Waldo iskettiin melkoisen oikeutetusti Euroviisuihin. Itse asiassa valinta oli aika historiallinen siinä mielessä, ettei tarvinnut kärkikolmikosta pelätä kenenkään puolesta. Ei olisi tarvinnut hävetä silmiä päästään myöskään Signmarkin ja Passionworksin kohdalla. Jos joku pitää valita, niin viimeinen oli se heikoin näistä: ei ollut superhyvä Euroviisu-biisi, eikä esityksessä ollut mitään kummoista “juttua”. Lisäksi Harrietin ääni ei jotenkin soundiltaan iske meikäläisen mandoliinoon.
Tämän vuoden viisut olivat yllättävänkin hyvät. Paperillahan tämä ei vaikuttanut hyvältä: Waldo, Tapani Kansa, Remu…Mutta yritystä löytyi kyllä sitten. Ehkäpä voitaisiin sanoa, että ne yllättäjät sopisivat muihin kisoihin – vaikkapa Syksyn säveliin jos siitä tittelistä enää kisattaisiin. Voin myöntää, että tykkäsin Tapsankin, Jari Sillanpään, Vinkin ja sen Riikan kipaleista. Mutta Moskovassa olisin heidän sallinut vain joutuvan ryöstetyiksi Punaisella Torilla.
Pahimmat rimanalitukset tulivat kisaajilta, joilta olisi voinut ehkä odottaakin jotain: Kwan ja Sani. Mutta näistä tuleekin mieleen seireenin kommentti: eivätkö he itse kuule, miten ei-viisuja kipaleet ovat? Tuhannennen kerran jälkeen kuultuna Kwan alkaa ehkä toimia ihan pikkupikkuriikkisen, mutta ei yhden Moskovan semifinaalin jälkeen.
No mutta, Waldon hitin jälkeen voinemme siirtyä toisen suomalaisen miesartistin huteihin.
Reflective & Surface
Musiikkiteemaan liittyen voisin nimittäin vihdoin kertoa yhdestä projektista, jonka olisin voinut jo tuohon muistelomerkintään pari päivää sitten listata. Viime vuoden aikana tuli nimittäin musahommia väännettyä jälleen, ja koostin niistä levynkin. Tekele kulkee nimellä Reflective Surface, taiteilijanimenä on jo lukiossa keksitty Cyberose. Olen ladannut osan kipaleista nettiinkin asti. Mikäli kiinnostuit, klikkaa jotain kuvista.
Kuten aina, levy sisältää melko suuren skaalan eri musatyylejä: elektroa, hiphopia, poppia, rockia ja ehkä jazzahtavaakin. Narsisti kun olen, albumin kansilehden kuvitus on aika kerkkomaista, mutta siihen on kyllä syynsäkin (selvennettäköön, että olen siis suunnitellut levylle perinteikkäästi kansilehden, ja näitä “painettuja versioita” on muutamille uhreille jaettukin. Halukkaatkin saavat, halutessaan). Levyn nimi on siis Reflective Surface, joka viittaa über-filosofisesti pariinkin seikkaan. Suomeksihan nimi tarkoittaa heijastavaa pintaa eli peiliä. Yksinään reflective tarkoittaa myös mietteliästä ja surface siis pintaa tai ulkokuorta – lopputuloksena siis jonkinlainen paradoksi.
I looked at the screen
And it started singing to me
The Mirror had a beat,
And before me I saw a beast
Eniveis, älppyä tuli tehtailtua vuoden mittaan aina, kun ehti ja oli intoa. Pyrin ekstrasti panostamaan äänenlaatuun – teknisen toteutuksen tuli olla tasaista karkkia korville. Lyriikat sisältävät kaikenlaista sekoa höpöilystä synkeilyyn, samoin melodiat. Tempoiluun tuli uutta skaalaa, on todella hidasta jytyä ja rivakkaakin rytmiä. Teemat ovat…no, ainahan siellä on henkilökohtaisia vaikutteita sanoituksissa, mutta ehkä kaikki on nyt kätketympää kuin yleensä.
Laitetaas tähän levyn avaajan, Demon Daysin, sanat huvin vuoksi – ne ovat varmaankin ne hämärimmät. Haluaisin ehkä selitellä sanojen viittauksia ja muita nyansseja, mutta ehkä joskus homma on selittelemättä paras. Tärkeintä on oma kiva.
Demon Days
(säv-san-sov: Cyberose)
It’s just one of those days when I work the lyrical muscle, when I work to hustle & flow with some medieval razzmatazz – coz we don’t get enough ‘matazz’ these days; all that matters is that I deliver this routine, this is my boutique and with a today-only discount on malevolent beats as I roam the streets I bet that keeps the kids in bed tonight, yeah, that’s right. But it’s the righteous mind finding hard to find the fine line between self & selfish I am like a catfish that exists in the mind of the Loch Ness monster I am the savage beast wanting to feast on your corpse bride ass, a zombie hooking up Thriller I am a Killer Robot designed by the Dictator state to innovate a rhyme like the Riddler, I’m Sauron looking at Middle Earth, I’ve been evil since birth. I’m Dracula, Wolfman, Goro, The Mummy, I’m Gojira, The Fly, Norman Bates, Charles Manson But just handsome Phantom of the Opera looking for some ransom, I’m in wonderland like Alice but with a taste for malice, I open the chalice, Pandora’s Box, filled with pox and revelations and scourge And thus I urge everyone present to protect themselves against my resentment, and what I meant was I’m Invincible, Off The Wall, Bad, Dangerous, and your History– I’m Jack the Ripper at least when it comes to ripping CD’s I trust you feel ill at ease when hordes of alien creatures come at you vying to attack and destroy, I am the viceroy of this rhythm nation, this anticipation in the dark is getting me frantic, But this is how I crank it, This is the Praying Mantis going all Cyber Style. And It’s just one those days, when I work the demonic hustle, can you hear the rustle…And it’s just one of those days.
Lopuksi – Farewell
Tuossa kuvasin levyn matskua sanalla ‘jazzahtava’. Joku varmaankin kirjoittaisi sen ‘jatsahtava’. Mua ärsyttää välillä suomalainen tapa suomentaa englannin sanoja. Mitä pahaa on z-kirjaimessa, sillähän on oma junakin, nopeakin vielä! Pahin kipupiste on ruokalaji nimeltä pizza tai siis ‘pitsa’, kuten Suomessa kirjoitetaan. Örgh…menee ruokahalu…Jos vielä yhden läyhän pilaantuneen ruoan saan mainita niin ‘muffini’ kanssa osaa joskus ottaa pattiin. Okei, se on englanniksikin muffin mutta silti tuntuu, että sana on vajavainen, se ei pyörähdä kieleltä niin heleästi kuin muffinssi.
No kai sitä muutenkin pitäisi syödä enemmän suomalaisia perinneruokia (joskaan suomalaiset vihanneksetkaan eivät saa olla enää suomalaisia)…Näihin rytmeihin, se on moro!