrattiin jopa ihmisuhreja. On mielenkiintoista, että ympäri maailmaa, kaikissa maanosissa, on palvottu samaa asiaa.
Tästähän saisi vaikka mitä taivaallisia salaliittoja kehiteltyä…Usein leffoissa tykätäänkin yhdistellä asioita vaikkapa niin, että sekä Egyptin että Teotihuacanin arkkitehtuuri olisi ulkoavaruuden asukkaiden tuliaisia. Noh, anyway.
Nyt, kun aurinko ehti edes osittain pimentyä päiväsaikaan, on otollista hehkuttaa tuota keltaista mollukkaa, joka taivaalla liidellen aika ytimekkäästi tekee kesän.
Viimeinen viikko tai kaksi ollaan nyt vihdoin saatu kylpeä valossa ja kuumuudessa niin, että voidaan vihdoin puhua kesästä (joskin tätä kirjoittaessani kuivattelen edelleen kaatosateen kastelemaa hipiääni). Säät ovat totisesti suosineet ja sen, mitä toimistotyöltä ehtii ulkona viettää, on kyllä enemmän kuin mielellään viettänyt valoon päin suunnattuna.
Olen aina pitänyt auringosta ja kuumuudesta. Olen ehdottamasti sitä mieltä, että mieluummin liian kuuma kuin liian kylmä. Etenkin futista pelatessa nautin, kun hiki virtaa ja iho on lähellä käryämistä.
Jonkin verran on väriäkin tarttunut pintaan, vaikka päivät tiukasti sisätiloissa harjoittelun parissa vietänkin. Haluaisin ruskettua mukavaksi, mutta ehkäpä ihoni ei ole tarpeeksi tottunut ottaakseen pikavärjäystä. Haluaisin näyttää PMMP:lle kunnon rusketusraidat, ihan kartalle piirtäisin. Ehkä sitten joskus…
Perjantain pimennys oli pettymys. Ei se taivas mitenkään maagisesti ainakaan Helsingin Töölössä piiloutunut. Näytti vain, että olisi ollut peruspuolipilvistä.
Saipahan kuitenkin muistella tiettävästi vuotta 1990. Silloin oli Suomessa viimeksi nähtävillä täydellinen auringonpimennys. Tätä tuli seurattua Vihdin mökillä koko perheen kanssa. Pimennys tapahtui aika lailla keskellä yötä. Voisin heittäytyä tässä ihan Hannu Väisäseksi, ja hehkuttaa miten maaginen kokemus pienen pojan elämässä tuon pimennyksen seuraaminen paksun, tummennetun lasilevyn läpi oli. En nyt ihan överiksi vedä, mutta olihan se kuitenkin yksi mieleenpainuvimpia mökkeily/lapsuusmuistoja koskaan.
Auringosta on tehty monen monituista enemmän tai vähemmän hyvä biisiä. Sivuutan nyt lukuisat retro-arvoltaan korkeat sävelmät, kuten Mr. Presidentin ysäriteknoilu I’ll Follow The Sun, hehkuttaakseni – sorry, pieni sanaleikin tynkä – yhtä Rammsteinin ehkä parhaista biiseistä, Sonnea. No ei muuta kuin, että se on hyvä. Jes.
Ruotsi
Koska lähdemme pian Göteborgiin, lienee vihdoin aiheellista selostaa, mitä tapahtui taannoisella reissulla Ruotsin pääkaupunkiin. Olimme saaneet Marian veljeltä lahjakortin Siljalle, ja niinpä suuntasimme Serenaden kyytiin päivä Tukholmassa -mallin pikapyrähdykselle.
Muutama päivä ennen perjantaista lähtöä Maria sairastui, ja oli hilkulla, että jättäisimme koko reissun väliin. Kunnon hieman paratessa (ja siksi, ettei peruttua matkaa hyvitettäisi) lähdimme kuitenkin urheasti matkaan. Laiva lähti satamasta kello 17.00 – ja me olimme hytissä nukkumassa jo 16.30. Risteilyä maustoikin oma huono läppämme siitä, miten “meri-ilma ramaisee”. Torkkuja tuli vedeltyä koko ajan. Ennen ruokaa, ruoan jälkeen ja niin editsepäin. Mutta ah, että oli hyvä ottaa homma levon kannalta. Varsinaisia bileristeilijöitä.
Pienen harkinnan jälkeen hyppäsimme laivasta ja lähdimme seikkailemaan Tukholmaan. Päivä ei sujunut ihan takkuilematta: bussin tuotua meidät mestoille alkoi sataa kaatamalla. Ihme monsuuniryöpytys kesti puoli tuntia, ja koska olimme seudulla, jossa ei vaan ollut mitään nähtävää, lähdimme uhmaamaan säätä – eli kastuimme litimäriksi. Jossain vaiheessa porottava aurinko onneksi tuli apuun. Isäni sanoin: “kyllä se kesä kuivelehtii, minkä se kastelehtii.”
Kuivumista ennen kohtasimme toisen koukeron. Koukeronpa hyvinkin…Päästyämme vanhaan kaupunkiin menimme ostamaan särkylääkkeitä (joita btw saa Ruotsista isompia satseja ilman reseptiä) eräästä apteekista. Napit taskuun, ja matka jatkui. Seuraavan puolentoista tunnin aikana tuli nähtyä kaikenlaista, kunnes kierroksen päätteeksi päädyimme luokse SAMAN APTEEKIN, jossa oltiin aiemmin asioitu.
Otti vähän pattiin, kun mukamas turistikarttaakin luettiin. Lopulta kuitenkin, kaiken turhauttavan samoilun jälkeen löysimme tien Drottningsgatanille kaupungin keskustaan. Oli kivaa, oli pizzaa, oli kauppoja. Laivaan päästiin siis mukavin mielin.
Mikä tekee laivamatkan? No tottakai tax free ja buffet-ruoka. Suklaata lähti mukaan aikamoinen kasa, ja perus-Tobleronen lisäksi ostoskassiin löysi tiensä Triolade-niminen eeeerittäin hyvä suklaalevy, joka koostuu kolmesta eri suklaasta. Ayayay. Buffassa oltiin kumpanakin iltana, ja toisena saatiin taas kivoja koukkuja ateriointiin paikkavaraussäätöjen ansioista.
Tuplabuukkauksen myötä menimme eri kattaukseen kuin piti, ja sielläkin oli sekoilua: haettuamme alkupalat kiinalaispariskunta tuli luoksemme närkästyneenä, koska olimme “heidän pöydässään”. Selitimme, että myös meillä oli tämä pöytä. Tästä mies suutahti, sanoi “not possible” ja lähti etsimään hovimestaria. Noh, long story short, meitä ei enää häiritty. Päästiin taas nokosille rauhassa.
Paluu tehtiin sunnuntaina kera karkkikassien. Marian isän kyyditsemänä haettiin Inkku Korsosta hoidosta (koira oli muuten ekaa kertaa hoidossa – kiitos isälle vaivannäöstä) ja kotiin päästiin ehjänä.
Kännykkä – In Memoriam
Rakas Nokia 6101i:ni, joka oli peräti vuodelta 2005, teki lopullisesti tenän joitain viikkoja sitten. Harmitti vaihtaa puhelinta (ennen vanhuudenhöperyyttään kännykkä oli todella luotettava, ei teknisiä fiboja juuri lainkaan), mutta pakko oli. Olosuhteiden pakosta turvauduin kytkykauppaan, jolla sain uuden, erittäin tyylikkään kotimaisen luurin.
Hankin sellaisen kiskoilla liukuvan kännykän, koska olen moisesta jo tovin haaveillut. Olen ollut uuteen viestimeen tyytyväinen muutamia puutteita lukuunottamatta, ja parempi pysyäkin plussan puolella kerran sitä pitää seuraavat kaksi vuotta maksaa pois. Sopimuskoukeroiden takia oli samalla pakko vaihtaa myös numeroa. Vanha 0700-Kerkko ei siis enää pelitä.
No mikäs siihen vanhaan luuriin tuli? Kuten kuvasta näkyy, aika heikossa hapessa on puhelin nykyään. Tuossa keväämmällä puhelin lennähti kädestäni hajoten viiteen osaan. Yksi näistä oli kameran linssi, joka meni kokonaan hajalle. Onneksi en tehnyt sillä oikeastaan mitään. Loput osat puristin kokoon teipin avustuksella. Korjausoperaation jälkeen ruutuun tuli kuva vain yhtenä simpukan avauskertana kymmenestä, mutta puhelu- ja tekstariominaisuudet natsasivat vielä.
Pikakelauksella heinäkuiseen aamuun, jolloin tiputin kännykän kotona lattialle. Tämän jälkeen – ei pihaustakaan. Kun sitten yritin muutamaa kikka kuutosta, jotka ennen tätä olivat toimineet halutessani ruutuun kuvan, kännykkä räksähti valmiina paljastamaan sisimpänsä. Toisin sanoen piuhoja roikkui yhtäkkiä yhdestä jos toisestakin paikasta. Ja siitä alkoikin Kerkon ja Nokia 6500 Slide Blackin tarina…
Rakas Nokia 6101i, olit mun R2D2 – korvaamaton ystävä, aina valmiina seikkailuun. Sydämeni pohjasta kiitän Sinua näistä vuosista.
“Paistaa se aurinko risukasaankin”
Tämän blogimerkinnän kirjoittamiseen meni noin viikko. Onneksi näitä voi nykyään muokata ja tallentaa paremmin. Onnea sille, joka jaksoi lukea koko härpäkkeen kerralla!
Ensi kerralla kerron hienosta videosta ja siitä, miten olen tulenpalavasti vihastunut YouTubelle. Toisin sanoen luvassa juttua Faces Etnomusiikkivaaleilta uuden Kesän Merkit -sarjan jaksolla. Lisäksi ehkä jotain muutakin kekeilyä.
Mutta siihen asti: ottakaa aurinkoa ja nauttikaa kesästä. Esimerkiksi AURINKOmäellä, jossa yksi jos toinen keravalaisteini on yksissä jos toisissa teinibileissä tehnyt yhtä jos toistakin teinimäistä. Oli kyllä monia hauskoja iltoja siellä yläasteella ja lukiossa ilman alkoholiakin. Oli kaikenlaisia yllätysmomentteja, you know. En kyllä tiedä itsekään, mitä tuolla tarkoitin.
Kuitenkin, hier kommt die Sonne…