
Päivitys: aiheesta jatketaan artikkelissa Kuka lauloikaan Lumiukolle? (12/2014)
Joulu on rauhan ja rauhoittumisen aikaa. Kello 11.15-11.45 jouluaattona se on myös turpansa kiinni pitämisen aikaa, kun ikiaikaisen jouluperinteen mukaan piirretty lyhytelokuva Lumiukko esitetään TV2:lla. Ohjelma tulee heti toisen klassikon, Joulupukin Kuumalinjan, päätteeksi.
Olen katsonut piirretyn joka vuosi niin kauan kuin suinkin muistan. Jouluisessa mykkäanimaatiossa, jossa pojan rakentama lumiukko herää henkiin, on jotain, mikä koskettaa ja lumoaa aina uudelleen.
Lempparihetkeni ja muutenkin elokuvan kohokohta on, kun lumiukko alkaa tuntea itsensä levottomaksi. Hän tarttuu poikaa kädestä, minkä jälkeen kaksikko nousee ilmaan ja lähtee lentäen kohti Joulumaata, kuoropojan esittämän Walking In The Airin säestämänä. Huh, että on komeaa.
Olen muuten aina luullut, että biisin esittää Aled Jones. Toki hänkin on biisin menestyksekkäästi levyttänyt, mutta itse asiassa elokuvassa laulaakin eri heppu. Tämä ilmeni, kun Atte löysi netissä asiasta tietoa:
Peter Auty (born 1969) is a former choirboy who sang with the St Paul’s Cathedral and an opera singer. Auty is best known for being the original voice behind “Walking in the Air”, the theme song to the 1982 cartoon film The Snowman; and not, as most people thought, by Aled Jones who only released the song as a single in 1985.
Muita joulufiktioiden klassikkoja on tietysti James Stewartin tähdittämä elokuva Ihmeellinen on elämä. Kirjallisuuspuolella iskee Charles Dickensin A Christmas Carol, jossa ilkeän kitupiikin luokse saapuu joulun sanomaa kierolla tavalla levittävät aaveet. Tarinasta on tehty oivallinen modernisointi valkokankaallekin. Leffan nimeä en muista juuri nyt, mutta pääosassa Scroogena on Bill Murray.
Dickensin joulutarinaan liittyen voisin mainostaa Googlen uudehkoa ominaisuutta, nimittäin Google Book Searchia. Hakukoneen sivutuotteen avulla voi hakea netistä valokuvahaun tyyliin jopa kokonaisia kirjoja. Löytyypä Guggelin tietokannasta myös tämä alkuperäinen kitupiikin joulumielen nostatus.
Jouluun on nyt aikasten jämptisti viikko. Tällä hetkellä inventaario näyttää lahjojen suhteen hyvältä. Glögiä en ole vielä juonut tarpeeksi, joskin olen kuuman juoman suhteen joka tapauksessa pohjaton kaivo näin joulun aikaan. Tekee niin höpöö…Ach mutta, eipäs keulita vaan jätetään jouluruoka-analyysit toiseen ajankohtaan. Siihen asti kävelkäämme ilmassa..