Jälleen on yksi muistorikas vuosi takana – ehkäpä yksi vauhdikkaimmista, parhaista.
On jälleen aika tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Edellisvuoden tulin nimenneeksi Lukemisen vuodeksi, mutta vuodelle 2008 pitänee keksiä jotain mahtipontisempaa. Jääköön 2008 muistoihimme Kasvun vuotena. On tullut kasvettua ammatillisesti, iällisesti ihan juhlalukuihin – ja kai (ainakin toivottavasti) ihan muutenkin. On tullut kasvettua moneen tehtävään kotona, töissä ja koulussakin.
Täten markkeeraan alkaneen vuoden 2009 Muutosten Vuodeksi, sillä kaikenlaisia muutoksia on tässä luvassa. Kaikenlaista yllätysmomenttia, you know. Muutokset ovat jo itse asiassa alkaneet, kun olemme pistäneet kotia uuteen uskoon: uusia mööpeleitä elämäntilannetta silmällä pitäen, uusia värejä. Toinen merkittävä muutos löytyy niinkin korkeista sfääreistä kuin USA:n politiikasta: Barack Obama on astunut Yhdysvaltain presidentin virkaan. Kuten ette varmastikaan muista, olen kannattanut miestä tehtävään jo pitkään, ja näemmä hehkutin häntä jo vuosi sitten tälläkin palstalla:
30.1.2008
En ole mikään maailman poliittisin ihminen, mutta joitain keikauksia tulee tietysti seurattua. Lähipäivinä olen huomannut seuraavani jopa kuumeisesti hypetystä siitä, kuka valitaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi USA:n vaaleissa – ravaan koko ajan MSNBC:n sivuilla hakemassa päivitystä Supertiistain tapahtumista. Vielä ei mitään. Suursuosikkini on ehdottamasti Barack Obama. Lieneekö syynä rotukysymys, vai onko kaikki vain vastareaktiota sille, miten en-tykkää Hillarystä – en tiedä. Ehkäpä syynä on poliittinen satiiri Head Of State, jossa Chris Rockin esittämä pikkuvirkamies nousee Jenkkilän ensimmäiseksi tummaihoiseksi presidentiksi. Loistava leffa, suosittelen. Obama on minulle melko tuntematon kasvo, mutta vaikuttaa karismaattiselta mieheltä, joka voisi olla todellinen tuulahdus raikasta ilmaa poliittisella pelikentällä. Pitäisi kyllä tutustua miehen poliittiseen ohjelmaan, mutta toisaalta kannatukseni on taas sitä sellaista vertauskuvallista pärstäkerroin-politiikkaa, jota tykkään harjoittaa; ehdokkaan pitää “näyttää hyvältä”.
Viime vuosi tarjosi tosiaan kasvun paikkoja. Viime vuoden muisteloissakin oli kasvamisesta merkintää Trio Niskalaukauksen musiikin tahtiin, mutta tänä vuonna sain oppia pieniltä lapsilta. Näissä kohtaamisissa oli jotain mielettömän syvää ja aikuista aatetta:
27.2.2008
Tänään kohtasin Ingridin kanssa lenkillä ollessani kaksi paria ala-asteikäisiä poikia. Ensimmäisen parin kohdalla huomioni kiinnittyi keskusteluun, jossa toinen selitti toiselle, mikä on kuvamontaasi. Aika hyvin about neljäsluokkalaiselta. Toisen parivaljakon kohdalla tuntui, että olisin oppinut jotain hienoa. Toinen pojista sanoi toiselle haluavansa nuoristyöhön. Tähän toinen vastasi: “Sä et oo vielä nuori, sä oot vasta lapsi.”
Koulussa sain kasvaa viime keväänä johtajaksi, kun luotsasin kahta luokkaa opiskelijoita Radio Reaktorin päätoimittajana. Näin jälkikäteen huomaan, että oman radiokanavan pyörittäminen vei aikasten paljon palstatilaa kevätpuolella. Mutta projekti oli siis niiiin massiivinen – ja ah niin upea – ettei ole tosikaan. Se kyllä repi vereslihalle sillattis hyvällä tavalla ja buustasi itseluottamusta ja hyvää oloa. Sain todella toteuttaa itseäni, ja toteuttaa toistenkin “haaveita” siinä samalla. Tässä fiiliksiä Reaktorin päättymisestä (ja pahoittelut oman torven tööttäämisestä, oli vaan aika messevä olo):
20.5.2008
On tyytyväinen olo. Ylpeä. Hilpeä. Haikea ja vaikea. Iloinen. Helpottunut. Takki tyhjänä. Me tehtiin juuri se, mitä haluttiin ja oikeastaan vielä enemmän. Mentiin tosiaan rillit pois ja riman yli. Tämä oli huikea seikkailu. Saavutus. Voisin jatkaa hehkutusta vielä vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä ymmärsit jo pointin. Tämä nyt vaan oli mulle hirveän suuri ja tärkeä juttu. Päätoimittajan homma oli juuri se, mitä halusinkin, ja pääsin totisesti toteuttamaan itseäni. Oli veemäistäkin tottakai, mutta tooooodella palkitsevaa. Olin todellinen Reaktori-narkkari monta kuukautta, kanavan rakentaminen oli taukoamatta mielessä siitä lähtien, kun pestini sain. Se, että saatiin homma kunnialla vedettyä alusta loppuun, oli mulle sydämenasia ja vaka(v)a päämäärä. Oli hvetin hauska proggis, joka tehtiin vakavalla asenteella– Olen paljon miettinyt sitä, että mitä mieltä ihmiset ovat mun johtajuudesta, ja mehutettakoon saamaani palautetta sekä tältä päivältä että sunnuntai-illalta (reaktorin päätösillasta ja -juhlista) jonkin verran: yhden ykkösen mielestä ei heidän luokaltaan löydy ketään, joka “täyttäisi saappaani” ensi vuonna. Vedin kuulemma todella jämptisti hommaa ja olin tukipylväänä. Porukat tykkäsivät antamastani palautteesta ja kuulemma hyvä asenne auttoi itseäkin jaksamaan.
Kesällä, kouluun liittyen, alkoi harjoittelu Maailma.netissä. Kokemus oli avartava, sillä pääsin tekemään itsenäisesti hommia mediassa ja mediatyypissä, joka ei minulle ollut erityisen tuttu. Sain tehdä videoita ja artikkeleita. Oli kyllä tärkeä keikka, sillä se varmasti auttoi uutistoimituksessa myöhemmin, jos ei työhaastattelussa niin sitten itse työssä ainakin.
Kasvua edustaa myös edelleen meneillään oleva Nikkarin lukion remontti. Tämä tuntui entisestä koululaisesta aika eeppiseltä, ja on sitä tullut muisteltua, muun muassa uuden abileffa-version myötä. Tässä fiiliksiä remontista:
19.10.2008
Extreme Makeoverin betoniversiota on tullut seurattua innolla, sillä kyseessä onkin ollut todella perinpohjainen korjaus- ja laajennusoperaatio. Homma on edennyt mukavasti. Sisuskalut on vedetty ulos, ja uutta kattoa ja pintaa pukkaa. Talosta voi tulla aikasten komia. Tällä hetkellä talo on vinkeän punainen – onko kyseessä uusi imago vai pelkkä pohjamaali, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa vain yksi asia on selvää: en malta odottaa lopputulosta. Kunhan koulu jälleen avataan, saattaapi olla pakko tunkeutua taloon sisälle asti. Täytyy nähdä, miten se Nikkarin henki hönkii.
Muutoksia tapahtui jo viime vuonna. Yksi niistä oli uusi työpaikka, toinen oli Hesarin muuttaminen nettilehtitilaukseksi…mutta yksi muutos – tai oikeastaan menetys – kirpaisi. Vanha puhelimeni sanoi lopulta itsensä irti, ja numerokin piti samalla vaihtaa budjettiseikoista.
6.8.2008
Rakas Nokia 6101i, olit mun R2D2 – korvaamaton ystävä, aina valmiina seikkailuun. Sydämeni pohjasta kiitän Sinua näistä vuosista.
Oma maa on tietysti mansikka, mutta on se muukin maa aika mustikka. Kesällä tuli avarrettua maailmaa kahden Ruotsin-reissun (matka Göteborgiin ja risteily, jolla vallan torkuttiin) ja Porin mökkireissun verran. Tavallaan uusia uria tuli haettua myös Karjaan Billnäsistä, Faces-festivaaleilta – etnomusiikkitapahtumasta, jossa oli enemmän rastoja kuin ihmisiä. Göteborgin matkalta jäi kielellisiä vaikuttimia:
19.8.2008
Ehkä vähän enemmän olisin halunnut reissun aikana puhua ruåtsia. Jag skulle ha velat prata mera svenska. Kyllähän sitä nytkin tuli jopa huultakin heitettyä, mutta enemmän on aina enemmän. Varsinkin, kun göteborgilaiset puhuvat ruotsia ihan omalla tavallaan. “Murteessa” on sitä tanskalaista minulla on perunan kokoinen kieli ja pidän siitä -vivahdetta. Muutenkin tekee mieli harjoittaa keskustelutaitoja oikeiden ruotsalaisten kanssa. Ei jännittäisi niin paljon kuin nyt. By the way, kun muut ruotsalaiset pahoittelevat sanomalla “ursäkta”, gborgilaiset sanovat simppelisti “tööt”. Hei miten tuollaisesta voisi olla tykkäämättä?
Muutamia mielenkiintoisia mediaesityksiä on tullut vuoden aikana kohdattua. Neljäs Indiana Jones -elokuva olikin yllättävän hyvä. Kesä- ja syyskausi ovat kulkeneet Clint Eastwood -faniuden kourissa, kun olen katsellut äijän klassikkoelokuvia pitkin poikin. Lisäksi törmäsin erikoiseen Clint-westerniin, joka onkin musikaali – ja Clint laulaa useammankin rallin. Keväällä hehkutin Miodio-bändin esiintymistä Euroviisuissa, ja biisi maistuu kyllä edelleenkin. Jäin koukkuun Last.fm-musapalveluun. Sitten on tietysti tullut omiakin kikkailtua: videota ja musiikkia ja tv-ohjelmaa. Ja esimerkiksi tällainen kuva tuli kesällä omalta partsilta riipastua:
Mutta eiköhän tässä ole jo ihan tarpeeksi muisteltu, ihme ritirimpsu taas tekniikalla “tikusta asiaa”. Joten on aika vielä loppulauseiden:
State Of The Blog
Vuoden aikana nettipäiväkirja on muuttanut muotoaan aika tehokkaasti. Olen alkanut käyttää enemmän väliotsikoita, mistä on kiittäminen Maailma.netin harjoittelua ja nettiartikkelien kirjoittamista. Lisäksi layout eli “leiska” on muuttunut, että tuohon sivuunkin saan heittää jotain muka-tärkeää tuubaa. Lisäksi olen kirjoitellut Kahvia-sarjan lisäksi kahta suurempaa artikkelien sarjaa, Kesän merkit ja Joulun merkit. Ja Kerkon kesäbiisikin valittiin jo kolmatta kertaa. Muutamaan otteeseen olen onnistunut tavoitteessani kirjoittaa periaatteessa vain yhdestä kattoaiheesta. Olen siis pyrkinyt selkeyttämään ja rikastuttamaan sisältöä muutenkin kuin vain kuvien ja videoiden avulla. Toivottavasti tällaiset fiilikset ovat myös lukijalle välittyneet.
Uusi vuosi, uudet kujeet. En vielä tiedä, mitä kaikkea vuosi 2009 tuo tullessaan, mutta toivottavasti ehdin vielä palstalle kirjoitella. Oletan kuitenkin, että joku tätä sentään lukeekin. Kiitän heitä, jotka niin tekevät; tottakai päiväkirjaa kirjoitetaan itselle, mutta kun sen nettiinkin laittaa niin tavoitteena on myös tavoittaa. Toivottavasti niitä todennäköisesti harvoja, jotka höpötyksiäni tutkivat, viihdyttääkiihdyttääkiinnostaa myös tulevat seikkailuni. Tai oikeastaan, kaikkien meidät yhteiset seikkailut.
Laitettakoon vielä tähän loppuun muutamia erikoisimpia otsikoita vuoden ajalta:
Uudet luodit sisällä (engl. ‘News Bulletin’) [18.1.2008]
“Taas tulee paljon porvareita töistä” [27.1.2008]
November Blizzard [23.11.2008]
Chicken Cage Of Terror [29.11.2008]
Hyvää vuotta 2009 ja kiitos vuodesta 2008!!!