Joulun merkit VI: Lahjat

Joulu tuli, joulu meni. Olipa kyynisesti tiivistetty, ei tarkoituksella.

Jouluna avataan perinteisesti lahjoja. Lahjat laitetaan kuusen alle, ja pienenä niitä tuli sitten monta päivää tuijoteltua vesi kielellä, etenkin sitä isointa kovaa pakettia…

Lahjojen antaminen on kivaa. Usein niiden ostaminen ei…tai ei oikeastaan se ostaminen, vaan yleensä lahjaidean keksiminen tuottaa vaikeuksia. Olen aina tavannut myös tehdä itse osan lahjoista (levyjä, tauluja…), mutta joka tapauksessa perimmäisenä tavoitteena on antaa lahja, joka tarkoittaa jotakin paketin saajalle. Olkoon ajatus sitten humoristinen tai vakavahkommanpuoleinen.

Lähivuosina olen myös pyrkinyt miettimään lahjoja käytännöllisyyden kannalta. Tänä vuonna tein kuitenkin täysin uuden aluevaltauksen, kun annoin jopa kaksi pehmeää pakettia.

Katsotaan nyt totuutta silmiin – tykkään myös saada lahjoja. Ei niitä tarvitse paljoa olla, eikä varsinkaan mitään turhanpäiväistä roinaa, jolla ei ole mitään funktiota kaappitilan valtaamisen ohella. Pidän merkityksistä, ja siis lahjamäärään viitaten vielä tykkään siis siitä, että muistetaan.

Olen yleensä enemmän kovien pakettien perään. Vuosien varrella saadut pehmeät paketit ovat kuitenkin kautta linjan sisältäneet käyttökelpoista kamaa. Ei ole siis käynyt samalla tavalla kuin Darcylle elokuvassa Bridget Jones. Tänä vuonna sai lahjoista yllättyä, osalle saattoi nauraa – ja onnistuinpa oikein liikuttumaankin, ihan oikeasti. Tässä muutamia täkyjä inventaariosta:

  • Marian antama teemapaketti sisälsi tuleviin elämänmuutoksiin liittyvää materiaalia. Tavaraa oli sen verran paljon, etten kokonaan jaksa tähän eritellä
  • Villen antama kirjanen, joka on kopio Henry Jonesin päiväkirjasta – siis Indiana Jones -fanikamaa. Kirjasen välissä oli Rauta-aika-dvd.
  • Suvilta saatiin koiran keittokirja. Ei siis koirankeittokirja, se on eri juttu.

Ensi vuoden lahjat ovat jo pikkasen mietinnässä. Olen lähivuosina tehnyt vanhemmille omia musiikkikokoelmia, ja mikäli jatkan sarjaa vielä, niin keruu pitää aloittaa ajoissa. Muutenkin omatekoiset lahjaprojektit on yleensä tullut aloitettua ajoissa. Ensimmäiset lahjaostokset tul(l)ee tehtyä jo kesällä.

Mutta se on tulevaisuutta, ensin täytyy mehuttaa tuoreet lahjat loppuun.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.