Vuosien varrella Kerkonkin kaappiin on kulkeutunut erilaisia hajusteita. Pidän tuoksuista – tykkään tuoksua mukavalle – mutten viitsi niitä pahemmin ostella kovan hinnan ja tilanpuutteen vuoksi. Lisäksi olen erittäin hidas käyttämään hajusteita, vaikka lotraankin niiden kanssa päivittäin. Minulla on esimerkiksi edelleen jäljellä puoli pulloa tuoksua, jonka ostin Berliinistä 2001 (okei, olen tietoisesti säästellyt tätä jo "edesmennyttä" Guccin Nobile-tuoksua).
Hassua, etteivät pullot kulu, vaikka isä joskus opetti hajusteiden sopivaan käyttöön. Sitä vaan tarkoitan, että vaikkei isä heittelekään partavesiä pitkin mäkiä, hänen onnistuu kuluttaa puteli alta aikayksikön. Isä kuitenkin opetti jo aikaa sitten, ettei pidä läträtä niin, että tuoksuu toiselle puolelle salia asti. Tuoksutekoulutus meni hyvään linjaan solmionsolminta- ja kättelytyylikoulutusten kanssa. Kaikki ovat osoittautuneet eri tarpeellisiksi opeiksi.
Koska haluan joskus taas ostaakin pullon jotain uutta (yhden tavoittelemisen arvoisen pullon olenkin jo bongannut), olen pyrkinyt "tuhoamaan" nykyisiä pulloja pois kaapeista tavallaan projektiluontoisesti. Tämän kirjoituksen itse asiassa kirvoitti se, että vuosikausien käytön jälkeen Armand Basin Homme on "vihdoin" loppu. Tätä ennen sain käytettyä loppuun Chrome Azzarron, seuraavana hitlistillä lienee eräs Zara-vaatekaupasta vuosi takaperin ostamani tuoksu.
Korostettakoon tässä välissä, etteivät tuoksut ole olleet pahanhajuisia, ei toki. Tuntuu vaan erikoiselta säilöä neljää tai viittä tuoksua vuosikausia.
Nikkarin uusi henki
Jokin aika sitten kerroin Nikkarin koulun päässeen pitkään toivottuun remonttiin. Extreme Makeoverin betoniversiota on tullut seurattua innolla, sillä kyseessä onkin ollut todella perinpohjainen korjaus- ja laajennusoperaatio.
Homma on edennyt mukavasti. Sisuskalut on vedetty ulos, ja uutta kattoa ja pintaa pukkaa. Talosta voi tulla aikasten komia. Tällä hetkellä talo on vinkeän punainen – onko kyseessä uusi imago vai pelkkä pohjamaali, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa vain yksi asia on selvää: en malta odottaa lopputulosta. Kunhan koulu jälleen avataan, saattaapi olla pakko tunkeutua taloon sisälle asti. Täytyy nähdä, miten se Nikkarin henki hönkii.
Tunteita ja tuoksuja
Katsoin eilen pitkästä aikaa Voicea, ja saman tien tuli bongattua monta aika hyvää biisiä. Näistä erikoisimpina vetona pitää mainita Alicia Keysin ja Jack Whiten duetto, joka on itse asiassa uuden James Bondin, Quantum Of Solacen, tunnari. Ihan kivaa bondimaista menoa, huomaa Whiten kädenjäljen. Parivaljakko on muutenkin jo aika erikoinen yhdistelmä, mutta lisähupia saa siitäkin, että molemmat ovat ihan vakavissaan kokeilleet lähivuosina myös näyttelijän uraa vakavissa leffoissa.
Biisi ei ehkä kuitenkaan – ainakaan heti ensi alkuun – ole niin iskevä kuin edellisen leffan tunnari, jonka esitti Chris Cornell. Uudistetulle Bond-franchiselle täytyy antaa propsit, että hahmon ja tyylin ohella makeoverin ovat saaneet myös tunnarit, joita ovat päässeet esittämään vähän koukummat valinnat. Joskushan taidettiin huhuilla, että jopa Ville Valoa olisi Bond-laulajaksi harkittu. Ehkä joskus…
Vielä näin loppuun muutamat itsestäänselvät tuoksuttelut. Al Pacinon tähdittämä draama Naisen tuoksu on helmi leffa kasvamisesta ja toivonkipinästä. Julmahuvi-porukan Mennen tullen –komediasarjassa (jossa yours trulykin esiintyy) pahis läiskyttelee Mennen-partavettä uhriensa päälle. Niitä katsellen – se on moro!